Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
183
koko hänen olentonsa, se nousi hänen silmiinsä
kyynelöimään, huokasi hänen huulillansa, vapisi
hänen käsissään, koko hänen ruumiissansa.
Oi, rakastaa häntä, suojella häntä, vaalia,
hoidella häntä!
Olla hänen orjansa, hänen suojelushenkensä!
Väkevä on rakkaus, kun se on käynyt tuskan
tulikasteen. Gösta ei voinut puhella Mariannelle
erosta ja kieltäymisestä. Hän ei voinut jättää häntä.
Hän oli Mariannelle velkapää elämänsä. Hän olisi
saattanut tehdä kuolemansynnin Mariannen vuoksi.
Gösta ei sanonut järkevää sanaa, itki vain ja
suuteli häntä, kunnes vanhan hoitajattaren
mielestä oli aika saattaa hänet ulos.
Kun hän oli mennyt, ajatteli Marianne häntä
ja hänen liikutustaan. »Hyvä on olla niin
rakastettu», hän ajatteli.
Niin, hyvä oli olla rakastettu, mutta miten oli
hänen itsensä laita? Mitä hän tunsi? Oi, ei mitään,
vähemmän kuin ei mitään!
Oliko se kuollut, se hänen rakkautensa, vai
minne se oli karkonnut? Missä se piileskeli, se hänen
sydämensä lapsi?
Elikö se vielä, oliko se puikahtanut sydämen
syvimpiin soppiin ja kyyrötti siellä, väristen vilusta
jää-silmien edessä, peljästyneenä kelmeistä
pilkkanauruista, puolitukahtuneena luisten sormien
kuristukseen?
Ah, minun rakkauteni», huokasi hän, »sinä
sydämeni lapsi! Fiätkö sinä, vai oletko sinä
kuollut, kuollut kuin kauneuteni?»
* x
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
