Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
191
Marianne antoi varustaa itseään. Hän oli
aivan omaa tahtoa vailla. Tuntui hyvältä, kun
vaalittiin noin, oli suloista, ettei tarvinnut itse
tahtoa. Ennen kaikkea hyvä hänestä, joka oli
nypitty niin rikki kuin hän, sellaisesta, jolla ei
ollut yhtään omaa ajatusta, omaa tunnetta.
Suuri tehtaanpatruuna nosti hänet syliinsä,
kantoi hänet rekeen, kohotti kuomun, sitoi
rekinahkaset hänen ympärillensä ja ajoi pois
Ekebystä. Marianne sulki silmänsä ja huokasi, osaksi
mielihyvästä, osaksi kaipauksesta. Hän jätti
elämän, todellisen elämän; mutta samapa se hänelle,
sellaiselle, joka ei voinut elää, ainoastaan näytellä.
”* x
Parin päivän päästä hän sai äidin avulla tavata
Göstaa. Gustafva rouva lähetti noutamaan Göstaa
sillaikaa kuin tehtaanpatruuna lähti pitkälle
kävelylle tukinvetäjien luokse, ja vei hänet Mariannen
puheille.
Gösta tuli kamariin; mutta hän ei tervehtinyt
Mariannea eikä puhunut. Hän jäi seisomaan
ovensuuhun ja katsoi maahan kuin uppiniskainen poika.
»Mutta Gösta», huudahti Marianne. Marianne
istui nojatuolissa ja katsoi häneen melkein
huvitettuna.
»Niin, Gösta on nimeni»
»Tule tänne, tule ihan luokse, Gösta!»
Hän meni hiljaa Mariannen luo, mutta ei
kohottanut silmiänsä.
yTule lähemmäksi! Rupea polvillesi tähän!»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
