Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
193
oli mennyt pois jättämättä edes tervehdystä, yhtään
sanaa, silloin hyytyi veri hänen suonissaan; hän
oli kuolla surusta. Hän ei voi rakastaa ihmistä,
joka oli tuottanut hänelle sellaista tuskaa.
Marianne ei ollut muuten koskaan rakastanut häntä.
Hän oli kiemailija, joka tahtoi, että joku häntä suuteli
ja hyväili, näin täällä kotiseudullakin, siinä totuus.
Luuliko Gösta siis, että Mariannen oli tapana
antaa nuorten herrain hyväillä itseään?
Kuinkas muuten, niin Gösta luuli. Naiset
eivät ole niin pyhiä kuin näyttävät. Itsekkyyttä
ja hemputtelua kiireestä kantaan. Ah, jos Marianne
olisi tiennyt, miltä Göstasta tuntui, kun hän tuli
kotiin metsältä! Aivan kuin hän olisi kahlannut
jäisessä vedessä. Hän ei voi koskaan unhoittaa
sitä tuskaa. Se vainoaa häntä koko hänen ikänsä.
Hänestä ei tule koskaan ihmistä enää.
Marianne koetti selittää hänelle, miten se
oli käynyt. Hän koetti muistuttaa Göstalle, että
hän oli hänelle uskollinen yhäti.
No, se oli yhdentekevä, sillä nyt ei Gösta enää
rakastanut Mariannea. Nyt oli Gösta nähnyt, mikä
Marianne oli. Hän oli itsekäs. Marianne ei
rakastanut häntä. Hän oli lähtenyt pois jättämättä
hänelle tervehdystäkään.
Lakkaamatta toisti Gösta tätä. Marianne
melkein nautti kohtauksesta. Suuttua hän ei voinut.
Hän ymmärsi Göstan vihan niin hyvin. Totista
rikkomustakaan hän ei peljännyt. Viimein hän
kumminkin tuli levottomaksi. Oliko todellakin
sellainen muutos Göstassa tapahtunut, ettei hän
enää voinut rakastaa?
12. 185 — 13
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
