Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
196
Oi Jumala, Jumala, että hän kadotti hänet!
Oi Jumala, että hän oli herännyt niin myöhään!
Ah, hän oli ainoa, hän oli hänen sydämensä
valtias! Göstan puolelta hän voi kärsiä kaikkea.
Hänen kovuutensa ja pahat sanansa taivuttivat
Mariannea vain nöyrään rakkauteen. Jos Gösta olisi
lyönyt häntä, olisi hän kuin koira ryöminyt hänen
luokseen ja suudellut hänen kättään.
Hän ei tiennyt mitä tehdä saadakseen
viihdytystä tässä kalvavassa kivussa.
Hän tarttui kynään ja paperiin ja kirjoitti
äärettömällä kiireellä. Ensin hän kirjoitti
rakkaudestaan ja kaipuustaan. Sitten hän pyysi, ei Göstan
rakkautta, vaan armoa. Jonkinlaista runoa siitä tuli.
Kun hän lopetti, ajatteli hän, että jos Gösta
saisi tämän nähdä, niin varmaan hän toki uskoisi,
että Marianne rakasti häntä. No, miksipä hän ei
lähettäisi kirjoitustaan hänelle? Seuraavana
päivänä hän sen lähettää, ja hän uskoi kyllä, että
se tuo Göstan hänelle takaisin.
Seuraavana päivänä hän koki sielun tuskaa ja
ristiriitain taistelua. Kirjoitettu tuntui hänestä
niin surkealta ja tuhmalta. Siinä ei ollut
loppusointuja eikä mittaa. Se oli paljasta proosaa.
Gösta vaan nauraisi sellaisille säkeille.
Hänen ylpeytensäkin heräsi. Jos Gösta ei
rakastanut häntä enää, hirvittävää oli silloin
alentua hänen rakkauttansa kerjäämään.
Joskus puikahti viisaus sanomaan hänelle, että
hänen pitää olla iloinen, kun on päässyt irti
Göstasta ja suhteestansa ja kaikista surkeista
seurauksista, joita se olisi tuottanut.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
