Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
203
»Sinä olet kaunis, sinä Anna», sanoi hän.
»Oh, loruja, Henrik.»
»Sinä olet kaunein koko Vermlannissa.»
»Enpäs olekkaan.»
»Kaunein tällä rekiretkellä sinä ainakin olet.»
»Ah, Henrik, en minä ole sitäkään.»
»Niin, mutta kyllä sinä ainakin tässä reessä
olet kaunein. Sitä et ainakaan voi kieltää.»
Ei, sitä ei Anna voinut.
Sillä Henrik kreivi ei ole kaunis, ei. Hän on
yhtä ruma kuin tuhmakin. On tapana sanoa, että
se pää, joka on hänen ohuen kaulansa päässä, on
kulkenut perintönä suvussa jo pari sataa vuotta.
Sentähden ovat viimeisen perillisen aivot niin lopen
kuluneet. »Näkeehän sen, ettei hänellä ole omaa
päätä», sanotaan. »Hän on lainannut pään
isältänsä. Hänhän ei uskalla sitä taivuttaa. Pelkää,
että se putoaa.» — »Hänellähän on jo keltainen
iho ja ryppyinen otsa. Päätä on varmaankin jo
käyttänyt sekä isä että isoisä. Miksi olisi tukka
muuten niin ohut ja huulet niin verettömät ja leuka
niin kiverä?»
Aina oli hänellä koiranleukoja ympärillään,
jotka puijasivat hänet lausumaan tuhmuuksia, ja
pistivät sitten ne mieleensä, levittävät niitä ja
koristelevat niitä.
Onnekseen hän ei huomaa mitään. Hän on
juhlallinen ja arvokas kaikessa käytöksessään. Voiko
hän aavistaa, etteivät toisetkin sellaisia olisi?
Arvokkuus on pinttynyt hänen nahkaansa: hän liikkuu aina
samalla tavoin, hän käy suorana, hän ei koskaan
käännä päätänsä koko ruumiin kääntymättä samalla.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
