Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
225
Häntä melkein nauratti tuo kreivitär, joka oli niin
vihaisen näköinen ja seisoi siinä hehkuvin poskin
ja kulmat rypyssä.
Sinä et tiedä, miten lempeä ja hyvä olet»,
ajatteli hän.
Se hänen olentonsa puoli, joka näyttäikse
aistimaailmalle, ei tee koskaan hänen sisäiselle
minuudelleen oikeutta, ajatteli Gösta. Mutta Gösta
Berlingin täytyi tästä hetkestä olla hänen
palvelijansa, niinkuin täytyy palvella kaikkea kaunista
ja jumalaista. Niin, ei ollut katumista, että hän
äsken oli kohdellut kreivitärtä niin väkivaltaisesti.
Jollei kreivitär olisi peljännyt niin kovin, jollei
hän olisi sysännyt häntä luotansa niin kiivaasti,
jollei Gösta olisi nähnyt, että hänen koko olentonsa
kuohahti Göstan raakuuden tähden, niin ei Gösta
koskaan olisi saanut tietää, mikä hieno ja jalo
henki kreivittäressä asui.
Hän ei olisi voinut sitä ennen uskoa.
Kreivitärhän oli vain näyttänyt tanssihaluaan ja
iloisuuttaan. Ja olihan hän mennyt tuolle tuhmalle
Henrik kreiville.
Niin, nyt on hän kreivittären orja aina
kuolemaansa; koira ja orja, Kristian kapteenin sanalla,
juuri koira ja orja.
Hän istui siellä oven suussa, Gösta Berling, ja
piti jonkinmoista jumalanpalvelusta kädet ristissä.
Aina siitä päivin, jolloin hän ensi kerran tunsi
innoituksen tuliliekin leimuavan päänsä päällä, ei
hän ollut tuntenut tällaista pyhyyttä sielussaan.
Hän ei häiriytynyt yhtään, vaikka kreivi Dohna
12. 185 — 10
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
