Full resolution (JPEG)
- On this page / på denna sida
- Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
241
Mutta samassa hän makaa pyörryksissä
lattialla. Se siellä keinutuolissa ei ollutkaan hänen
miehensä, se oli muu, — se, jota pienet lapset eivät
uskalla mainita nimeltä, se, jota he säikähtäisivät
että kuolisivat, jos sattuisivat tapaamaan hänet
tyhjällä ullakolla.
*
Voiko se, jonka mieli uhkuu taruja, koskaan
vapautua niiden vallasta? Yötuuli vonkuu ulkona,
ficuksen ja neriumin kankeat lehdet naputtavat
parvekkeen pilariin, taivas kaareutuu tummana
vuoriselänteiden yllä, ja minä, joka istun tässä
yksin yöllä kirjoittelemassa, palava lamppu edessä
ja uudin nostettuna, minä, joka olen nyt vanha
ja jonka pitäisi olla viisas, minä tunnen yhä
karmivan selkäpiitäni, aivan kuin silloin, kun kuulin
ensi kerran tämän jutun, ja minun täytyy
vähäväliä kohottaa silmäni työstä ja katsoa, eikö jokin
ole hiipinyt huoneeseen ja piiloutunut tuonne
peränurkkaan; minun täytyy tähyillä ulos
parvekkeelle, eikö mikä musta nouse kaidepuiden takaa.
Se ei lähde minusta koskaan tuo pelko, jota
vanhat jutut herättävät silloin kun yö on pimeä ja
yksinäisyys syvä, ja se valtaa minut lopulta niin,
että minun täytyy heittää kynä kädestäni ja
pujahtaa vuoteeseen ja vetää peitto korville.
Sitä minä lapsena pidin maailman suurimpana
ihmeenä, että Ulrika Dillner eli tuon illan jälkeen.
Minä olisin kuollut.
Onnen sattuma oli, että Anna Stjärnhök aivan
kohta tuli Forsiin, että hän löysi Ulrikan salin latti-
12. 185 — 16
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Project Runeberg, Tue Apr 30 17:46:04 2024
(www-data)
(download)
<< Previous
Next >>
https://runeberg.org/gberlingfi/1/0245.html
