Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
244
Koira mennä puhalsi metsään. Anna ei
nähnyt sitä kuin vilaukselta.
Aja», sanoi Ulrika, vaja niinkuin ennätät!
Nyt saa Sintram tietää, että minä läksin.»
Anna koetti nauraa hänen hädälleen, mutta
Ulrika intti vaan omaansa:
»Kohta alkavat hänen kulkusensa soida, sen
saat nähdä. Me kuullaan ne ennenkuin joudutaan
ensi mäen harjalle.»
Ja kun Disa hetkisen hengähti Elofsbackenin
harjulla, kuului jo kulkusten kilinää heidän
takaansa mäen alta.
Nyt tuli vanha Ulrika tuskasta ihan hulluksi.
Hän vapisi, nyyhkytti ja voivotteli niinkuin Forsin
salissa äsken. Anna rupesi hoputtamaan Disaa,
mutta tamma käänsi vaan päätänsä ja katsoi häneen
mahdottoman ihmeissään. Luuliko hän Disan
unhoittaneen, milloin piti juosta, milloin kävellä.
Hänkö tässä Disaa neuvoi rekeä vetämään, Disaa,
joka oli tuntenut joka kiven, joka sillan, joka
veräjän, joka mäen tällä tiellä jo kolmattakymmentä
vuotta?
Sillävälin läheni kulkusten kilinä lähenemistään.
»Se on hän, se on hän, minä tunnen sen
kulkusten äänem), voihkii vanha Ulrika.
Kilinä yhä vain lähenee. Välistä se on niin
luonnottoman kova, että Anna kääntyy katso-.
maan, eikö Sintramin hevonen ole jo pistänyt
päätään hänen rekeensä, väliin se taas vaimenee.
He kuulevat sen milloin tien oikealta, milloin
vasemmalta puolelta, mutta ajajaa ei näy. Tuntuu
kuin pelkkä kulkusten kilinä heitä seuraisi.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
