Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
282
ärtyneenä neulaksensa kokoon ja meni tiehensä,
sillä hän vihasi rakkautta ja rakkauden teitä.
Mutta rakkauden ilkiteot hän tunsi, ja niistä
hän tiesi kertoella. Hän ihmetteli, että rakkaus
vielä tohti näyttää maan päällä naamansa, ettei
sitä karkoittanut täältä hyljättyjen valitus ja
niiden kiroukset, jotka se oli tehnyt rikollisiksi, eikä
niiden vaikerrukset, jotka se oli kytkenyt
vihattaviin kahleihin. Hän ihmetteli, miten sen siivet
saattoivat kantaa niin vapaasti ja keveästi, että
se ei tuskan ja häpeän painamana jo uponnut
nimettömiin syvyyksiin.
Ei, nuori oli hän ollut kuten kaikki muutkin,
mutta rakkautta ei hän koskaan ollut rakastanut.
Koskaan hän ei ollut antanut houkutella itseänsä
tanssiin ja hyväilyihin. Hänen äitinsä kitara
riippui pölyssä ja kieletönnä ullakolla. Koskaan hän
ei näpännyt sitä kalpeaan lemmenvirteen.
Äidin ruusupuut kasvoivat hänen
ikkunallaan. Hän antoi niille nipin napin vettä. Hän ei
rakastanut kukkia, noita lemmen lapsia. Niiden
lehdet riippuivat tomuisina. Hämähäkit keikkuivat
oksain välissä, ja nuput eivät koskaan puhjenneet.
Ja Moreuksen rouvan ruususaralle, jossa
perhot liehuivat ja linnut lauloivat, jossa tuoksuvat
kukkaset lähettivät lemmen-viestejä lentäville
mehiläisille, jossa kaikki puhui tuosta vihattavasta,
sinne hän harvoin pisti jalkaansa.
Tulipa sitten aika, jolloin Svartsjön kunta
antoi panettaa urut kirkkoonsa. Se oli sen vuoden
edellisenä kesänä, jolloin kavaljeerit olivat vallassa.
Sinne tuli nuori urkujenrakentaja. Hänkin tuli
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
