Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
18
Raskaita ovat ne tiet, joita ihmiset maan
päällä vaeltavat: erämaan teitä, järvien teitä,
tunturien teitä.
Mutta tuota öistä tietä sulavan jään yli, mihin
minä sitä vertaisin? Eikö se ole juuri tie, jota
pienten kukkain poimijatarten on käytävä,
epävarma, keinuva, liukas tie, niiden polku, jotka
tahtovat lääkitä iskettyjä haavoja, niiden polku,
jotka tahtovat hyvittää vääryydet; kevyen jalan,
nopean silmän ja uljaan, rakastavan sydämen polku?
Puoliyö oli mennyt, kun kreivitär joutui
Fkebyn rantaan. Hän oli lankeillut jäällä, hän oli
hyppinyt railojen yli, hän oli kiitänyt sellaisten
kohtain poikki, joissa jalanjäljen täytti pulppuava
vesi, hän oli liukahdellut, hän oli ryöminyt.
Se oli ollut raskasta vaellusta; hän oli itkenyt
matkatessaan. Hän oli kastunut ja väsynyt, ja
ulapan jäällä oli pimeys, kolkkous ja autius
tuonut kamalia ajatuksia mieleen.
Nyt viimeksi, Ekebyn rannassa, täytyi hänen
kahlata jalansyvyisessä vedessä päästäkseen maalle.
Ja kun hän tuli rannalle, ei hänellä ollut rohkeutta
muuhun kuin istahtaa rannan kivelle ja itkeä
väsymystään ja avuttomuuttaan.
Raskaita teitä vaeltavat ihmisten lapset, ja
joskus vaipuvat pienet poimijattaret kukkaiskoriensa
viereen, juuri saavuttuaan tielle, jolle he aikovat
kukkia siroitella. X
Tämä nuori, ylhäinen nainen oli kuin olikin
rakastettava, pieni sankaritar. Ei hän kulkenut
sellaisia teitä ennen, kotimaassaan. Varmaan hän
muistaa nyt, tämän kauhean, hirvittävän järven ran-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
