Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
29
Göstan täytyy taipua vastaamaan
kreivittärelle ja lopettaa hänen jännityksensä, vaikka hän
nauttiikin sanomatonta riemua siitä. Oi, hänen
sielunsa lämpenee ja hänestä tuntuu niin valoisalta
ajatellessaan, millaista tietä kreivitär on tullut,
miten märkä hän on, miten viluinen, miten
tuskissaan hän mahtaa olla, miten itkeneeltä hänen
äänensä kuuluu.
»En», sanoo hän, »en minä ole kihloissa».
Silloin ottaa kreivitär vielä kerran häntä
kädestä ja hyväilee sitä. »Minä olen niin iloinen, minä
olen niin iloinen», sanoo hän, ja hänen povensa,
jota tuska on ahdistanut, vavahtelee nyt
nyyhkeistä.
Niinpä tuli kukkia kyllin runoniekan tielle,
kaikki synkkä, paha ja vihan-alainen sulaa hänen
sydämestään pois.
»Kuinka te olette hyvä, kuinka olette hyvä»,
sanoo hän.
Juuri lähellä heitä rientävät aallot
rynnäkköön Ekebyn kunniata ja loistoa vastaan. Nyt
ei ole väellä enää johtajaa, kukaan ei vala
rohkeutta ja toivoa heidän sydämiinsä, nyt murtuu
aallonmurtaja, aallot yhtyvät kuohuen sen paikalla,
ja sitten hyökkäävät ne voitonvarmoina nientä
kohti, jolla mylly ja paja seisovat. Kukaan ei
ponnistele enää aaltoja vastaan, kukaan ei ajattele
enää muuta kuin henkensä ja tavarainsa
pelastamista.
Noista kahdesta nuoresta on niin luonnollista,
että Gösta nyt saattaa kreivittären kotiin: eihän
Gösta voi jättää häntä yksin pimeään yöhön, ei
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
