Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
108
Katsos, sellainen on ihminen, liian heikko
kohtaamaan surua sen kaikessa katkeruudessa. Kyllä
kavaljeerit surivat tätä ystävää, joka matkasi nyt
pois kuolemaan, tätä kuihtuvaa liljaa, tätä
siipeen ammuttua joutsenlaulajaa; mutta kumminkin
helpoitti heidän sydämensä ahdistusta, kun he
näkivät hänen ratsastavan suuren sonnin seljässä,
nyyhkytysten tutistellessa hänen paksua ruumistansa,
ja kun hänen kätensä, levitetyt viime syleilyyn,
laskeutuivat epätoivon herpaamina alas, ja hänen
silmänsä tähystivät armottomalta taivaalta
oikeutta.
Maantiellä alkoi sumu Julius patruunan silmistä
haihtua, ja hän huomasi istuvansa keikkuvassa
elukan seljässä. Ja silloin kerrotaan hänen ruvenneen
miettimään, mitä ihmeitä seitsemänätoista pitkänä
vuotena voi tapahtua! Vanha Kaisa oli näet
huomattavasti muuttunut. Olivatko Ekebyn
kauraappeet ja apilasnurmet voineet mointa matkaan
saattaa? Ja hän huusi — en tiedä, kivetkö
tienvieressä, vai linnut viidassa kuulivat sen — mutta
totta hän vaan huusi: »Piru minua piinatkoon,
eiköhän sinulle, Kaisa, ole kasvanut sarvet!
Kun hän vielä hetken oli sitä aprikoinut, luisui
hän hiljaa sonnin seljästä alas ja nousi häkkiin,
istuutui eväskirstullensa ja ajeli edelleen syvissä
mietteissä.
Tuokion päästä, Brobytä lähetessään,
kuulee hän tahdikasta laulua:
»Mars, eespäin!
Pystyssä päin.
Vermlannin jääkärit marssii näin.»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
