Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
120
turvattomat, muistivatkohan ne ajan mokoman,
jolloin heidän eteensä tuotiin uhrina rukouksia ja
polvistumisia?
Minä ajattelin sitä venhettä pyhimyslastineen,
joka lipui Lövenin kalvolla eräänä hiljaisena
kesäiltana elokuulla. Mies, joka souti, veteli
verkkaisesti ja heitti arkoja silmäyksiä harvinaisiin
matkalaisiin, jotka loikoilivat keulassa ja perässä; mutta
kreivi Dohna, joka oli myöskin matkassa, ei
peljännyt. Hän tarttui niihin, yhteen toisensa
jälkeen, ja heitti ne korkeimman omakätisesti järveen.
Hänen otsansa oli kirkas, ja hän hengitti syvään.
Hän tunsi olevansa puhtaan evankeelisen opin
sankari. Eikä tapahtunut ollenkaan ihmettä vanhain
pyhimysten kunniaksi. Vaieten ja toivotonna
vaipuivat ne perikatoonsa.
Mutta seuraavana sunnuntai-aamuna hohti
Svartsjön kirkko loistavan valkeana. Eivät
häirinneet mitkään kuvat enää ihmisten sisäisen
katselmuksen rauhaa. Ainoastaan sielun silmillä tulee
hurskaiden nähdä taivaan ihanuus ja pyhien kasvot.
Ihmisten rukousten on noustava Korkeimman luo
omilla vahvoilla siivillään. Eivät ne enää saa
takertua pyhimysten helmoihin.
Ah, vihreä on maa, ihmisen rakastettu asunto,
sininen on taivas, hänen ikävöimisensä määrä.
Maailma loistaa värejä. Miksi on kirkko valkea?
Valkea kuin talvi, alaston kuin köyhyys, kalvas
kuin tuska. Se ei kimaltele kuuraa kuin talvinen
metsä. Se ei säteile helmissä ja pitseissä kuin
valkea morsian. Kirkko on maalattu valkeaksi,
kylmällä liimavärillä, aivan kuvaton, tauluton.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
