Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
135
Hän ei kärsinyt kuulla mainittavan miehensä
nimeäkään. Lennart kapteeni taas ei yrittänyt saattaa
häntä toisiin ajatuksiin.
Oli eräs päivä.
Vanha talollinen makaa kuolinvuoteellaan
Högbergin kylässä. Hän on nauttinut ehtoollista, ja
hänen elämänsä voimat ovat ehtyneet, hänen
täytyy kuolla.
Levotonna kuin ainakin pitkän matkan alkaja
antaa hän muuttaa vuodettaan keittiöstä tupaan
ja taas tuvasta keittiöön. Siitä ymmärretään
paremmin kuin raskaasta rinnan korinasta ja
sammuvasta katseesta, että hänen hetkensä on tullut.
Hänen ääressään seisoo hänen vaimonsa,
lapsensa ja palvelijansa. Hän on ollut onnellinen,
rikas, arvossa pidetty. Hänen kuolinvuoteensa ei
ole hyljätty. Kärsimättömät vieraat eivät
ympäröi häntä viime hetkinä. Vanha mies puhuu
itsestänsä, ikäänkuin hän seisoisi Jumalan kasvojen
edessä, ja tihein huokauksin ja myöntävin sanoin
todistavat ympärillä seisovat, että hän puhuu totta.
»Minä olen ollut ahkera työntekijä ja hyvä
isäntä», hän sanoo. »Minä olen rakastanut
vaimoani kuin oikeaa kättäni. Minä en ole antanut
lasteni kasvaa kuritta ja hoidotta. Minä en ole
juopotellut. En ole siirtänyt rajamerkkejä. En ole
hoputtanut hevosta ylämäessä. En ole pitänyt
lehmiä nälässä talvella. En ole antanut lampaiden
kitua kesällä villassaan.»
Ja hänen ympärillänsä toistavat itkevät
palvelijat kuin kaiku: »Hän on ollut hyvä isäntä. Oi,
Herra Jumala! Hän ei ole hoputtanut hevosta
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
