Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
149
aukaisi rihman, joka oli nipun ympärillä, ja alkoi
lukea.
Hän hymyili surumielisesti, kun oli hetken
lukenut; merkillistä viisautta julistivat nuo vanhat
laulut hänelle:
Elä usko onneen, elä onnen merkkiin, elä
luota ruusuihin, kauneihin lehtiin.
Elä usko nauruun, sanoivat ne. Katso, kaunis
Valborg neito ajaa kultaisessa karmissaan, ja hänen
huulensa hymyilevät, mutta hän on niin suruinen
kuin kierisivät kaviot ja pyörät hänen elämänsä
onnen ylitse.
Elä usko tanssiin, sanoivat ne. Moni jalka
kiitelee keveästi vahatun palkin yli, mutta mieli
on raskas kuin lyijy. Hauska ja huima oli pieni,
tanssiva Kirsti, vaikka hän tanssikin nuoren
elämänsä hukkaan.
Elä usko pilaan, sanovat ne. Moni astuu
pöytään leikkiä laskevin huulin, vaikka on surusta
kuolla. Tuossa istuu nuori Adeline ja antaa leikillä
tarjota itsellensä herttua Fröijdenborgin sydäntä,
varmana, että hän tarvitsee nähdä vaan sen
saadakseen voimaa kuolla.
Oi, te vanhat laulut, mihin pitää siis uskoa,
kyyneleihin ja suruunko?
Helposti kääntyy surullinen hymyilemään,
mutta se, joka on iloinen, hän ei voi itkeä. -
Kyyneleihin ja huokauksiin uskovat vanhat laulut,
ainoastaan suruun ja surun merkkiin. Suru on todellista,
oleellista, se on kiinteä iki-vuori löysän hiedan alla.
Suruun voi uskoa ja surun merkkiin.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
