Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
153
+ Sitten oli kosija tullut suoraan Mariannen luo
ja puhaltanut heti asiansa ilmi:
»Oo, Marianne, rakas Marianne. Minä olen
jo puhunut sedän kanssa. Minä tahtoisin niin
mielelläni sinut vaimoksi. Sano jo suostuvasi, Marianne.»
Marianne sai houkutelluksi koko totuuden ilmi:
Vanha parooni, kosijan isä, oli taas antanut
petkuttaa itsensä ostamaan muutamia tyhjiä kaivoksia.
Vanha parooni oli kaiken ikänsä ostanut kaivoksia,
löytämättä niistä kuitenkaan mitään. Kosijan äiti
oli levoton, itse hän oli joutunut velkoihin, ja nyt
hän kosi Mariannea pelastaakseen sukunsa talon
ja husaarijakkunsa.
Hänen kotinsa oli Hedebyn säterikartano; se
oli toisella puolen järveä, melkein vastapäätä
Björneä. Marianne oli tuntenut Adrianin hyvin, he
olivat samanikäiset ja leikkitovereja.
»*Sinä voit ihan hyvin mennä naimisiin
kanssani, Marianne. Minun elämäni on nyt niin
viheliäistä. Minun täytyy ajaa lainahevosilla, enkä voi
maksaa räätälinlaskujani. Tämähän ei käy
mitenkään päinsä. Minun on pakko ottaa ero, ja silloin
minä ammun itseni.»
»Mutta, Adrian, mikä avioliitto sellaisesta
tulee? Emmehän ole rakastuneet vähääkään
toisiimme.»
»Niin, mitä rakkauteen tulee, siitä minä
piittaankin viisi», vastasi Adrian. »Minä tahdon vaan
ratsastaa hyvällä hevosella ja metsästää, mutta
kavaljeeri minä en ole, minä olen työmies. Jos
minä vaan saisin rahaa, niin minä ottaisin
kotitalon haltuuni ja hankkisin äidille levon päivät,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
