Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
170
tulivat kauneimmissa pukimissaan, pöyhistelevin
röyhelöpaidoin ja korkeakaulaisin hännystakein,
joissa oli kullatut napit, ja kankeat
kultakirja-liivit hohtivat, ja runsaasti tikatut sametti-liivit
paistoivat. Se oli hääsaattue, kuten kapteeninrouva
oli tahtonut.
Itse hän kulki lähinnä Anna Stjärnhökiä,
miehensä käsipuolessa. Jos hänellä olisi ollut kullalla
kirjattu hame, olisi se ollut nyt hänen yllänsä,
jos hänellä olisi ollut koristeita ja loistava turbaani,
olisi hän pukeutunut niihinkin, kunnioittaakseen
poikaansa hänen juhlapäivänään. Mutta hänellä oli
vain tuo musta taftisilkki-puku ja kellastuneita
pitsejä, jotka olivat nähneet niin monta juhlaa,
ja ne oli hänellä näissäkin juhlissa.
Vaikka hautajaisvieraat saapuivat loistavan
komeina, ei kuitenkaan yksikään silmä ollut kuiva,
kun he matkasivat haudalle kellojen hiljaa soidessa.
Miehet ja naiset itkivät, ei juuri niin paljon
vainajata kuin itseään. Kas, tuolla kulki morsian, tuolla
kannettiin sulhoa, tässä kulkevat he itse,
koristettuina pitoihin, ja kumminkin — kuka astuu maan
vihreitä polkuja eikä tiedä, että hän on luotu
murheen valtaan, suruun, onnettomuuteen, kuolemaan?
He astuivat ja itkivät ajatellessaan, ettei mikään
maallinen mahti voinut heitä suojella.
Kapteeninrouva ei itkenyt, mutta hän olikin
ainoa, jonka silmät olivat kuivat.
Kun rukoukset oli luettu ja hauta luotu
umpeen, palasivat kaikki vaunuillensa. — Ainoastaan
kapteeninrouva ja Anna Stjärnhök viipyivät
haudalla, jättääkseen vainajalle viimeiset jäähyväiset:
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
