Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
179
maan päälle. Oi, kaunis päivänpaiste, tuo elonantava
päivänpaiste, kuinka saatan minä kertoa sen
tuhontöistä? Päivänpaiste on kuin rakkaus: kuka ei tunne
sen ilkitöitä, ja kuitenkin sille antaa anteeksi?
Päivänpaiste on kuin Gösta Berling — se antaa
jokaiselle iloa; senvuoksi vaietaankin pahasta, jonka
se aiheutti.
Sellainen juhannuksen jälkeinen kuumuus ei
kai olisi muilla seuduilla niin tuhoava kuin
Vermlannissa. Mutta siellä oli kevät tullut myöhään.
Ruoho ei ollut ehtinyt pitkäksi eikä voinut kasvaa
täyteen kokoonsa, ruis jäi ravinnotta juuri silloin
kun sen oli saatava tähkäänsä ruokaa;
toukoviljoissa, joista enin leipä siihen aikaan paistettiin, oli
korttelin-pituisten korsien nenässä vain pienet
töyhdöt; myöhään kylvetyt nauriit eivät voineet
ollenkaan itää, eikä edes peruna jaksanut imeä
tästä kivettyneestä maasta ravintoa.
Sellaisina vuosina aletaan metsätölleissä
hätäillä, ja vuorilta laskeikse pelko alas tasangon
tyynemmän väen keskuuteen.
»Ketä Jumalan käsi etsineel» sanoo kansa.
Ja jokainen lyö rintaansa ja sanoo: »Minuako?
Oi emo, oi luonto, olenko se minä? Minuako sade
kauhistuu ja pysytteleikse kaukana? Vihastako
minua vastaan kuivettuu ja kovenee ankara maa?
Ja tämä ikuinen päivänpaiste, virtaako se kaikessa
lempeydessään joka päivä pilvettömältä taivaalta,
kootakseen tulisia hiiliä minun pääni päälle? Tai
jos se en ole minä, niin ketä Jumalan käsi sitten etsii?»
Kun rukiinjyvät kuihtuvat pikku tähkissään,
kun peruna ei voi koota ravintoa maasta, kun karja
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
