Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
. voa aasia aa ain i i k
243
Ja yhtäkkiä hän hyppäsi kirkaisten pystyyn.
Hänen tulipyöränsä, hänen aurinkonsa, malli, josta
kaikki oli tuleva, eikö hän ollut pistänyt sitä
portaiden alle, sytyttääkseen tulipalon!
Kevenhiiller halveksi itseänsä, kauhusta
kivettyneenä.
»Olenko minä hullu?» hän sanoi. »Miten minä
voin olla sellainen?»
Samassa aukesi pajan hyvin suljettu ovi, ja
vihreähelma astui sisään.
Metsänemäntä seisoi kynnyksellä, hymyilevänä
ja kauniina. Hänen vihreässä verhossaan ei ollut
vikaa, ei tahraa, ei ollut palonkäry tarttunut
hänen tuuheaan tukkaansa. Hän oli sellainen, jollaisena
Kevenhiiller oli nähnyt hänet Karlstadin torilla,
nuoruutensa päivinä: pedon häntä laahasi hänen
jalkojensa välissä, ja hän toi metsän kaiken
huimuuden ja tuoksun matkassaan.
»Nyt Ekeby palaa», hän sanoi nauraen.
Kevenhiller kohotti paljan ja aikoi iskeä sen
hänen päähänsä, mutta silloin hän näki, että
metsähisellä oli kädessä hänen tulipyöränsä.
»Katsoppas, mitä sinulle pelastin», hän sanoi.
Kevenhiiller heittäysi polvilleen hänen eteensä.
»Sinä särjit minun vaununi, sinä musersit minun
siipeni ja sinä tuhosit minun elämäni. Sääliä,
armahda minua!»
Metsänemäntä keikahti höyläpenkille ja
istuutui siihen, yhtä nuorena veitikkana kuin silloin
kuin Kevenhiiller näki hänet ensi kerran Karlstadin
torilla.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
