Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - 15. Viimeinen telttapaikkamme itärannalla. Ensimmäinen retki sisämaanjäälle
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
VETTÄ JA LEPOA.
267
kuullemme ja ryömimme yli. Tällä tavoin oli ruumiilla monta
vertaa suurempi kantavuuspinta.
Pian railot kävivät niin leveiksi, että ei ollut
minkäänlaisia siltoja eikä muutakaan mahdollisuutta yli päästä. Meidän
täytyi koettaa niitä kiertää, ja me niitä kiersimme ikäviksemme
asti. Me astuskelimme niitä pitkin puoli tuntia toisensa perään,
väliin alaspäin, vaan varsinkin ylöspäin, mutta sitä pitemmäksi
ne venyivät. Vihdoin tulimme muutaman railon luo, joka oli
kaikkia ennen tavatuita leveämpi ja, kuten saimme kokea,
pitempikin kuin kaikki muut. Me seurasimme sitä ylöspäin,
kun päätimme, että se sinne päin pikemmin päättyy; sillä niin
tekivät useimmat, vaan tällä kertaa me pahoin petyimme. Me
astumme sen pitkää tämän lyhyttä, tunturimme katosi
vähitellen pimeään, vaan railo oli ja pysyi aina vain yhtä leveänä,
ei mitään siltaa näkynyt, emmekä mitään muutosta edessäpäin
nähneet, pimeäkin kun oli. Vaan kaikella on toki loppunsa,
sanoi poika kun ruvettiin piiskaamaan, ja niin pääsimme
mekin vihdoin loppuun. Me lupasimme pyhästi, että viime
kerran me kulimme railoa ylöspäin; toinen ainakin mennee silloin
lähemmäksi tunturia, jossa varmaan täytyi olla vettä polttavia
kurkkujamme varten.
Tällä tavoin pääsimme nopeammin eteenpäin ja
mielihy-viksemme näimme päämaalimme suurentuvan pimeässä. Meillä
ei ollut monta askelta jälellä, kun edessämme näimme mustan
juovan tahi pinnan lumella. Siinä taas railo, joka erottaa
meidät päämaalistamme, arvelimme ensin, vaan ken voisi kuvata
ilomme, kun me huomasimme sitte, että se olikin vettä, suloista,
lirisevää vettä! Meillä oli heti puukuppimme käsissä, ja me
joimme, niin, me joimme ja nautimme niin kuin voi nauttia
ainoastaan se, joka on kokonaisen päivän kahlonut lumihankia
polviaan myöten, maistamatta noppaakaan kosteutta. Minä
uskon, että elämässä tuskin on suurempaa nautintoa kuin
saadessa hyvää, raitista vettä, kun on kuolemassa janoon. Jos saa?
niinkuin täällä, jäävettä, niin juopi niin, että rupee hampaita
ja otsaa hyytämään, sitte heittää hetkiseksi, juodakseen
uudestaan. Hiljaa ja hartaasti sitä imee sisäänsä, ettei rupea
hyytämään liian pian. Juotuamme niin paljon kuin jaksoimme ja
täytettyämme kuppimme ja taskupullomme suloisella juomalla,
menimme viimeiset askeleet, jotka meillä oli jälellä vuorelle
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
