Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
22
GUTENBERG.
N:o 24 (12)
kin jätettävät pois. Jokaisen oraa asia on pitää
itsestään huolta terveenä ollessa siltä varalta,
että sairauden aikana ei toisten niskoille lankee,
Ei olisi kummakaan, jos nämä avunpyynnöt
olisivat harvinaisia, mutta olla alituiseen antamassa,
on liikaa vaateliaisuutta ja tuskastuttavaa
jokaiselle.
Pois siis kaikki armeliaisuustavat! Pitäköön
jokainen huolen itsestään niin terveenä kuin
sairaanakin ollessa!
I brytningstid.
Nyligen har uti städerna Vasa och Uleåborg
smärre konflikter emellan principaler och arbetare
egt rum. Att dessa tvister icke voro af någon
svårare natur, inser man deraf att de snart voro
bilagda, och hänförde sig ej häller till mer än
ett tryckeri å hvardera orten. Tvisteämnet, var
naturligtvis det vanliga, å den ena orten
lönefrågan, och arbetstiden à den andra. Ämnen, som
uti evärdelig tid gifvit, och enligt förmodan länge
komma att gifva upphof till mer eller mindre
svårare dissonanser parterne emellan.
De här nämda tvisterna äro nu för denna
gång lyckligen bilagda, tack vare
förbundsstyrelsens medvärkan, och har man häruti redan en
synlig förmån af en enhällig, hela landet
omfattande organisation. Att Uleåborgs afdelning icke
förfarit med all nödig eftertanke, utan något
förhastat sig i afseende à befogenhetsrätten att
handla på egen hand, utan att i första rummet
rådgöra sig med förbundstyrelsen, får kanske
betraktas som en öfverilning i stridens hetta och
därtill ovana att ännu rätt fatta halten af den
subordination å ena sidan, och det fasta
förtroende å den andra, som bör existera emellan
af-delningarne och förbundsstyrelsen.
Det är för framtiden att hoppas, det
afdelnin-garne vid äfven uppstående mindre chismer, i
första rummet och med ett odeladt förtroende
hänvända sig till förbundsstyrelsen, som, enligt
hvad vi taga för gifvet, nog är sammansatt af
element hvilka utan att rygga för det stora och
blottställande ansvar de åtagit sig, veta att på
ett lämpligt sätt och i rätt tid ingripa med
organisationens bästa för ögonen.
Varde det icke härmed sagt att alla små
tvistigheter emellan principaler och arbetare skola
tvingande föranleda till någon åtgärd från
förbundsstyrelsens sida, utan är afsikten med det
här uttalade endast att, alla tvistigheter dock skola
komma till förbundsstyrelsens öron, oafsedt om
de kräfva vidare åtgärder eller ej. Lätt fattligt
är, att det vore till icke ringa nytta för
afdel-ningarne att inrapportera om alla tvister som
en gång beröra afdelning i sin helhet, eller
fast endast ett tryckeris personal, där flere
tryckerier finnas på orfen. Ty om den samvärkande
kraftens yttringar skola framstå i sin rätta
dager, så bör till förbundsstyrelsens förfogan
inlämnas allt. det detaljmaterial som möjligen står
till buds, och härmed afses just sådana smärre
chismer och det ursprungliga upphofvet till
desamma. Då sådana, af ingen rättänkande hyllade
konflikter emellan principal och arbetare
möjligen uppstå, och då de en gång tagit det omfång,
att organisationens hela medlingsförmåga tages
i anspråk, just då påvisas nyttan af till
förbundsstyrelsen inrapporterade tidigare skärmytslingar,
hvilka förut, icke gifvit anledning till någon
åtgärd af mera ingripande natur, men sednare vid
upprepad stridighet nog kunna visa sig vara till
ledning för bedömande af stridens natur och
sättet för densammas vidare beifrande.
.Man kan i sammanhang med de här ofvan
omtalade tvenne tillbuden till arbetsinställelse
icke underlåta att kasta en blick ett stycke in i
den omedelbara framtiden.
Vi stå nu inför ett tidsskede då man på alla
arbetareområden och öfver allt i världen söker
att nå det högsta möjliga på förbättringsvägen,
såväl i social ekonomiskt som intellektuelt afseende.
Så äfven hos oss. Man ligger äfven för
närvarande i författning om utarbetandet af en
gemensam, hela landet omfattande lönetariff, en
sak hvilkens önskvärdhet redan länge och på
många håll framhållits, men som i förbidan på
organisationens mera helgjutna form fått anstå
ända tills nuvarande tid. Att en sådan tariffs
införande till stor del har sin upprinnelse till följd
af den osunda konkurrens som i afseende å
arbetspriserna bedrifves i landsorten, och den deraf
följande nedprässning af arbetslönerna behöfver
väl knappast påpekas. Äfven i hufvudstaden, där
man icke heller är alldeles fri från
konkurrensspelets allt omfattande slingerbukter, har denna
i landsorten uppammade osunda konkurrens
visat sina nedslående värkningar.
Återstår nu att se huru denna nya tariff
kommer att helsas af landsortsprincipalerne. Af
hufvudstadens tryckeriegare vore man frestad
antaga att densamma torde helsas med nöje, ity
att man enligt den kan uppställa en säkrare
norm för arbetspriser, då man vet att samma
lönetariff faktiskt existerar öfver hela landet, och
icke som härtills, att man i landsorter arbetar
med de mest variabla arbetsprise på de skilda
orterna eller så godt som utan någon bestämd
tariff, och därtill med en omåttlig mängd elever.
De här uppräknade omständigheterna äro icke
de enda som tala för införandet af en tidsenlig
aflöningstariff, de finnas i mängd och komma väl
i sinom tid fram till det för dem så förhatliga
ljuset.
Svårt är att afgöra, om idén uti denna sak
starkare uppbäres af den andliga eller materiella
kraften, men säkert är, att den för hvardera
parten i genomsnitt betraktadt medför lättnader och
förmåner, hvilkas detaljbehandling vi för
utrymmets skull denna gång icke närmare inlåta oss
på att relatera. Tiden är nog för längesedan
inne att man äfven hos oss söker få till stånd
den jemnhet och det goda beräkningssätt såväl
hvad arbetspris som arbetslön och arbetstid
beträffar, att ingen rättänkande, hvarken principal
eller arbetare borde lämna någon möda ospard
för genomförandet af denna den beståndande
rättvisans och för yrkets framåtskridande goda sak.
En god saks genomdrifvande har alltid
svårigheten för sig att vinna terräng. Och med
vetskap om den centnertunga tröghet hvarmed vårt
folk äfven uti de mest intressanta frågor rör sig,
är man lätt hugad att betvifla åstadkommandet
af något allmänneligt godt, men så får icke vara
fallet. Det är nu endast frågan om att, då tiden
för det aktiva beifrande! af saken är inne, alla
förenade krafter med lust och spänstighet
igångsättas. Ty det är här om någonsin fråga om en
på det praktiska lifvets rättvisa och humanitet
sig grundande sak.
* —n.
Poistettava epäkohta.
Muutamissa täkäläisissä kirjapainoissa
vallitsee se ruma ja hylättävä tapa,’ että latojat eivät
noudata järjestettyä työpäivää ja aikaa.
Valituksia kuuliiu tuhkatiheään, että siellä tulee se
ja se jo klo 4 ja 5 aamusella, toisessa seistään
yli sekä aamulla että illalla ja kolmannessa
työskennellään pyhätkin j. n. e.’ Tästä kaikesta ei
olisi mitään sanottavaa, jos se tapahtuisi
johtajan käskystä eli saisivat’ he »ylityöstään"
tariffissa määrätyn koroituksen, vaan niin ei ole
asian laita. Useat tämän „sportin" harjoittajista
menettävät ensin 2 eli 3 työpäivää
„vifti"-hommissa ia kun sitten taas tullaan työkuntoisiksi,
niin siiloin ylenmääräisellä ruumiinrasituksella
ja ottamalla aamusta ia illasta tunnin kaksi
lisää. koetetaan mahdollisuuden mukaan korvata
hukkaan mennyttä aikaa. Eräskin kertoi: „olin
eilen (sunnuntaina) koko päivän purkamassa ja
ansaitsin hyvän päivärahan", vaan jätti
sanomatta, että hän tämän perästä oli kaksi päivää
kaupungilla »tupakoimassa". Tämä n. k.
liftareita", vaan että niitä löytyy henkilöitä, jotka
tekevät sitä pelkästä ahneudesta, on seikka, joka
ikävällä täytyy tunnustaa ja josta häpeä heille.
Näitä tällaisia pitäisi työtoverien ensin
huomauttaa heidän koko ammattikuntaa pahentavasta
menettelystään ja jos huomaavat, että
^saarnaavat kuuroille korville", ryhtymään
tehokkaampiin toimiin, sillä mitä hyötyä on siitä, että
puuhataan työpäivän lyhennystä, kun löytyy
henkilöitä, jotka vapaasta tahdostaan sen pitentävät.
Mielestäni sellaiset henkilöt eivät, kiireen tullessa
ole oikeutettuja minkäänlaiseen koroitukseen
vaaditusta ylityöstä. Toivottavaa on, että johtajat
asiasta tiedon saatuaan ankarasti kieltävät
tällaiset hyvää järjestystä vastaan sotivat
epäkohdat. joista ei muuta ole kuin haittaa säännöllistä
työpäivää noudattaville työmiehille. Asetun
odottavalle kannalle nähdäkseni, josko ylläolevasta
mitään apua lähtee, muussa tapauksessa katson
olevani pakoitettu ilmoittamaan sekä painon että
niiden nimet, jotka ovat unohtaneet
työajanpi-tuuden.
-k–k—.
Vähän matka-apurahaston
säännöistä.
Kun nyt uusi ehdotus Suomen Kirjaltajain
matka-apurahaston säännöiksi on laadittu ja
lähetetty osastojen tarkastettavaksi, niin pyydän
lausua niistä muutaman sanan.
Se toimenpide, että matka-apu on korotettu 1
markaksi päivältä ja että työtön kirjaltaja saa
nauttia matka-apua tarvitsematta liikkua
paikkakunnalta sekä että matkustaja saa kulkea
myös rautateillä ja höyrylaivalla, on kyllä hyvä,
mutta tämän kautta ovat menot suunnattomasti
nousseet, jotavastoin tulot eivät ensinkään ole
enentyneet.
En tiedä kuinka rahasto lienee tähän saakka
riittänyt, mutta arvelen sen nyt pian tyhjenevän
uusien sääntöjen mukaan.
Jos otaksutaan, että rahastoon joka kuukausi
karttuu esim. 300 mk, niin ei sè riittäisi kuin
kymmenelle koko kuukauden yhtämittaa
matkustavalle. Jos olisi esim, 20 tai ehkäpä
useampikin yhtaikaa matkalla, niin mistäs niille
annettaisiin? Saisivat tietysti olla ilman.
Tämän johdosta pyydän huomauttaa, eikö
olisi tarpeellista velvoittaa matkustajia
maksamaan takaisin esim. puolet tai vaikkapa vaan
neljännen osån saamastaan avusta. En luulisi
kenenkään asiaa harrastavan kirjaltajan olevan
sitä vastaan. Tästä olisi se etu, että kukin niin
paljon kuin mahdollista koettaisi välttää matkalle
joutumista sekä että kulungit joutuisivat
tasaisemmin rahaston käyttäjäin kesken kuin
kuukausimaksua ylentämällä, joka luullakseni
muuten olisi välttämätön. Tämä takaisin
maksaminen voisi tapahtua kohta kun matkustava on
ollut työssä kuukauden tai vaikkapa pitemmänkin
ajan. saamansa matka-avun mukaan. Takaisin
maksu merkittäisiin kulttikirjaan. Jos joku
joutuisi työttömäksi ennenkuin on ehtinyt maksaa
kaikkia maksettaviaan voisi hän jatkaa sitä
toisessa paikassa. Jos taas joku kieltäytyisi
maksamasta takaisin, menettäisi oikeuden toiste
nauttia matka-apua.
Muuten ovat tämän uuden sääntöehdotuksen
muutamat kohdat ristiriitaisia keskenään. 1 §:ssä
esim. sanotaan, että rahaston tarkoituksena on
vakuuttaa Suomen Kirjaltajaliiton jäsenille varma
ja yhtäläinen apuraha heidän ollessaan
pakotettuina lähtemään matkalle työtä hakemaan, mutta
3 §:n kohdassa olevassa nuotissa taasen
annetaan osastohallitukselle valta määrätä, jos
tahtovat maksaa oppilaille matka-apua tai ei. Tämän
kautta tulee avunsaanti oppilaille epävarmaksi
eikä varmaksi niinkuin 1 §:ssä sanotaan. Voin
samalla viitata 3 §:n d-kohdan 2 kappaleeseen,
jonka mukaan pätevinä syinä työpaikasta
luopumiseen pidetään työnpuute ja isännän säädytön
kohtelu. Työnpuute ei oppilaille, juuri tule,
mutta sen sijaan saavat he sitä enemmän
säädytöntä kohtelua osakseen.
3 §:n a-kohta määrää 90 päivän ajan nauttia
matka-apua; luulisi toki 30 päivässä ehtivän
saada paikan huononakin aikana, 30 päivässä
ehtii jo käydä 75 penikulmaa. 90 päivässä
ehtisi käydä kaikissa Suomen kaupungeissa.
Viimemainitun §:n b-kohdassa määrätään,
ettei matkustava saa samasta osastosta kantaa
matka-apua muuta kuin yhden kerran vuodessa.
Täten pakotetaan matkustava menemään
toisaalle päin kuin mistä hän luulisi työtä saavansa.
Eiköhän rahastolle liene sama mistä osastosta
matkustava nostaa matka-apunsa?
Saman _§:n d-kohdan mukaan eivät nämät.
säännöt voi tulla voimaan ennen kuin Liiton
hyväksymä tariffi on käytännössä. Muuten on
tämä kohta vähän epävarma niiden painojen
suhteen, joissa työskennellään ainoastaan
kuupal-kalla; e-kohta määrää jäsen el le, joka todistettavasti
saa paikan muulla paikkakunnalla,
maksettavaksi matkarahaa kolmannen luokan mukaan
rautatiellä ja toisen luokan mukaan höyrylaivalla.
Tämän johdosta tulee ehdottomasti kysyneeksi,
mitä tehdään niille henkilöille, jotka tuhlaavat
rahat muuhun tarkoitukseen, eivätkä mene sinne
mihin pitäisi? Tämä kysymys on luonnollinen
siitä syystä, että matka-apu tässä tapauksessa
maksetaan edeltäpäin. Minun ehdotukseni tässä
suhteessa on, että sellainen jäsen joksikin ajaksi
suljetaan pois Liitosta sekä otetaan takaisin
ainoastaan sillä edellytyksellä, että maksaa
saamansa rahat takaisin.
Useissa kohdin näissä säännöissä annetaan
liian suuri valta osastohallituksille apua tarvitse-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
