Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
GUTENBERG
N:o 12
102
Koulujen vuosikertomuksia valmistellaan ja
kirjailijoilla yleensä tänä vuoden aikana on
tavaton kiire päästäkseen rauhassa kesäänsä
viettämään. Jos koskaan, niin juuri tällaisena
vuoden aikana on latojista puute. Koettakaamme
hiukan perusteellisemmin etsiä syytä tähän
työntekijäin puutteeseen. Luonnollisimman syyn
luulisimme löytävämme juuri siinä, että
työpäivän tuntimäärä kaikkina vuoden aikoina
pidetään samassa asteessa, olkoonpa sitte työtä tahi
ei. Seuratessamme työoloja viime syksystä
lähtien, vallitsi alkupuolella tätä aikaa suuri
työnpuute, jota suuressa määrässä lisäsivät
alituiseen esiintyneet sanomalehtien lakkautukset.
Paljon oli silloin joutilaita latojia kaupungissa.
Koska työmiehen toimeentulo yleensä ei riitä
muuhun kuin kädestä suuhun, niin eivät
nämäkään latojat saattaneet pitempiä aikoja
odotella työnsaantia, vaan olivat pakotetut
siirtymään niille paikkakunnille, joissa oli
parempia toiveita työnsaannista. Noin 10%
pääkaupungin latojista siirtyi silloin Ruotsiin.
Jos isännät olisivat panneet voitavansa
alttiiksi, niin olemme varmat siitä, ettei näin
suuri määrä työvoimaa olisi ollut pakotettu
siirtymään maansa rajojen ulkopuolelle etsimään
turvaa leipähuolilleen. Ja tämä olisi käynyt
.parhaiten päinsä siten, että työaikaa olisi
väliaikaisesti lyhennetty ja työnpuutteessa olevat
latojat sijoitettu eri kirjapainoihin. Seurauksena
tästä välinpitämättömyydestä oli luonnollisesti
se, että tilapäisen kiireen sattuessa keväällä
kunnollisista latojista vallitsi puute ; sillä kaikki
nämä paikkakunnalta poissiirtyneet latojat
olivat luotettavaa väkeä. Kun yhdistyksemme
toimikunta teki isännille sen pyynnön, että
työaika kesällä lyhennettäisiin, niin teki se sen
siinä varmassa taivossa, että tämäkin osaltaan
vaikuttaisi kaupungissa olevan kirjaltajiston
tasapuolisemmaksi turvaamiseksi. Sillä
kumoamaton tosiasia on, että työnpuute kesäisin on
suurempi kuin muina vuoden aikoina, ainakin
mitä kevääseen tulee. Se taloudellinen tappio,
minkä isännät tästä mahdollisesti olisivat
saanneet kärsiä, olisi ollut siksi mitättömän pieni,
ettei siitä olisi kannattanut puhuakaan. Kun
tiedämme, että vähintäin puolet kaupungin
latojista saavat työnsä tuloksen mukaista palkkaa
sekä suurimmassa osassa kaupungin
kirjapainoja tehdään 9 ’/2-tuntisia työpäiviä, niin olisi
tuo isäntien mainitsema lO°/ 0 palkankorotus
heidän omien perustelujensa mukaan itse asiassa
alentunut noin 3 %:iin. Kun otamme huomioon
tästä johtuneen paremman sovun isännän ja
työmiehen välillä, niin olisi varmaan tämäkin pisara
meressä merkinnyt odlaa menojen puolella.
Mitä taas siihen hellään huolenpitoon meille
varustetusta tilaisuudesta „ulkoilmassa oloon“
tulee, niin luulisi tämän isäntien
allekirjoittaman esityksen pikemmin lähteneen
epäonnistuneesti psykologiaa tutkivan lakimiehen
kynästä kuin kirjapainon isännän. Aivanhan
meitä vietellään kuin pieniä lapsia: jos olet
kiltti, niin saat karamellin. Kiittäkäämme —
kuten hyvät lapset ainakin — tästä namusesta,
koska sen kerran olemme vastaan ottaneet,
mutta eiköhän ensi kesänä sentään oikein ehta
Kokkolan pikanelli poskessa paremmin
vastaisi tarkoitustaan ? Koska tämä näin
teräväjärkisesti tehty keksintö sekottamaan työpäivän
lyhennyspyyntöä kerran on onnistunut, niin
miksikä tätä ehdotusta samalla ei esitetty
hiukan laajemmassa muodossa? Eiköhän olisi
kannattanut tuumia siihen suuntaan, että
esimerkiksi kolmena kuukautena talvella tehtäisiin
työtä kaksikymmentä tuntia vuorokaudessa, niin
silloinhan olisi koko kesä pelkkää „ulkoilmassa
oloa“ ? Tämähän esitys on aivan saman
periaatteen mukaista, jos ehkä hiukan
räikeämmässä ja tarkoitusta selvemmin kuvaavassa
muodossa.
Katsokaamme kuitenkin, kuinka paljon
tilaisuutta „olla ulkona ja virkistää ruumistansa“
tämä „oikeutettu“ asia sisältää sekä missä
määrin „se tekee mahdolliseksi kerran viikossa
joko lähteä maaseudulle tai purjehdus-,
kalastusy. m. matkalle“ kuten isännät sanovat.
Kuten tunnettu, olemme me kirjaltajat täällä
Helsingissä sitä lajia väkeä, joilla ei ole omaisia
eikä tuttavia Helsingin läheisyydessä olevalla
maaseudulla ja tätä tarkoitusta varten ei
myöskään riitä vuokrata erityistä asuntoa, sillä
,ulkona“ on kovin hankala yötänsä viettää ja eikä
siihenkään ole tilaisuutta muualla kuin valtion
omistamassa metsässä tahi yleisellä maantiellä,
ollen vielä sekin pelko mielessä, että
metsävahti tahi poliisi tämän nähdessään
luonnollisista syistä saattaa otaksua joutuneensa
ryövärijoukon tahi mustalaisperheen jäljille. Näin
ollen saattaa tosin saada tilapäisen asunnonkin,
mutta josko se „virkistää ruumista“, sitä
kuitenkin epäilemme. Ne taas, jotka ovat
maaseudulta tulleita, ovat maaseutukaupungeista
kotoisin ja näin ollen on sula mahdottomuus
ajatella kolmen tunnin lisäajalla tavalliseen
lepopäivään tehdä rautatiematkoja omaistensa luo.
Missä määrin isäntä tekee mahdolliseksi edes
uskollisemmallekaan työmiehelle nauttimaan tätä
„oikeutettua virkistystä“, siitä seuraava esimerkki:
Kun kolmekymmentä vuotta uskollisesti
liikkeessä palvellut työmies kääntyi tässä takavuosina
isäntänsä puoleen pyynnöllä, että tämä enti-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
