34 MATKALLA, ei enää kihlakunnassaan tarvitsisi olla mitään teke- mistä meistä. Oli lauantai, kuin läksimme Rautalammilta. Juhan- nuksena, maanantaina, oli rippikoulunuoriso pääsevä ehtoolliselle. Paljo kulki sentään seudun asujamia kir- kolle ja kirkonkylään tekemään aaton aattona ostok- siansa ja hoitelemaan maallisia asioitansa. Ja koska vesitie on täällä tavallisin, oli meillä onni tavata koko laivasto kirkkoveneitä, jotka lyhyessä tahdissa liikku- vain 7—12 airoparin voimalla, kulkivat ohitsemme. Että me olimme jotakin uutta näillä vesillä, tuli pian selville. Muuten niin vakava käytös kirkkoveneissä muuttui heti, kuin meidät nähtiin, ja kuin arvokas perämies ehti tehdä meille kysymyksen samaan ta- paan, kuin rajavartia pyytää passia, pääsivät kaikki kielet valloilleen. Kuului siinä huudahduksia monen- laisia kunkin luonteen mukaan; vanhat ämmät lausui- vat ilmi inhoansa tuollaisia itsepäisiä hukuttautumis- yrityksiä kohtaan ja kylän keikari tiedustamalla tuol- laisen veneen hintaa ilmasi salaisen halunsa saada sellaista kanoottia, voidakseen siinä soudellen koti- rannassaan näyttää mahtavuuttansa seudun impyeille. Alussa tämä elämä tuntui varsin iloiselta, mutta kuin veneitä kohdattiin kymmenkunta, toivoimme viimein päästä jo niistä rauhaan. Mielihyväksemme näimme, kuin huimaavaa vauhtia laskimme Konnekoskea alas peninkulman laajuiselle Konnevedelle, sen seljän ole- van tyhjänä noista kiusanhengistä.