SAIMAALTA PÄIJÄNTEELLE. 35 Kova pohjatuuli nosteli korkeita aaltoja, jotka vaa- tivat täyttä tarkkaavaisuutta, mutta sepä myöskin vei meidät tuota pikaa aukean seljän yli, niin että illalla laskimme Siikakoskella tyyneen satamaan. ; Seuraava päivä valkeni kesäisen lämpöisenä ja kirkkaana. Nyt meidän oli tehtävä paras matkamme, sillä olimme päättäneet illaksi — juhannusaatto-illaksi — entiä Laukaan kirkonkylään, jonne oli matkaa viisi peninkulmaa. Alku oli hyvä Siikakoskea alas. Matkan päästä kuului kosken kohina, varovaisuus kyllä kehoitti silmämäärältä tarkastamaan paikkaa, mutta rannalle kokoutunut pyhäväki herätti turhamaisuuttamme ja yl- lytti rohkeasti koettamaan laskua alas ilman mitään valmistuksia. Olihan sitä paitsi rauhoittavakin tuo ai- nainen vakuutus ,,ruunun kulku*, joka merkitsee, että koskessa ei ainakaan ole kiviä. Joka hermo jännityk- sissä ja sydän sykkivänä, tunsimme virran tarttuvan kanoottiin ja vetävän meitä kuohuvaan syliinsä. Ko- vasti kouristettin airoa pysyttämään alusta pitkin vir- taa; huimaavalla vauhdilla syöksyttiin alas, korkeina kohoilivat kuohuvat vasta-aallot köngäksen alla, seu- raavana silmänräpäyksenä ryntäsimme niihin — ja on- nellisesti päästiin tyynelle vedelle. Voitto oli saavu- tettu, joka pani rohkeuden ja itseluottamuksen kasva- maan. Yhtä rohkeasti laskeltiin alas Karrinkoskesta, ja me saavuimme Kellankoskelle. Siinä myllyn sulut peittivät rantaa ja koskea, niin että tarkastus tuli vält- tämättömäksi. — Neuvoteltua ja varsinkin muutamain