66 MATKALLA, kahvipannu edessämme, vilkkaasti keskustellen ystäväl- lisen myllärivanhuksen kanssa. Toinen meistä oli jo ennen matkoilla tutustunut häneen ja hänen mainioon Laguayra-kahviinsa, josta hän kerskailevasti puheli hy- vin laveasti. Ukko tiesi myöskin kertoa pari päivää ennen käy- neen siellä muutamia kanoottimiehiä, jotka olivat sa- malla matkalla kuin me; aikaisemmin oli matkue vii- purilaisia kulkenut siitä ohitse, niin että kyllä näkyi, että: tämä kulkutie, kerran tehtynä tutuksi, oli vetänyt puoleensa pienen matkailijavirran. Myllärin avulla kannettiin kanootteja kivenheiton matka sen pikku niemen toiselle rannalle, jossa mylly oli. Me nyykäytimme ystävälliset jäähyväset ukolle ja jatkoimme matkaa ihan tyytyväisinä levähdykseemme, sillä nyt oli ponnistettava kaikki voimat, jos mielimme päästä ylös siitä koskesta, joka oli edessämme. Uusi vastus kohtasi meitä sinne päästyämme. Vesi oli niin alhaalla, että emme voineet ajatellakaan ylös souta- mista. Siinä oli vain kaksi ehtoa valittavana: joko kantaa kanootit pitkin oikein pahakulkuista. jyrkkää rantaa taikkapa kaalaon vetää ne ylös. Me valitsimme viimemainitun keinon. Matkalla oli ollut puhetta eri- laisten jalkimiemme suuremmasta tai vähemmästä käy- töllisyydestä ja tähän asti olivat rasvanahkaiset puoli- saappaat vedenpitävyytensä tähden vieneet voiton piek- suilta, koska niillä voitiin vetisillä rannoilla astua pois kanootista jalkojen kastumatta. Mutta nyt näkyi, mi-