Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Syyspäivät Bernin Alpeilla. Koiratarina, kirj. J. V. Widmann
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
24
tavasti hyväkseen paikottain olevia nurmenkaistaleita ja
lumi- ja vesisateen kovertamia purosia erittäin onnelli-
sissa olosuhteissa voisi kallion sivua päästä laaksoon.
Mutta tikapuita nousevat ainoastaan opetetut koirat koi-
rateatterissa, ja kuinka voisi pieni eläinparka, päälle-
päätteeksi vielä yöllä, huomata paikkoja, joita myöten
hän kenties pääsisi pois? Mutta tästä harkitsemisesta
huolimatta minä en lakannut sitä huudoillani houkut-
telemasta, pääasiallisesti sitä varten, että se tietäisi,
mihin minä olin mennyt, ja jottase seuraavana aamuna
kenties voisi minua seurata. Koira vastasi jokaiseen
huutoon terävällä ulvonnalla, kuitenkin aina samasta
paikasta, niin että me saatoimme varmasti olettaa sen
olevan jollakin paikalla, mistä kaikki eteenpäin pääse-
minen vallitsevan pimeyden vuoksi näytti siitä vaaral-
liselta. Silloin minä lakkasin houkuttelemasta sitä, ja
murheellisena retkeilyni tällaisesta lopusta seurasin
opasta alas Grinderwaldiin, jossa majoittauduin »Zum
Adlerin» ravintolaan.
Minun huoneeni oli vuoriston puolella, jonka laimea
lumiloisto kimalsi pimeydestä Eutschinen toiselta puo-
len. Myöhäisenä yönhetkenä vallitsi maisemalla syvä
pimeys; ainoastaan tukahtuneena tunkeutui virran ko-
hina korviini. Silloin yht’äkkiä halki syvän hiljai-
suuden kuului avarasta kaukaisuudesta pitkäveteinen
valitusääni, joka minulta, huolimatta väsymyksestä sel-
laisen yksitoistatuntisen vaelluksen jälkeen vuoristossa,
karkoitti kaiken unen. Ei mitään epäilystäkään, se oli
minun uskollinen eläimeni, jokakaukana kallioilla minua
ulvoi ja yksinäisyyttään valitteli. Einnunteitse ei matka
todellakaan ollut niin suuri, ettei sen ulvontaa olisi voi-
nut kuulla, ja täällä äänisuhteita vahvistaa erityisesti
vuoriston puoliympyränkaltainen muoto. Silmänräpäyk-
sessä syttyi minussa halu vastata voimakkaalla, koi-
ralleni hyvin tunnetulla vihellyksellä. Mutta ajattelin
itsekseni, että minä siten ainoastaan lisäisin eläimen kai-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
