Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Voikko. Hevostarina, kirj. Björnstjerne Björnson
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
84
toisiinsa nojautuen seisovan tahkokivien luona. Kaikki
riensivät sinne ja katso! siinä seisoivat molemmat
komeat eläimet vapisten ja verta vuotaen; ne olivat
saaneet tehdä tuttavuutta Voikon mahtavien hampai-
den jakavioiden kanssa! Pelko oh antanut niille voimia
hypätä pappilan korkeiden aitojen ylitse, eivätkä ne
tohtineet seisahtua, ennenkuin olivat ennättäneet ih-
misasuntojen luokse. Seuraavana päivänä kaikui Voi-
kon kiitos kirkkomäellä ja sieltä se levisi yli maiden ja
mantereiden.
Voikko sai nähdä sen surun, että eräs pojista, vilkas
raudikko, muutaman vuoden kuluttua tahtoi jakaaval-
lan sen kanssa. Mutta isä otti kurittaaksensa sitä sen
ensimäisessä kapinayrityksessä, ja kun rohkea poika ei
ottanut paetuksensa, vaan hirnahti uhkaavasti, syttyi
ottelu, jolloin ne lähestyivät toisiansa takajaloillaan,
kiersivät etujalat toinen toisensa kaulaan ja rupesivat
painimaan. (Oriit taistelevat aina sillä tavalla.) Ensin
seisoi nuori hurjastelija suorana kuin viulunjousi, kohta
sen perästä se oli maassa pitkällään ja sen täytyi vas-
taan ottaa isällinen kuritus. Sitä olin minä katselemassa.
Melkein joka kesä kävi niillä seuduin karhu kaata-
massa lehmiä ja lampaita meiltä ja muiltakin. Vähä vä-
liä kuulimme paimenpojanhuutavan jakoiranhaukkuvan;
silloin soitettiin kelloa, työväki tuli rientäen ylös met-
sään varustettuna pyssyillä, kirveillä ja rautakangilla,
mutta tavallisesti he tulivat liian myöhään; joko oli
koira jo häätänyt karhun karkuun tahi oli elukka revit-
ty, ennenkuin apua ehti saapua. Hevoset osasivat parem-
min puolustautua, mutta tapahtui kyllä silloin tällöin,
että otso tappoi hevosenkin, joko siten, että houkutteli
sen suohon, jonne hevonen vajosi ja sillä tavoin joutui
helposti saaliiksi, tahi ajoi sitä takaa, kunnes syöksi sen
alas joltakin kalliontörmältä. Eräs kesä varsinkin oh
vaikea; tuskin kului viikkoakaan, ettei karhu ahdis-
tellut karjaa; äkkiä tulivat hevoset aivan tallin luokse va-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
