Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Juoksija Jalon historia. Hevostarina, kirj. Jac. Ahrenberg
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
91
»Tyhmeliini, kylvätkö ruista siihen? Ei, kauraa si-
nun pitää kylvää; en minä saa ruista myödyksi tähän
aikaan! Tarvitsetko sinä rahaa lehmän ostoon, sinä,
jollatuskin onruokaa sillekään lehmälle, joka sinulla on?
Eipäs!»
Hän möi kauran talonpoikain pelloilta ennen, kuin se
oli leikattukaan. Hän hakkautti heidän metsänsä puik-
si ja puikoiksi ilman mitään; mainitsihan vain heille, jos
viitsi, niin tekevänsä. Ja miten kasvoi tuo hirvittävä
velka. Se oli pohjaton, kyllästymätön kuin filistealais-
ten Molok. Kaikki katosi sen avaraan kitaan. Se ei
koskaan tyytynyt mistään uhreista eikä vähennyksistä,
joiksi sille kuljetettiin tervaa, puita, talia, harjaksia, ko-
konaisia lampaita, rapuja, lintuja ja kauroja. Kristian
oli pahemmin kuin kukaan pulassa tästä naapuristansa.
Heidän tupansa olivat näet nurkakkain. Hän tiesi pa-
remmin kuin muut, mitä merkitsee olla velassa. Ihan
oli, kuin joku olisi kalvanut lihaa ja imenytydintä hänen
luistaan. Hän tunsi välistä olevansa ihan voimaton tätä
julmaa vihollistansa vastaan ja oli jo aikonut keppiker-
jäläisenä lähteä pois koko paikasta, päästäkseen taas
kerrankin vapaaksi. Mutta kun hätä oli suurin, silloin
oli apukin lähinnä. Apu, se oli Jalo, joka silloin, Mi-
konpäivän aikaan, oli kuusivuotias.
Ja millainen eläin tämä Jaio sitte oli! Sen musta kar-
va välkkyi sileänä kuin silkki. Sivulta katsellessa näkyi
tummempia ja vaaleampia ympyröitä ristiluilla ja lau-
tasilla. Ja millainen häntä ja harja sillä oli, tuuhea ja
vähän kiharainen! Kaviot olivat kuin teräksestä taotut;
rintaan mahtui ilmaa kuin palkeihin. Silmät olivat sillä
kuin merikotkalla. Eikä se nähnyt ainoastaan kauas;
se näki myöskin sumussa, lumituiskussa ja pimeässä.
Kuitenkin vielä suurempi, kuin sen kauneus ja muodon
sievyys, oli sen sielun jalous. Se oli ylpeä. Piiskan si-
vallus oh häväistys, joka voi saattaa sen raivoon. Se oli
taipuvainen, vaikka väkevä; se oli hyväilevä, vaikka val-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
