Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Juoksija Jalon historia. Hevostarina, kirj. Jac. Ahrenberg
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
92
laton. Ja miten kiitollinen sydän sillä oli! Se siveli läm-
mintä, samettipehmoista turpaansa pitkin Kristianin
käsivartta joka kerran, kun isäntänsä antoi sille suolaa
jaleipää, kauroja tai sokuripalan. Se elukka oli parempi
kuin moni ihminen, ihan varmaan parempi kuin hänen
tottelematon tyttärensä jakiittämätön vävynsä. Oliko
kukaan nähnyt sen säikkyvän? Ei, ei itse pakolaista-
kaan! Oliko se koskaan kompastellut? Ei milloinkaan,
ei pahimmassakaan alamäessä. Sellainen oli Jaio, paras
elukka koko Suomenmaassa. Tuskinpa oli edes Venäjäl-
läkään sen vertaista. Kun velat rasittivat Kristiania
kaikkein pahimmin, kun Molok avasi kitansa ja vaati
enemmän uhreja, yhä lisää uhreja, meni Kristian talliin,
siisti Jaloansa, voiteli sen kaviot mustiksi, palmikoitsi
sen harjan jataputteli sen säkää. Ja aina hän varmaan
tiesi palaavansa tallista iloisempana, kuin sinne meni.
Kun Jegor Timofeitshin saamiset kasvoivat Kristia-
nille liian suuriksi, niin että hän ei enää keksinyt mitään
keinoa päästä irti tuosta nylkyristä, valjasti Kristian
Jalonsa keveän reen eteen ja ajoi Viipuriin puhuttele-
maan asianajajaa, itse »Syöteriä». Hän ei voinut miten-
kään uskoa, että Jegor oli kirjoittanut kirjaansa oikein.
Hänen vähäiset pikku ostoksensa, vähä tupakkaa ja hir-
siryynejä, kahvia ja sokuria, ei niistä mitenkään voinut
tulla niin suurta summaa. Ei ne asiat millään tavalla
voineet olla oikein. Entä hänen koronkiskomisensa sitte!
Miten hyvästi hän muisti sen matkansa! Oli kylmä,
kirkas tammikuun päivä. Immi, tasaisena kuin järven
peili, peitti peltoja ja niittyjä. Aitain, kekojen ja vyö-
rykivimöhkäleiden varjot olivat sinipilkkuja valkoisella
peitteellä. Pulmunen lentää räpytteli pakoon hänen
edeltään; harakka nauroi hyvitiänsä, aidoilla kiikuskellen,
ja Sipi, suippokorvainen ja villahäntäinen karhukoira,
juosta laukkasi Jalon edellä, joka sievästi liikutteli ka-
vioitaan, ikäänkuin huvikseen vain. Kyllä siinä matka
luisti, Se oli niin iloista, että rasittava levottomuus, joka
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
