Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Juoksija Jalon historia. Hevostarina, kirj. Jac. Ahrenberg
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
96
jäykkiä, valkoisia karvoja, joita tunkeutui hänen leuas-
taan, kuuli hirnahduksen, jonka hän ihan varmaan luuli
tuntevansa. Ei se voinut olla erehdys; se hirnunta oli
Jalon, sillä juuri siten se kutsui isäntäänsä, kun hän ei
joskus aamusella mennyt ajoissa talliin. Kristian viska-
si veitsen ja juoksi ulos. Siellä hänen omantallinsa nur-
kan takana, johonasti Jegorin niittytilkku ulottui, siel-
lä seisoi hänen oma Jalonsa, heilutellen päätäänylös alas,
levitellen sieramiaan ja päristellen. Yht’äkkiä se hy-
pähti aidan ylitse ja seisoi entisen isäntänsä pihassa.
Kristian oli kuin rampautunut; hän sai ainoastaan mu-
tistuksi: »kah!» Ystävällinen hymy, kuin päivänpaiste
autiolla kankaalla, valaisi hänen kasvojansa, ja kaikki,
mitä hän oli kuullut noidista ja velhoista, risteili leimaus-
ten tavoin hänen kiihtyneissä aivoissaan. Hänen vielä
hieroessaan silmiänsä, tullakseen vakuutetuksi, että hän
tosiaan oli hereillä, astua viuhtoi Jegor, hänen vihamie-
hensä pihaan, suitset ja ruoska kädessä. »Hevonen on
minun», sanoi hän; »älä houkuttelekaan sitä tänne!».
Jegor otti Jaloa kiinni tukasta, pani kiroillen suitset
päähän ja lupasi kyllä opettaa hevosen luopumaan hyp-
pimästä aitain ylitse. Rajusti tempoen talutti hän Jalo
paran kotipihaansa, ja hetkisen päästäkuuliKristian oriin
polkea tömistelevän ja ähkyvän Jegorinpiiskan lyönneis-
tä. Iyyödä Jaloa, lyödä sellaista hepoa, se oli hirmuista.
Siitä päivästä tuntui elämä Kristianista oikein helve-
tiltä. Olla ilman hevosta oli ollut tuskallista; mutta että
se oli pahimman vihamiehen omana, jolta sitä ei voinut
ostaa takaisin, että täytyi nähdä sitä joka päivä eikä
kuitenkaan voinut mennä sen luo, se oli sentään vielä pa-
hempi. Kaikki, mitä Jegor suinkin keksi, kerskatakseen
Kristianin läsnä ollessa hevosestaan jakiduttaakseen hän-
tä, sen hän tarkkaan myöskin teki. Kaikki selkäsaunat,
jotka hän itse oli saanut, hän maksoi Jalolle. Ja josorit,
kuten välistä tapahtui, laukkasi entisen isäntänsä luo,
ikään kuin etsimään häneltä turvaa, silloin Kristian var-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
