Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Venäjä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
85!)
144 Venäjä S70
851
ikäiset kerrokset ovat joutaneet samalle
korkeudelle. Poimeutuneena esiintyy vuoriperä vain
Timanin selänteessä Koillis-V :llä ja Etelä-V:n
poikki kulkevan graniittikynnyksen lähistössä,
erittäinkin Donetsin kivihiilialueella. Luoteessa
päättyy tasanko suunnilleen Laatokkaan,
Äänis-järveen ja Vienanmereen. V:n Karjala ja Kuolla
kuuluvat jo Fennoskandiaan (ks. t.) ja liittyvät
siis rakenteensa puolesta Suomeen. Määräävänä
on ikivanha, poimeutunut kallioperusta
gneissei-neen ja kiteisine liuskeilleen. Sen päällä olleet
kerrokset ovat, muutamia pieniä jäännöksiä
lukuunottamatta, kuluneet pois. Tasangon
itä-reunuksena oleva Urali on kivihiilikautinen
poimuvuoristo, jonka liuske- ja
kalkkikiviharjan-teet suuresti ovat ulkoisten, tasoittavien voimien
vaikutuksesta mataloituneet ja jonka
korkeimmissa osissa tulee näkyviin kiteisliuskeita ja
graniitteja. Samanlainen on synnyltään n. s.
Puolan keskivuoristo Karpaattien pohjoispuolella.
Paljon nuorempia, pääasiassa tertiäärisiä, ovat
Kaukasuksen poimusarjaan kuuluvat Jaila-vuoret
Krimillä. — Irtaimet pintakerrostumat, joiden
ryhmitys määrää pinnanrakenteen pienoispiirteet
ja joiden laadusta maatalous on riippuva, eivät
V :llä yleensä ole välittömästi rapautumistietä
syntyneitä, vaan ovat niiden alla olevalle
kallio-perustalle vieraita muodostumia. Fennoskandiassa,
missä jääkaudella kulutus ja paljastus oli
kerros-tusta voimakkaampi, 011 irtaimia maalajeja vain
ohuelti. Koillis-V. peittyi kvartäärikaudella
Jäämeren hiekkaisiin ja savisiin lietteisiin.
Etelämpänä, suunnilleen Niznij-Novgorodin ja Tulan
kautta lounaaseen vedettyyn viivaan saakka,
seuraa jääkautisten, pintaosissaan harmaaksi
podsoliksi (ks. t.) rapautuneiden kerrostumain
alue ja tämän eteläpuolella, Mustanmeren
lähistöön asti etelässä ja idässä Volgaan, jäänreunan
ulkopuolella ollut vyöhyke, jossa pölymaa (lössi)
ja tästä humus-aineiden vaikutuksesta syntynyt
musta-multa (tsernozem) peittää laajoja aloja.
Kaakossa, Kaspiali-meren puolelta, on maaperä
suolasavea tai lentohiekkaa. — Pitkäaikainen
kulutus ja tasoitus ovat aikaansaaneet sen, ettei
V:n tasangon ja Fennoskandian välillä ole
jyrkkää pintamuodollista rajaa olemassa ja etteivät
myöskään Timanin ja Donetsin poimuharjänteet
selvästi ympäristöstään erottaudu. Koko laaja
alue muodostaa pinta-asultaan yhtenäisen lohkon,
jonka loivakaartoiset kukkulat ja aukeat notkot
ovat korkeusvailitelujensa puolesta aivan
mitättömiä, mutta joka kokonaisuudessaan
tasaantumisensa jälkeen on jonkun verran kohonnut.
Tämän huomaa jokien vilkastuneesta
kulutus-työstä, sillä nykyinen pinnan jäsentely on
jokilaaksojen enemmän kuin vuoriperän määräämä:
kuta tiheämpi laaksoverkosto, sitä vaihtelevampi
on korkokuva; kuta harvemmassa laaksoja, sitä
määräävämpänä tasanko maisemassa esiintyy. —
Suurin osa V :ää on 150-300 m yi. merenp.
Tasangon laajin yhtenäinen kohouma on 11. s.
Keski-V:n ylänkö, joka keskimäärin 250 m
korkeana leviää Dneprin ja Donin välissä ja jonka
pohjoisimmasta osasta, Valdailta (322 m), Dnepr,
Väinäjoki ja Volga lähtevät. Se liittyy etelässä
Etelä-V:n graniittikynnykseen ja Donetsin
harjanteeseen (369 m), lännessä haarautuu siitä
Länsi-V:n maanselkä (Minskin luona 347 m),
joka Saksan rajalla yhtyy Preussin järvi-
selänteeseen. Idempänä, Donin ja Volgan välissä,
on Volgan ylänkö, joka korkeana ,,vuorirantana"
reunaa jälkimäistä jokea Niznij-Novgorodista
Tsaritsyniin (Ilvalynskin luona 385 m) ja
etelässä Jergeni-kukkuloina (175 m) päättyy Kaspian
autiomaahan. Volgan itäpuolella nousee tasanko
Obstsij-Syrt nimisenä vähitellen itään, Uralia
kohti. Samoin on korkeahkoja seutuja tasangon
lounaisreunalla, Karpaattien juurella (Hotynin
lähistössä 450 m, Avratynin harjanteet Belozerkin
luona 340 m), ja Puolan keskivuoristossa (Lysa
Göra 611 m). V:n pohjoisosa on yleensä
eteläosaa alavampi. Jäämeren jokialueen ja Volgan
välinen Pohjois-V:n maanselkä 1. Uvaly
pysyttelee enimmäkseen 200 m:n korkeuskäyrän
alapuolella. Selväpiirteisempiä ovat Timanin harjut
(pohjoisosassa 250 m:n korkuisia kukkuloita),
Karjalan vaarat, joista korkeimmat kohoavat
Suomen lähellä (Päänuorunen Pääjärven
luoteisrannalla lähes 600 m), ja ennen kaikkea
yksinäiset V:n Lapin tunturit Tuloman
jokialueella (Siulutaldi 1,030 m) ja Kuollan
sisämaassa (Umptek 1,240 m, Lujaur-urt 1,120 m).
— Korkeimmat Euroopan-V:n osat ovat Urali ja
Jaila. Edellinen kulkee 2,560 km pitkänä,
enimmäkseen meridiaanin suuntaisena, maanosien
välisenä rajamuurina Jäämeren rannalta
Aralokas-pian aroille. Se viettää hyvin loivasti länteen,
jyrkemmin itään, kohoten korkeimmilleen
kapeassa pohjoisosassaan (Töl-pos-iz 1,698 m
Sablja 1,566 m, Pae-jer 1,418 m) ja leveässä,
moniselänteisessä eteläkolmanneksessa
(Jaman-tau 1,642 m, Iremel 1,595 m y. m.). Keskiosa
sitävastoin on niin matalaa (alle 400 m:n), että
monin paikoin ainoastaan geologi huomaa sen
vuoristoksi. Jaila (Taurian vuoristo) nousee jyrkin
rintein Mustanmeren rannikolta yli 1,500 m:n
korkeudelle (Koman-kos 1,541 m, Tsatyr-dag
1,521 m), mutta alenee luoteeseen verkalleen,
yhtyen selvittä rajoitta Krimin juura- ja
liitu-ylänköön. — V:n tasangon jakavat sen loivat
kohoumat useaan alankoon. Laajin näistä
on Jäämerelle viettävä Pohjoinen alanko, joka
rajoittuu idässä Uraliin, etelässä Pohjois-V:n
maanselkään, lännessä Fennoskandiaan. Itämeren
rantoja reunaa leveänä vyönä Keski-V:n ylängölle
päin kohoava Baltinen alanko. Karpaattien
esivuoristot erottaa Keski-V :n ylängöstä soinen
Dneprin alanko, joka etelässä yhtyy
Mustanmeren ja Asovan ranta-alankoon. Tämä
puolestaan on itäosassaan Donin ja Okan laaksojen
välityksellä yhteydessä V:n sydämessä leviävän
Volgan alangon kanssa, joka kaakossa aukeaa
laajaan, osaksi merenpinnan alapuolella olevaan,
idässä keskeytyksettä Aasian puolelle jatkuvaan
Aralokaspian alankoon (Kaspian-meren pinta
26 m Mustanmeren pintaa alempana).
Vesistöt. Alueen laajuudesta johtuu V:n
jokien suuri pituus, ja sen alavuudesta lähteiden
vähäinen korkeus yi. merenp. Uomain kaltevuus
011 keskimäärin ainoastaan 5-10 cm km:llä ja
virran nopeus siis varsin pieni. Laivakulku käy
usein jo lähteiden lähistössä mahdolliseksi, ja
joistoja erottavat selänteet ovat niin matalat,
että yhdistäviä kanavia on suuremmitta
vaikeuksitta voitu rakentaa. V:n jokien
liikennemerki-tys ei kuitenkaan vastaa täysin näitä
edellytyksiä. Pohjois-V :llä ovat vesitiet puoli vuotta
jäässä ja kaakkoisosassa maata tekee monasti
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
