Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Venäjä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
85!)
Venäjä
894
sulttaani ei hyväksynyt Nikolain vaatimusta että
hän oli tunnustettava Turkin kreikanuskoisten
alamaisten ylimmäksi suojelijaksi, miehittivät
ven. joukot Tonavanmaakunnat heinäk. 1853.
Turkki julisti silloin sodan ja sai pian
liittolaisikseen Englannin ja Ranskan, jonkun ajan
kuluttua myöskin Sardinian. Näin alkoi
Itämainen 1. Krimin sota, jonka tärkein tapaus oli
Sevastopolin piiritys ja valloitus (ks. lähemmin
Itämainen sota). Sodan aikana ilmeni
hallinnon, raha-asiain ja sotalaitoksen alalla paljon
epäjärjestystä ja virkavallan kehnoutta, joka
paljasti Nikolain hallitusjärjestelmän sisäisen
heikkouden. — Nikolai kuoli ennen sodan
päättymistä. Hänen seuraajansa oli hänen poikansa
Aleksanteri II (1855-81). Tämä teki V:n
vihollisten kanssa rauhan Pariisissa 30 p.
maa-lisk. 1856. V. luopui Tonavan suista ja osasta
Bessarabiaa. Mustameri julistettiin
puolueettomaksi ja kaikkien valtain sotalaivoilta
suljetuksi; V. ja Turkki saivat pitää siellä vain
muutamia pieniä vartioaluksia. Tonavanmaakunnat
asetettiin kaikkien rauhassa osallisina olleiden
valtain suojeluksen alaisiksi, ja yhdistettiin pian
tämän jälkeen Turkin nimellisen ylivallan
alaiseksi Romaanian ruhtinaskunnaksi. V. oli
menettänyt vaikutusvaltaisen ulkopoliittisen asemansa
Kaakkois-Euroopassa. Sodan vaikutus tuntui pian
myöskin V:n sisällisissä oloissa. Hallituksen
arvovalta ei ollut enää sama kuin ennen, ja
kaikilta tahoilta esitettiin uudistusvaatimuksia.
Jyrkimmässä muodossa ne esiintyivät ulkomailla
oleskelevien ven. maanpakolaisten julkaisuissa,
joista varsinkin Herzenin Kolokol-lehti saavutti
suuren merkityksen. Vapaamieliset, vieläpä
osittain sosialistisetkin aatteet alkoivat saavuttaa
jalansijaa, varsinkin opiskelevan nuorison
keskuudessa. Viimemainitun piireissä syntyi
1860-luvulla alkuansa vain kansan valistamista tar
koittava nihilistinen liike (ks. Nihilistit).
Ukrainassa ilmeni paikoittain separatistisia
harrastuksia, ja Puolassa alkoi kansallinen liike
saada uutta vauhtia. Hallituskin katsoi
uudistuksiin ryhtymisen välttämättömäksi, mutta
o.soitti sitten niiden toimeenpanossa
epävakaisuutta. Ennen muuta valistunut mielipide vaati
talonpoikain vapauttamista. Sittenkuin
hallituksen asettamat komissionit, joissa varsinkin
Nik. Miljutin näytteli huomattavaa osaa, olivat
asiaa valmistaneet, annettiin 19 p. helmik. 1861
keisarillinen julistus maaorjuuden
lakkauttamisesta. Näin vapautettiin enemmän kuin 22
miljoonaa maaorjaa. Sen maan omistajaksi, joka
annettiin talonpojille, tuli kyläkunta, mir (ks. t.).
Työvoiman saanti tuli nyt helpommaksi, ja maan
taloudellinen elämä vilkastui. Tehtaita ja
rautateitä rakennettiin huomattavassa määrässä. Mutta
suuri osa aatelistoa joutui taloudelliseen häviöön,
ja talonpoikain, jotka olivat toivoneet saavansa
enemmän maata, oli vaikea tulla toimeen ja
maksaa entisille isännilleen suoritettavia
maanlunas-tusmaksuja. Tärkeä uudistus oli myöskin
oikeuslaitoksen uudistus (valamiehet rikosasioissa,
julkinen ja kaikille samanlainen lainkäyttö).
Suuressa osassa maaseutua pantiin toimeen
eräänlainen itsehallinto (zemstvo-laitos), samaten
useimmissa kaupungeissa. Mutta samalla jatkui
entinen hallinnollinen mielivalta, ja poliisi vainosi
yhä edelleen laillisista muodoista välittämättä
valtiollisesti epäluulonalaisia. Painovapaus pysyi
edelleen rajoitettuna, jos kohta painotarkastusta
jonkun verran lievennettiinkin. Kansakoulujen
perustamisesta annettiin asetus 1864, mutta
niiden kehitystä vaikeutti varojen ja opettajien
puute. Yliopistoille annettiin vapaammat
järjestö-muodot, mutta niissä yhä uudistuvain
levottomuuksien tähden ne tuon tuostakin asetettiin
tarkemman valvonnan alaisiksi. Keskikoulussa
annettiin vrn 1871 asetuksella etusija klassillisille
opinnoille, koska siten luultiin voitavan ehkäistä
vallankumouksellista puolisivistystä. Puolassa
yritettiin ensin sovinnollista politiikkaa, jonka
sijaan kuitenkin pian tuli ankarampi
menettelytapa ja 1863-64 kapinan jälkeen selvä
venäläis-tyttämispolitiikka. Suomi sen sijaan sai jäädä
rauhaan, vieläpä sen erikoisasemaa kehitettiin
edelleen. Kaukaasian valloitus saatettiin
päätökseen, idässä Samylin antaumuksen jälkeen 1859,
lännessä tserkessien tultua kukistetuiksi 1864.
Venäläiset tunkeutuivat Englannin mielipahaksi
yhä kauemmas Keski-Aasiaan, missä m. m.
Taskent (1865) ja Samarkand (1868) valloitettiin.
Kokan ja Bukara muutettiin V rn vasallivaltioiksi
ja myöskin Khiva pakotettiin tunnustamaan Vrn
keisarin yliherruutta (1873). Itä-Aasiassa
saatiin sopimuksella Kiinalta Amurinmaa (1858) ja
Ussurimaa (1860), Japanilta Sahalinin saari
(1875). Sen sijaan myytiin Vrn
Luoteis-Amerii-kassa olevat alueet (Alaska) Yhdysvalloille (1867).
Euroopassa Vrn ulkopolitiikka, jota johti
ruhtinas Gortsakov, oli kauan pidättyväistä. Muiden
slaavilaisten heimojen kanssa ylläpidettiin edel
leen suhteita. Paraimmissa väleissä oltiin
Preussiin, joka oli kannattanut Vrää Puolan kapinan
aikana ja joka Vrn ystävyyden turvissa saattoi
ajaa perille politiikkansa Tanskaan, Itävaltaan
ja Ranskaan nähden. Saksalais-ranskalaista sotaa
V. käytti hyväkseen vapautuaksensa Pariisin
sopimuksen Mustaamerta koskevista
määräyksistä (Lontoon konferenssi 1871). . Saksan
välityksellä tapahtui pian myöskin Vrn ja Itävallan
lähestyminen (kolmen keisarin liitto 1872).
Samalla V. valmistautui pontevampaan
ulkopoli-tiikaan vahvistamalla sotalaitostansa; entisen
sotaväen oton sijaan saatettiin voimaan yleinen
asevelvollisuus (1874). Balkanin niemimaalla ven.
kiihotus piti vireillä levottomuutta slaavilaisissa
heimoissa, ja täällä odotettiin suurten tapausten
alkamista. Mutta panslavistisen kiihotuksen
ohessa kasvoi myöskin sisäinen tyytymättömyys
ja nihilisteistä muodostui terroristinen ryhmä,
joka vaati valtiollista vapautta ja sittemmin pani
toimeen murhayrityksiä virkamiehiä ja itse
keisaria vastaan. V. 1875 nousivat Turkkia vastaan
Bosnian ja Herzegovinan sorretut kristityt
kapinaan, joka seur. v. levisi myöskin Bulgaariaan.
Myöskin Montenegro ja Serbia, joita Vrltä käsin
autettiin rahoilla ja vapaaehtoisilla, aloittivat
sodan, mutta serbialaiset joutuivat pian tappiolle.
Kun suurvaltain pyrkimykset saada Turkki
hyvällä parantamaan kristittyjen alamaistensa
tilaa, eivät onnistuneet, julisti Aleksanteri,
puolittain vasten tahtoansa, yleisen sotaisen
innostuksen painostuksesta Turkkia vastaan sodan
hulitik. 1877. Aasiassa venäläiset (päällikköinä
Loris Melikov y. m.) hyökkäsivät Turkin
Armee-niaan, Euroopan puolella (päällikköinä
suuriruhtinas Nikolai, Radetzky, <5urko, Skobelev y. m.)
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
