Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Viikate ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1181
Viikate—Viikkojuhla
1182
teellisten
opintomatkojen tulokset: vankka
ja hienostunut
tekotapa, varma piirustus
ja ransk. koulussa
saavutettu väriaisti
kohottivat pian W:n sangen
huomattavaan asemaan
taiteilijoittemme
eturiviin. Jo 1885 hän
sai Taideyhdistyksen
I palkinnon
maalauksestaan ,,Este", s. v.
kunniamaininnan
Helsingin yleisessä
taidenäyttelyssä sekä 1900
Pariisin
maailmannäyttelyn pronssimitalin laatumaalauksesta ,,Ulos maailmaan"
(Ateneumin kokoelmissa). Muutamia muita
laatukuvia lukuunottamatta — niistä on 1903 maalattu
„Satu" Turun taideyhdistyksen museossa — on
W. maalannut etupäässä muotokuvia, jotka ovat
yhä enemmän vakiinnuttaneet hänen inaineon.-a.
Hänen monista tähän alaan kuuluvista teoksistaan
mainittakoon B. F. Godenhjelmin ja hänen
puolisonsa, Z. Topeliuksen; B. O. Schaumannin, Tn.
Reinin, G. Reinin, A. A. Granfeltin, V. öhbergin
y. m. muotokuvat. f. l.
Viikate, käsin heilutettava heinän ja viljan
niittämisväline. V:ita on kahta päälajia:
lyhytvartinen, n. s. suom. v., joka tavataan
suurimmassa osassa maata, ja pitkävarsi- 1. n. s.
ruot-salais-v., joka vielä tuonnoin esiytyi paraastaan
vain maan länsi- ja eteläosissa sekä suurtiloilla.
Lyhytvartinen (v ä ä r ä v a r t i n e n,
koukku-vartinen, kynkkävartinen) on joko
kaksipolvinen (nykyään vain Itä-Suomessa) tai
yksipolvinen (Karjalassa, Savossa ja Hämeessä) ;
niitettäessä on vartalo kumarassa, oikea käsi
varressa kiinni vasemman etupuolella, ja terää
heilautetaan vuoroon oikealle ja vasemmalle.
Pitkä-varsiviikatteella, jonka varsi nojaa vasempaan
olkavarteen, lyödään oikealta vasemmalle. Sen
muoto vaihtelee melkoisesti eri seuduilla.
u. t. s.
Viikingit (ruots. viking), n. s.
viikinkiretkis-tään (ks. t.) kuuluisat pohjoismaiset
kauppamiehet ja merirosvot. \’:ksi on Suomessa myös
nimitetty ruotsinmielisiä suomalaisia.
Viikinkiaika 1. viikinkikausi käsittää
Pohjoismaiden historiassa pakanuudenajan
viimeisen aikakauden, noin vv. 800-1060 (vrt.
Esihistorialliset ajanjaksot, palsta 820).
Tosin oli viikinkiretkiä (ks. t.) tehty jo
aikaisemminkin, mutta tällä ajalla ne painoivat
leimansa pohjoismaisten kansojen koko elämään.
V. on näiden kansojen kehitykselle erinomaisen
suurimerkityksinen. Se on suurempien
valtiomuo-dostusten lopullisen järjestymisen aika; silloin
Pohjoismaat tulevat lähempään yhteyteen
Euroopan eteläisempien maiden kanssa ja
vastaanottavat niiltä tärkeitä sivistysvaikutuksia, m. m.
myös kristinuskon, joten koko niiden myöhemmän
historiallisen elämän pohjaperustus silloin
lasketaan. Se on samalla huomattavan ulkonaisen
voimanosoituksen aika, jolloin nämä kansat
tekivät valloitusretkiä ja perustivat valtiolaitoksia
monessa Euroopan maassa. k. o.
Viikinkikausi ks. Viikinkiaika.
Viikinkilaiva ks. Viikinki retket.
Viikinkiretket ovat merkillinen historiallinen
ilmiö Pohjoismaiden kansojen historiassa.
Viikingit olivat yhtaikaa kauppamiehiä ■ ja
merirosvoja, jos olikin jälkimäinen elinkeino heille
tärkeämpi; pääsyynä v:iin oli nähtävästi väestön
liika nopea lisääntyminen, riippuen eritoten
suuresta syntyväisyydestii. Siinä suhteessa ne olivat
jonkunlaisena suuren kansainvaelluksen jatkona.
Nopeakulkuisilla laivoillaan viikingit lähtivät
keväällä merille muiden maiden rannikoilta
elatustansa hakemaan ja palasivat syksyn tullen
kotia saaliilleen, jolleivät jääneet matkalleen
vuosikausiksi taikka asettuneet pysyväisesti niille
maille, joita ryöstivät tai pakkoverottivat.
Ensi-mäiset v. tapahtuivat jo hyvin aikaisin (jo 515
mainitaan eräs Frislandiin tehty viikinkiretki),
mutta vasta v:sta 793 alkaen viikingit rupeavat
säännöllisesti ahdistamaan Euroopan läntisiä
maita. Parista tiedosta voidaan kuitenkin
päättää, että retket itäänpäin Itämerellä olivat
yleisiä jo aikaisemminkin, ainakin 700-luvun alussa.
Se r.inn, jolla pohjoismaisia viikinkejä
länsimaissa tavallisesti mainittiin, oli n o r m annit;
Venäjällä ja idässä he taas kulkivat varjagien
niinellä, ks. Normannit, Varjagit.
K. G.
Viikko, 7 päivää käsittävä ajanjakso, on
luultavasti etuaasialaista alkuperää.
Kreikkalaiset ja intialaiset saivat v:nsa todennäköisesti
suoraan babylonialaisilta, arabialaiset
juutalaisten välityksellä. Kiinalaisten ,,v." oli alkuaau
28-päiväinen, egyptiläisten 10-päiväinen,
roomalaisten 8-päiväinen. Heprealaisten
luomishisto-riaa kuvastavassa v :ssa lepopäivä (sabbatti) on
viimeinen päivä, ja arkipäivät ovat nimitetyt
järjestysnumeroillaan. Kristillisessä maailmassa
v:ii ensimäinen päivä tuli pyhä- ja lepopäiväksi
(ks. Sunnuntai). Kristittyjen ja
juutalaisten v:n seitsemäs päivä oli ensimäinen
viikonpäivä egyptiläisten myöhäisemmässä v:ssa, jossa
kukin päivä oli (kaldealaisten mukaan) pyhitetty
eri taivaankappaleelle.
Vanhan geosentrisen maailmanjärjestelmän
mukaan Saturnus "oli etäisin kaikista
kiertotäh-distä, järjestyksessä seurasi Jupiter, Mars.
Aurinko, Venus, Merkurius ja Kuu.
Egyptiläisten v:n ensimäisen päivän ensimäinen tunti oli
pyhitetty Saturnukselle, joten Saturnus oli
viikon ensimäisen päivän (siis meidän
lauan-taimme) hallitsija. Saman päivän toinen tunti
oli pyhitetty Jupiterille, kolmas Marsille j. n. e.,
kahdeksas uudelleen Saturnukselle, samaten
viidestoista ja 22 :s, Jupiterille siis 23 :s, Marsille
24 :s ja seuraavan päivän ensimäinen tunti
Auringolle, joka täten tuli tämän päivän (meidän
sunnuntaimme) haltiaksi. Samalla tapaa
laskettiin edelleen: seuraavan päivän hallitsija oli
Kuu, seuraavan (siis meidän tiistaimme) Mars,
seuraavan Merkurius, torstain Jupiter ja
perjantain Venus. V:n päivien nimitykset
useimmissa Euroopan maissa johtuvat näiden
taivaankappaleiden tai niitä vastaavien jumalien nimistä
eri mytologioissa. II. R.
Viikkojuhla (hepr. hag hasdbuotli),
muinais-israelilainen elonkorjuujuhla, jota vietettiin
seitsemän viikkoa kestäneen elonkor juukauden
lopussa (3 Moos. 23i5; 5 Moos. 16fl). Sitä nimi-
Maria Wiik: Neiti Hilda
Wiikin muotokuva.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
