Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Votjaakkien mytologia
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1481
Vostokov—Votjaakin kieli ja kirjallisuus
1506
runsain uhrilahjoin palvomaan etäisistäkin
piirikunnista.
„Emo" nimellisten haltiai i rinnalla on
votjaa-keilla lisäksi haltioita, joila he sanovat
,.ihmisiksi" (murt). Sellaisia ovat ennenmuita
kodin-haltiat. Tuvassa asuu ,,tupaihminen"
(korka-inurtj, jonka uskotaan suojelevan perhettä. Sille
toimitetaan uhri tuvan sillan alla.
Merkkitapausten edellä se näyttäytyy omaisille. Läävänhaltia
011 ,,karjapihaihminen" (gid-murt), joka huolehtii
karjasta sekä suojelee sitä taudeilta. Saunassa
kummittelee pelätty „saunaihminen" (munt’s’o-rnurt),
riihessä riihi-ihminen (obin-murt). Meidän paraa
(ks. t.) vastaa votjaakkien nullis’kis’ (= kantaja).
Ihmisenkaltainen metsänhaltia on nules-murt
(= metsäihminen), joka toisinaan voi kohoutua
puiden pituiseksi. Tälle sukua on lud-murt (=
vainio-ihminen), joka oleskelee pelloilla ja
ruohikossa pidentäen ja lyhentäen kokoaan
ympäristönsä mukaan. Vedessä elää ihmisenkaltainen
vu-murt (- vesi-ihminen), jonka vaimostakin ja
tyttäristä puhutaan. Tulvien aikana sanotaan
vetehisten viettävän häitä. Kaikki votjaakkien
ihmisenkaltaisiin haltioihin liittyvät piirteet
tavataan venäläisten y. m. naapurikansain
vastaavilla haltioilla. Jo nimensä puolesta vieraita
haltioita ovat paha kodinhaltia albasti (tat.) sekä
metsänhaltiat surali (tat.) ja obyda (tsuv.).
Varsin laajakantoinen merkitys votjaakkien
uskonnossa sekä myös heidän
yhteiskuntaelämässään on vainajainpalvonnalla. Elävien ja manalle
menneiden omaisten läheinen suhde ilmenee
monella tavalla. Vainajien uskotaan voivan
edesauttaa jälkeenjääneiden elinkeinoja, taloutta
y. m., jos omaiset heitä muistavat;
päinvastaisessa tapauksessa he matkaansaattavat paljon
häiriöitä ja ikävyyksiä. Kun haudantakainen
elämä käsitetään tämän elämän kaltaiseksi, on
vainaja varustettava vaatteilla, ruualla sekä
monenlaisilla tarve-esineillä. Kuolleen
maanalainen asunto (,,tupa") tehdään hakatuista laudoista
ja seinään lävistetään ikkuna-aukko. Vainajan
sukulaisetkin tuovat kuollutta saattamaan
tullessaan tälle lahjoja. Samalla kuin vainajaa
varustetaan, ryhdytään erinäisiin varokeinoihin
vainajan estämiseksi käymästä kotona. Paitsi
peijais-pitoja vietetään muistojuhlia veriuhrein ja
vahakynttilöin kolmantena, seitsemäntenä ja 40:ntenä
„yönä" kuoleman jälkeen, toisin paikoin
vuosipäivänäkin. Täysi-ikäisen kuolleen kunniaksi
vietetään sitäpaitsi pitemmän määräajan kuluttua
iloiset ,,lievoshäät", jolloin uhrihevosen luut
pitojen päätyttyä saatetaan kalmistoon. Usein on
vainajalla muistojuhlissa elävä edustaja.
Vuotuisista vainajain juhlista tärkein 011
kiirastorstain yö, jolloin kaikkien kuolleiden uskotaan
ilmaantuvan ihmisten ilmoille.
Varmaankin perhekunnan ja suvun
kantavanhempani henkiä ovat olleet ne kotijumalat, joille
votjaakit ovat pyhittäneet vanhan
asuinrakennuksensa (kua 1. kuala- suom. kota). Tämä on
pieni aitantapainen, puulattiaa ja välikattoa
vailla o’eva hirsirakennus, jonka keskellä on
tulisija, mistä savu nousee lautakatossa olevan
reppä-nän kautta. Nykyään kotaa käytetään
useimmiten varasto- ja keitto-, kesällä myös
ruokailuhuoneena, mutta tuskin tämä jo vanhentunut
rakennus olisi saattanut säilyä uunituvan tultua
käytäntöön, jollei vanha kota samalla olisi ollut
pyhäkkö. Useilla seuduilla näkee näet kodan
perällä nurkkahyllyllä vielä nykyään
niinenkuo-risen vakan, jossa perinnäistiedon mukaan 011
säilytetty kotijumalien kuvia. Uhrien aikana,
joita votjaakit viettävät kodassa keväällä, kesällä
ja syksyllä, uhripappi palvoo kasvot käännettyinä
pyhää vakkaa kohti, jonka alle tällöin aina
asetetaan vihreitä lehviä. Nykyään votjaakit
nimittävät kodanhaltiaa vorsudiksi. Paitsi yksityisillä
perheillä on suvullakin, johon nämä aliperhei
neen kuuluvat, yhteinen pyhäkkö (,,suuri kota"
eli ,,sukukota"). Suvun pyhäkköön verraten
nimitetään yksityisen perheen pyhäkköä ,,pikku
kodaksi". Votjaakki voi näinollen kuulua kahteen.
,,pienen" ja ,,ison" kodan, sukuun. ,,Suuri kota",
jos kylän muodostaa sama kotasuku, tulee
,,kylä-kodaksi" ja sellaisena sitä käytetään yksinomaan
palvomiseen. Sekä perhe- että sukukodan
uhri-pappina toimii henkilö, joka mikäli mahdollista
vanhimpana poikana polveutuu suoraan
perhekunnan tai suurkotasuvun kantaisästä. Tällaista
henkilöä votjaakit nimittävät ,,kodan vartiaksi"
f’kuala-ut’is’). Perustaessaan oman talouden
votjaakki isän kodista uuteen muuttaessaan viettää
iloiset pidot eli „häät" (mudor-s’ lian =
mudor-häät), jossa tärkein toimitus näyttää olevan
tuhan ja lattiamullan saattaminen vanhasta
uuteen kotiin. Vasta tämän toimituksen jälkeen uusi
kota saa suojelushaltian, jota siitä päivin on
uhreilla palvottava. Liittyen vanhan kodan
vaiheisiin tämä toimitus, jolle vertauskohtia
tapaamme slaavilaisillakin, palautuu verrattain
muinaiseen aikaan.
Paitsi kodin pyhäkössä ovat votjaakit
palvoneet enimmin huomiota herättäneitä vainajiaan
myös ulkona uhrimetsiköissä. Tällaisia
manalai-sille hengille pyhitettyjä metsikköjä, joita yleensä
pelätään ja kartetaan ja jotka senvuoksi aina
ovat aidattuja, votjaakit sanovat ludiksi (=
metsikkö). Mitä henkiä nämä peljätyt, tauteja ja
muuta onnettomuutta aikaansaavat olennot
alkuaan ovat olleet, eivät votjaakit enää kaikin
paikoin tiedä. Varsin todennäköistä on, että
näinä haltiat eli, kuten kansa niitä nimittää,
,,lud-herrat", joille uhri vanhimman tavan mukaan
toimitetaan „alas" eli „yöhön" päin, ovat olleet
entisajan suurvainajia, sankareita ja ruhtinaita.
Onf>a vierasperäinen «Miankin päässyt
Z«d-palvon-nan esineeksi. Arvattavasti ovat votjaakit
joskus tehneet kuviakin tällaisista haltioista.
Toisinaan tapaa Z;<d-metsiköistä pienen kodan tapaisen
rakennuksenkin (lud-kuala), jossa jumalat uhri
lahjoineen ja -esineineen ovat saattaneet olla
suojassa pahoilta ilmoilta. Samoin kuin kotikodalla
on /«rfillakin määrätty „vartiansa" fludufis’),
jonka tehtävänä on koota uhrilahjat sekä
toimittaa metsikössä pyhät tehtävät. Tavallisesti
tämäkin virka menee perintönä isältä vanhimmalle
pojalle.
Manalle menneiden ja eloon jääneiden
välittäjää, jonka on tutkittava tautien y. m.
vastoinkäymisten syyt, votjaakit sanovat tunoksi. Tämä
tietäjä vastaa muinaissuomalaista loveen
lankeavaa noitaa. Onpa tunon loitsimisestakin eräitä
tietoja olemassa. (I. N. Smirnov, „Votjaki"
(1890); Yrjö Wichmann, „Tietoja votjaakkien
mytologiiasta" (1892) ; Krohn, „Suomen suvun
pakanallinen jumalanpalvelus" (1894); J.
Wasil-jev, „t?bersicht iiber die heidnischen Gebräuehe.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
