Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Zillmer ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1855
Zinnia— Zirknitzin järvi
1856
Zinnia, mykerökukkaisiin kuuluva kasvisuku,
jonka kotimaa on Pohjois-Ameriikan eteläosissa.
Z. elegans on 1U-3U m korkea ruoho, jolla on
vastakkaiset herttakantaiset lehdet ja suuret, tav.
kelta- t. punakukkaiset mykeröt, joissa
kehtosuo-niut ovat leveitä, vaaleita, tummareunaisia. Lajia
;ellään toisinaan meilläkin koristekasvina.
Zinnwaldiitti [tsi-], kiillekivennäinen,
kokoomukseltaan lähinnä biotiittia, mutta sisältää
myös fluoria ja litiumia. Esiintyy tinamalmien
keralla Zinmvaldissa ja Cormvallissa. P. E.
Zintgraff [tsi-], Eugen (1858-97), saks.
Afrikan-matkustaja. V. 1884 Z. teki retken
Kongoon, sekä 1886-92 kaikkiaan neljä retkeä
Kameruniin, johon hän perusti useita siirtoloita.
Vv. 1893-94 hän retkeili Sansibarissa, Saksan
ja Portugalin Itä-Afrikassa sekä Transvaalissa.
V. 1896 hän johti kasviviljelysyrityksiä
Kamerunissa. Matkoistaan hän on julkaissut teoksen:
„Nord-Kamerun, Schilderung der 1886-1892
unternommenen Reisen" (1895). M. E. H.
Zinzaarit [ tsintsä-/(a romuuni t,
rumuu-nit, kutsovalakit, makedovalakit),
eräiden Balkanin niemimaalla asuvien
romaania-laislieimo jen yhteisnimi (oik. serbialaisten
käyttämä pilkkanimi) (ks. Romaani alaiset).
Kokonaislukumäärä 150,000-180,000 henkeä. —
Z. asuvat niemimaan vuorisissa osissa, etupäässä
Thessaliassa, Epeiroksessa, Länsi-Makedoniassa
ja Etelä-Albaniassa (varsinkin Grammos- ja
Pindos-vuoristoissa). He viettävät kuljeskelevaa
elämää, vaeltaen karjalaumoineen paikasta
toiseen; maanviljelystä ei ensinkään harjoiteta. —
Z. ovat keskipituista, kaunisvartaloista kansaa;
kasvonpiirteet ovat säännölliset, iho
kellertävänruskea, tukan väri tumma. Luonteeltaan z. ovat
vilkkaita, vieraanvaraisia, mutta hyvin arkoja ja
varovaisia. Viime aikoina ovat Romaaniau
romaanialaiset ahkerasti tehneet työtä
kansallistunnon herättämiseksi z:n keskuudessa. [G.
Wei-gand, ,,Die Aromunen" (1895).] Ii-o H-n.
Zinzendorf [tsintsan-], Nikolaus
Ludwig von (1700-60), kreivi, evankelisen
veljes-seurakunnan perustaja. Z., joka aikaisin jäi
orvoksi, sai sukulaisten luona hurskaan
kasvatuksen ja kävi v:sta 1710 Hallen pietistisessä
opistossa koulua. Toveriensa kanssa hän 1715
perusti uskonnollisen
,,sinapinsiemen-veljeskunnan". V. 1716 Z. lähetettiin Wittenbergin
yliopistoon opiskelemaan lakitiedettä. Tämä häntä
ei miellyttänyt; sitä enemmän hän luki
Raamattua ja Lutherin kirjoja. V. 1719 ja 1720 Z.
suoritti tavanmukaisen ulkomaamatkan tutustuen
Ranskassa hartaisiin katolilaisiin, mikä oli
omansa vapauttamaan hänet ahtaasta
tunnustuksellisesta kannasta. Matkalta j>alattuaan hän
antautui hovineuvoksena valtionpalvelukseen
Sak-senissa, mutta hänen pääharrastuksensa olivat
uskonnollisia. V. 1722 hän salli määriläisten
veljien asettua omistamalleen Berthelsdorfin tilalle
ja samana vuonna aloitettiin Herrnhutin (ks.
Herrnhutilaiset) rakentaminen. Tilalle
kokoontui pian muitakin lahkolaisia ja
riitaisuuksia syntyi, jotka uhkasivat tuottaa
hajaannusta, mutta 1727 Z. järjesti kokouksen, jossa
hän sovitti riitaisuudet ja toukok. 12 p. 1727
hän siirtolaisten kanssa perusti »uudistetun
veijesseurakunnan". Tarkoituksena oli toteuttaa
aate elävästä kristillisestä seurakunnasta, joka
ulottuisi yli kaikkien maiden ja kansojen.
Toteuttaakseen aatettaan myöskin pakanamaissa Z. teki
laajoja lähetysmatkoja Ameriikassa ja
Grönlannissa ja vihitytti itsensä 1734 papiksi.
Veljes-seurakuntia perustettiin edelleen Tanskaan,
Englantiin ja Itämeren maakuntiin, vieläpä
Suomeenkin. Jäsenten ei tarvinnut erota
asianomaisista maakirkoista; he jakaantuivat kolmeen
ryhmään: luterilaista, reformeerattua ja
böömiläis-määriläistä tunnustusta noudattaviin. Z. itse
hyväksyi Augsburgin tunnustuksen. Toimintansa
johdosta Z. 1736 karkoitettiin Saksenista. V. 1737
hän viliitytti itsensä veljesseurakunnan piispaksi
ja lähti laajoille matkoille, m. m. Ameriikkaan.
Tällä välin saavutti hänen seurakuntansa
val-tiollisesti hyväksytyn aseman eri maissa;
Saksassa perustettiin herrnhutilaiset oppilaitokset:
Nieskyn alkeiskoulu 1742, Barbyn korkeampi
opisto 1747. Sam. v. peruutettiin Saksenissa
hänen karkoitustuomionsa. V. 1749 Z. siirtyi
Lontooseen, jossa hän sai aikaan
parlamentinpäätök-sen seurakuntansa uskonnonvapauden hyväksi.
Hänen viimeiset vuotensa kuluivat seurakunnan
ulkonaisten ja varsinkin taloudellisten asiain
järjestämiseen.
Z:n kristinuskon julistuksessa on keskuksena
Kristuksen kärsiminen ja sen vaikuttama
sovitus. Hänen mielikuvituksensa askartelee
Kristuksen haavoissa ja kuolemassa, jonka vuoksi hänen
oppiansa onkin nimitetty ,,veriteologiaksi". Häntä
elähvtti harras rakkaus Kristukseen, mutta tämä
rakkaus pukeutui usein, varsinkin virsissä, liian
sentimentaalisiin muotoihin. Pietismin
raskasmielisyyttä hän vastusti ja edusti n. s. iloista
kristillisyyttä. Ratsionalismin valta-aikana.
18:nnella vuosis., oli Z:n veljesseurakunta
elävänä todistuksena alkuperäisen kristinuskon
hengestä ja voimasta. Z:n esimerkin mukaan on
veljesseurakunta jatkuvasti harjoittanut laajaa
pakanalähetystä, valiten itselleen tavallisesti
kaikkein vaikeimmat alueet.
Z:n yksipuolisuudet aiheuttivat useita
poleemisia vastakirjoituksia häntä ja seurakuntaa
vastaan. Huomattavin oli J. A. Bengelin ,,Abriss
der sogenannten Briidergemeinde" (1751). Nämä
vaikuttivat paljon siihen raitistumiseen, joka
v:sta 1750 on huomattavissa seurakunnan
katsomuksissa ja järjestyksessä. Z:n vaikutus
evankelisen kirkon kehitykseen on varsin suuri.
Myöskin jumaluusopilliseen tieteeseen hän on
välillisesti vaikuttanut Schleiermacherin (ks. t.)
kautta, jonka oppirakennuksessa tunne sai
määräävän aseman. [H. Römer, „N. L. Graf
v. Zinzendorf" (1900); Oskar Pfister, „Die
Fröm-migkeit des Grafen L. v. Z." (1910).] E. K-a.
Zion (hepr. sijjön), vuorilinnoitus, jonka
Daavid valloitti jebusilaisilta; runokielessä myös
koko Jerusalemin (ks. t.) nimitys. A. F. P-o.
Zirkel [tsirkol], Ferdinand (1838-19121,
saks. petrografi, v:sta 1863 professorina
Lem-bergissä, v:sta 1868 Kielissä ja v.sta 1870
Leipzigissä. Z. on II. Rosenbuschin rinnalla
uudenaikaisen, varsinkin mikroskooppisen, petiografian
perustaja. Hänen tärkein teoksensa on
„Lehr-bueh der Petrographie" (2 os. 1893-95). P. E.
Zirknitzin järvi [tsi-], järvi Itävallan
Krai-nissa, 20 km Laibachista lounaaseen. Z. on
karstimaan kattilalaaksossa, jonka pinta-ala on
n. 80 km2. Itse järven pinta-ala vaihtelee ta vai-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
