Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Dufrénoy ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
425
Dufrénoy—Duilius
426
1875), sveits. kenraali, sai sotilaskasvatuksensa
Pariisissa, oli mukana Napoleonin viimeisissä
sodissa, siirtyi keisarikunnan kukistuttua
Sveitsin valaliiton palvelukseen. V. 1847 D.
ylipäällikkönä johti valaliiton armeiaa „Sonderbund"ia
vastaan. Seur. v. hän johti sitä armeiaa, joka
koottiin Preussin Badenissa toimivia joukkoja
vastaan. Diplomaattisissa sovitteluissa D. sai
monasti olla isänmaansa edustajana. V. 1864
hän oli esimiehenä siinä kansainvälisessä
konferenssissa, jonka tuloksena oli ,,Genèven
konvent-sioni". Paitsi sen kautta että D. oli Thunin
sotakoulun johtajana on hänellä suuret ansiot
Sveitsin sotalaitoksen järjestämisessä myöskin
kirjallisen toimintansa kautta. Hän oli myös
tehokkaasti osallisena Sveitsin kartoittamistöissä.
D:n useista teoksista mainittakoon: „Mémorial
pour les travaux de guerre" (1820), „Mémoire
sur l’artillerie des anciens et sur celle du moyen
äge" (1840), „De la fortification permanente"
(1824), josta oli seurauksena tarjous astua
kenraalina Venäjän armeiaan, ,,Cours de tactique"
(1840). [Senn-Barbieux, „Das Buch vom
General D." (1878) .J
Dufrénoy [dyfrenuäf], Pierre Armand
(1792-1857), ransk. geologi ja mineralogi, v:sta
1848 Pariisin vuoriopiston johtaja. D:n päätyö
oli hänen yhdessä Èlie de Beaumonfin kanssa
toimittamansa Ranskan geologinen kartta (1848)
sekä tähän liittyvä laaja teos: „Explication de
la carte géologique de la France" (1841-73).
Dufva [däva], suom. aatelissuku keskiajalta
alkuisin. Kanta-isä, Olavi Pentinpoika,
mainitaan Eerik Pommerilaisen aateloimaksi
1413, ja omisti Munkbyn Porvoon pitäjässä, joka
sitten vuosisatoja oli suvun kotikartanona.
Hänen jälkeläisensä 5:nnessä polvessa oli Olavi
Pentinpoika D. (k. 1632), joka Sigismundin
puoluelaisena pakeni Puolaan, vaan sittemmin sai
luvan palata, ja tämän veli Pietari D., 1625
kirjoitettu Ruotsin ritarihuoneeseen, ,,jumalaton
hulttio", joka 1635 tappoi Ernst Creutzin. Suku
sammui jo 1600-luvun loppupuolella. K. G.
Dugat [dygå’], Gustave (1824-94), ransk.
orientalisti, matkusti 1855 Algeriassa ja julkaisi
..Histoire politique et littéraire des arabes
d’Es-pagne" (1854-59, yhdessä Dozyn, Krehlin ja
Wrightin kanssa) ja „Histoire des orientalistes
de l’Europe du XII:e au XIX:e siècle"
(1868-70) y. m. K. T-t.
Dughet [dygc’], G a s p a r d, ransk.
taidemaalari, ks. Poussin, G.
Dugonki ks. Merilehmä.
Dugonics, Andräs [dugonits avdräsj
(1740-1818), unk. kirjailija, piaristimunkiston jäsen,
yliopiston professori, saavutti vars.
kansanomaisesti kirjoitetuilla romaaneillaan suuren
menestyksen. Kuuluisin niistä on „Etelka" (1788),
ensimäinen alkuperäinen unkarilainen romaani,
jonka tapahtuma-aika tosin on pakanuuden aika,
mutta joka siitä huolimatta tähtäilee Jooseppi
II:n itsevaltiusajan oloihin.
Duguesclin [dygeklfl’], Bertrand (n.
1320-80), Ranskan konnetabeli, meni 1361 silloisen
dauphin’in, sittemmin kuningas Kaarle V:n
palvelukseen ja lähetettiin Espanjaan, missä hän
voitollaan Montielin luona 1369 hankki
Ranskan liittolaiselle Trastamaran Henrikille
Kastilian kruunun. Palattuaan Ranskaan D. taisteli
suurimmalla menestyksellä englantilaisia
vastaan kruununperimyssodassa ja valloitti n. 10
vuodessa melkein kaikki heidän alueensa
Ranskassa. — D:ia kutsuivat hänen aikalaisensa
„ri-tariston kukaksi". [See, „B. D. et son temps".]
G. R.
Duhamel-Dumonceau [dyame’1-dymösö’ ],
Henri Louis (1700-1781), ransk. insinööri ja
puu-tarhanviljelijä, Tiedeakatemian jäsen 1728.
Teoksia: „Traité des arbres qui se cultivent en France
en pleine terre" (1755) ; „De la pliysique des
arbres" (1758) ; „Traité sur la structure,
1’ana-tomie et la physiologie des plantés" (1760) ;
„Traité des arbres fruitiers" (1768) ; „Traité
général des pëches maritimes, des rivières et des
étangs" (1769-82).
Duhm [düm], Bernhard (s. 1847), saks.
teologi, v:sta 1888 Vanhan testamentin
professorina Baselissa. Julkaissut „Die Theologie der
Propheten" (1875) ja useita V. T:in kirjojen
selityksiä, (Jobin kirja 1897, Psalmit 1899, Jeremias
1901, Jesaia, 2:n pain. 1902). D. on
historiallis-kriitillisen koulun etevimpiä edustajia, terävä,
itsenäinen ja nerokas. K. T-t.
Duhn [dün], Friedrich von (s. 1851),
saks. arkeologi, dosentti Göttingenissä 1879,
klass. arkeologian professori Heidelbergissä 1880.
Tutkinut etupäässä Rooman kulttuuria ja
taidetta. Julkaissut m. m. ,,Antike Bildwerke in
Rom" (yhd. Matzin kanssa, 1881-82). K. J. ff.
Dulioborit 1. duhobortsit,
,,liengensotu-rit", ven. uskonnollinen lahko, luultavasti
saanut alkunsa jonkun ulkomaalaisen kveekkarin
vaikutuksesta vv. 1740-50 Harkovan
kuverne-mentissa, josta se levisi muihinkin, mutta
etupäässä eteläisiin kuvernementteihin. Vuosisadan
lopulla hallitus alkoi vainota duhoboreja. V. 1801
eräs Lopuhin lähetettiin heitä tarkastamaan ja
antoi heistä edullisen kuvauksen, jonka johdosta
hallitus käski kaikkien lahkokunnan jäsenten
siirtyä Taurian kuvernementtiin Molotsnaja-joen
rannoille. Siellä he vaurastuivat taloudellisesti.
Mutta 1819 hallitus alkoi heitä vainota ja 1837
heidän käskettiin siirtyä Taka-Kaukasoon. V.
1900 osa heistä siirtyi Kanadaan. D:ien opin
mukaan aistillinen osa Jumalaa asuu luonnossa
ja henkinen ihmisen sielussa, joka on ollut
olemassa jo ennen maailman luomista. Perisyntiä
ja ruumiillista ylösnousemusta he eivät tunnusta.
Kristus oli ihminen, jossa erittäin korkeassa
määrässä ilmeni jumalallinen järki. Kirkko ei
ole ulkonainen laitos, vaan ilman kansallista ja
uskonnollista erotusta kaikkien niiden yhteys,
joissa on sisällinen, jumalallinen valo. Kaikki
ihmiset ovat tasa-arvoiset. Maallinen esivalta ei
ole heitä varten. D:t eivät vakaumukseltaan voi
olla sotapalveluksessa eivätkä vannoa.
[Novit-skij, „Duhoborit" (ven. 1882) ; Stadling, „De
religiösa rörelserna i Ryssland" (1891).]
J. J. M.
Duilius [-VU-], Gaius, roomal. sotapäällikkö,
sai konsulina 260 e. Kr. ensimäisen merivoiton
karthagolaisten laivastosta Mylæn luona Sisilian
pohjoisrannikolla. D:n voiton muistoksi
pystytettiin Rooman Forumille valloitettujen laivojen
kokkapuilla koristettu pylväs (Columna rostrata)
kunniakirjoituksineen, josta keisariajan alussa
tehty jäljennös osaksi on tallella Rooman
Capi-toliumin kokoelmissa. K. J. ff.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
