Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomen kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
3r>!> Suomen kieli
lismiin" johtavia vaikutuksia, esim. Aug.
Strind-bergistä, Frödingistä, Selma Lagerlöfistil, Kuut
Ilamsunista, Anatole Francesta ja ransk.
lyriikasta. Pyrkimys suurempaan sisäisyyteen ja
draamalliseen keskitykseen tulee näkyviin J o h a
n-n e s Linnankosken (1. Vihtori Peltosen,
1869-1913, ks. t.) tuotannossa, jota kannattaa
voimakas aaatteellinen paatos ja eetillinen vakavuus.
Ilän aloitti kaukoaiheisella aatedraamalla ..Ikuinen
taistelu", viivähteli romantiikan parissa („Laulu
tulipunaisesta kukasta") ja kehittyi puhtaimpaan
ja syvimpään sielu nkuvaukseen eräissä
myöhemmissä teoksissaan (»Pakolaiset", »Jeftan tytär").
Maria Jotuni (alk. Haggrén, s. 1880, ks. t.),
joka ou esiintynyt näytelmäkirjailijana sekä
novellistina, on karistanut pois ympäristön ja
ulkonaisten tilanteiden kuvauksen epäolennaisena ja
valaisee ihmissielua nopein välähdyksin
täsmällisten vuorosanojen avulla. Ankaroita elämäntuntoja
lieventää hänellä usein huumori. — Suom.
novellisteja on viime aikoina ilmaantunut sangen runsaasti.
Mainittakoon niistä ainoastaan huomatuimpia:
Aino Kallas (o. s. Krohn, s. 1878, ks. t.).
joka on lyriikasta siirtynyt suorasanaisen
kertomuksen alalle ja antanut parastansa Viron
kansan kuvaajana; Kyösti Vilkuna (s. 1879,
ks. t.), joka on viljellyt rinnan realistista
nykyajan kuvausta ja hist. romaania; Konrad
Lehtimäki (s. 1883), kuoleman ja
kauhu-aiheiden kuvailija; Maiju Lassila (oik.
A. Tietäväinen, s. 1868, ks. t.), joka on
moni- ja salanimisenä (Irmari Rantamala, J.
Vatanen) liikkunut eri aloilla, onnistuen parhaiten
humoristisissa kansankuvauksissa; L. Onerva
(Onerva Lehtinen, s. 1882, ks. t.), lyyrikko ja
novellisti; Hilja Haahti (s. 1874),
uskonnollinen kirjailija ja runoilija; Jalmari
H a h 1 (s. 1869, ks. t.), Jalmari Finne
(s. 1874) y. m. — Nuorisonkirjallisuudestamme
ks. N u o r i s o n k i r j a 11 i s u u s.
Suomenkielinen lyriikkakin on Oksasen ajoista
meidän päiviimme tultaessa saanut paljon
viljelijöitä. 1870-luvulla aloitteli joukko runoilijoita,
joista on mainittava varsinkin neljä: Kaarlo
Kramsu (1855-95,), voimakas, synkkä
traagil-listen tunteiden tulkki, Paavo Eemil
Cajander (1S46-1913), mestarillinen Shakespearen
suomentaja, professori Arvid Genetz
(1848-1915, runoilijanimeltään Arvi Jännes) ja J
u-hana Henrik Erkko (1849-1906, ks. n.),
jonka rikkaassa tuotannossa varsinkin
isänmaalliset runot ja pienet koruttoman yksinkertaiset
lyyrilliset laulut sekä Kalevala-ailieiset
näytelmät herättivät huomiota. Erkko edusti
siirtymä-astetta vanhemmasta isänmaallis-aattecllisesta
runoudesta uudempaan, monivivahteisempaan
persoonalliseen lyriikkaan. Realistisen
murroskauden meikit tuntuvat selvimmin Kasimir
Leinon (Lönnbolimin, s. 1866. ks. t.) kalpeahkossa
runoudessa, jolla runomuodon kehitykselle on
meillä ollut huomattava merkitys. Muista hänen
aikuisistaan lyyrikoista mainittakoon Severi
Nuormaa (alk. Nyman, s. 1865, ks. t.) ja
Valter Juva (Juvelius, s. 1865, ks. t.).
Vasta 1890-luvulta alkaen pääsee persoonallisesti
läikelitivä mielikuva- ja tunne-elämä lyriikassa
vapaammin kuuluville. Huomattavimmat
nuorista suom. runoilijoista ovat Eino Leino
(Lönnbohm, s. 1878, ks. t.) ja Larin Kyösti
ja kirjallisuus 3G0
(Larson, s. 1873, ks. t.), jotka molemmat ovat
runsaan lyyrillisen tuotantonsa ohessa liikkuneet
myös muilla kirjallisilla aloilla ja saavuttaneet
parastansa balladi-, legenda- ja satuaiheiden
pitelyssä — varsinkin Leinon »Helkavirsiä" I
ja II on suom. runouden korkeimpia ennätyksiä.
Otto Manninen (s. 1872, ks. t.), joka on
osoittanut harvinaista muototaitoa sekä
omintakeisissa, ajatus- ja tunnekypsissä »Säkeissä"
että lukuisissa runokäännöksissään, sekä
Veikko Antero Koskenniemi
(Fors-niis, s. 1885, ks. t.), plastillisen eheiden
ajatus-pitoisten runojen tekijä.
Uudempi ruotsinkielinen kaunokirjallisuus.
Ruotsinkielisistä kirjailijoista kuuluvat van
hempaan, puoleksi aatepohjaiseen kehityskauteen
lyyrikot Viktor Karl Emil Wiehmann
(s. 1856, kirjailijanimellä »Gånge Rolf"), joka
on tavoitellut runoissaan ruots. mahtipontisuutta
ja sankarillista sävyä, ja Jonatan Reuter
(s. 1859), joka on esiintynyt meren ja saariston
runoilijana ja kertojana; novellisti Johan
Jacob Ahrenberg (1847-1915, ks. t.), joka
osoitti vilkasta mielikuvitusta ja melkoista
kynä-tottumusta monissa matkakuvauksissaan,
muistelmateoksissaan ja Itä-Suomen oloja
kuvailevissa novelleissaan; ja näytelmäkirjailija
Gustaf Adolf von Numers (1848-1913, ks. t.).
Ruotsinkielisellä taholla liittyy uudenaikaisen
realismin murros Karl August
Tavast-stjernan (1860-98, ks. t.) nimeen. Hän näet oli
nuoren kirjailijapolven huomattavin edustaja ja
raivasi realismille tietä niin hyvin monilla
huomattavilla runokokoelmillaan kuin jokapäiväistä
todellisuutta kuvailevilla romaaneillaan,
novelleillaan ja näytelmillään, vaikka hän itse oli
liian subjektiivisesti värähtelevä ja ristiriitainen
runoilijaluonne alistaakseen mielensä aaltoilua
realismin ankaroihin vaatimuksiin. Mikael
Lybeck (s. 1864, ks. t.) on tehnyt itsensä
tunnetuksi kulttiveerattuna muototaiturina
niukkasanaisissa runoissaan, hienosti sorvatuissa
novelleissaan ja romaaneissaan sekä hillityissä
»hiljaisissa" draamoissaan, joissa kaikissa kuvastuu
tekijän kehitys analyysistä synteesiin, realismista
symbolismiin; Konni Zilliacus (s. 1855,
ks. t.) on julkaissut useita kertomuskokoelmia
vieraista maista; Adolf Paul (s. 1863,
ks. t.) on kirjoittanut novelleja ja hist. näytelmiä
ja John William Nylander (s. 1869,
ks. t.) kertonut vilkkaasti merimieselämästä.
V:n 1900 vaiheilla esiintyy joukko uusia runoi
lijoita. Heistä on ensi sijalla mainittava
Hjalmar Procopé (s. 1868, fil. maist. 1897,
julkaissut useita runokokoelmia, m. m. »Under
stjärnorna" 1913 ja ,,I sanden" 1915, sekä
dramatiseerauksia), rikassäveleinen ja rehevä
lyyrikko, jonka keliitysviiva on käynyt välittömästä
laulusta mieterunouteen päin, millä alalla hän
on edustavimpia Suomen nyk. ruots. runoilijoista.
Arvid Mörne (s. 1876, ks. t.) kajoo
subjektiivisten mielialojen ja raikasten
luonnontunnelmien ohessa yhteiskunnallisiin kysymyksiin
rimoissaan, joiden sävy on saavuttanut yhä
suurempaa syvyyttä ja voimaa. Jacob
Tegen-g r e n (s. 1875, ks. t.) on vienovireinen
runoilija, joka kevein, sointuvin säkein on kuvaillut
luontoa ja tulkinnut sisäisiä tuntojaan. AI ces te
(Nino Hjalmar Johannes Runeberg, s. 1874.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
