Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomen kirkkokunnat
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
.’587
Suomen kirkkokunnat
398
1820-39); „Abo domkapitels cirkuliirbref
1564-1700" (1836); W. G. Lagus. „Handl. och
uppsat-ser rörande Finlands kyrkohistoria" (1845-50) ;
M. Akiauder, „Historiska upplysuingar om
reli-giösa rörelserna i Finland" (1857-63); J. A.
Cederberg. ..Ilist. kokoelmia" (1886-89) ; K. G. Leinberg,
Handlingar rörande finska kyrkan och
prester-skapet" (1892 ss.), sama, „Finska prästerskapets
besvär" (1892; lisävihon toim. A. Simolin 1915);
Suomen kirkkohist. seuran julkaisut; vrt.
Suomen kirkkohistoriallinen seura.
- Erityisteoksia: H. G. Porthan,
„Chro-nicon episcoporum Finlandensium" (1784-1800) ;
G. F. Heisi ngius, „Försök tili framställning af
Finlands kyrkohistoria I" (1855) ; K. G.
Leinberg, „De finska klostreus historia" (1890) ;
H. Råbergh, „De reformatoriska idéernas
utveck-ling i Finland" (1880), sama, „Den evangeliska
predikoverksamhetens grundläggniug och
utveck-ling i Finland" (1883), sama, „Teologins
studium vid Aho universitet" (1893-1902); J. S.
Pajula, „Suomen kirkon tilasta liturgisen riidan
aikana" (1891), sama, „Pietismi ja uskonnoll.
liikkeet Suomessa" (1898); K. A. Appelberg,
.Prästtjänsternas besättande i Finland" (1896) ;
A. Simolin, »Wiborgs stifts historia" (1909);
I. R. Forsman [Koskimies], „Suomen
kirkollisten olojen uudistus ison vihan jälkeen" (1899);
M. Rosendal, „Suomen herännäisyyden historia
\IX:11ä vuosisadalla" (v:sta 1902). Lisäksi
elämäkertateokset Suomen kirkon
merkkihenkilöistä; ks. kirjallisuusviittauksia heitä
käsittelevissä kirjoituksissa.!
Kreikkalaiskatolinen kirkko.
Historia. Kreik.-kat. kirkon varhaisempia
vaiheita Suomessa on jo osaksi edellä kosketeltu.
Venäläisten aikaisin varsinainen
käännytys-yritys Karjalassa tapahtui 1227, Novgorodin
ruhtinaan Jaroslavin toimesta: Pähkinäsaaren
rauhassa Venäjälle jäänyt osa Karjalaa luettiin
kirkollisessa suhteessa Novgorodin arkkipiispan
alueeseen. Kirkollisen vaikutuksen keskuksia
olivat Valamon (per. 1329) ja Konevitsan (per.
1392) luostarit, ja ven. maakirjassa v:lta 1500
mainitaan Käkisalmen linnaläänissä 7
kreik.-katolista seurakuntaa kirkkoineen (Käkisalmi,
Sakkola. Rautu, Kurkijoki. Sortavala, Salmi ja
Ilomantsi). Kansa eli kuitenkin vielä tällöin
miltei täydessä pakanuudessa. Arkkipiispa
Maka-rijn lähettinä liikkui munkki Ilja (Elias) 1534
ja 1535 lälietysmatkalla Karjalassa, hävittäen
pakanuuden menoja ja uudelleen käännyttäen
kansaa kristinuskoon; hänen työtänsä jatkoi 1548
munkki Nikifor. 1500-luvun lopulla oli kreik.
kirkkojen ja rukoushuoneiden luku suuresti
lisääntynyt, ja 1595 määrättiin näitä seutuja
varten erityinen „Käkisalmen ja Pähkinäsaaren
Itai „Karjalan ja Laatokan") piispa". Kun
Laatokan Karjala ja Inkerinmaa pitkällisistä sodista
paljon kärsittyään (Valamo hävitettiin 1611,
Konevitsasta pakenivat munkit 1610) 1617
joutuivat Ruotsille, oli niiden kreik.-kat. asukkaille
kyllä vakuutettu uskonnonvapaus, mutta sen
määräyksiä kierrettiin monella tavalla, ja alueiden
väestö luterilaistui suureksi osaksi, tosin enemmän
-iirtolaisuuden kuin uskonmuuttamisen kautta.
Luterilainen kirkollishallinto Viipurissa koetti
levittää kreikanuskoisillekin lukutaitoa ja
kirjallisuutta. ja valtiollisista syistä vaadittiin.
että kreikanuskoiset eivät saisi hankkia itselleen
pappeja Novgorodin puolelta, vaan suunniteltiin
oman, Konstantinopolissa tai Kiovassa vihittävän
piispan asettamista. Siitä ei mitään tullut, mutta
v:sta 1685 sallittiin taas Novgorodin metropolii
tan alaisen ..Karjalan ja Laatokan piispan"
toimia Suomessa. Vuosisadan lopulla oli kreikan
uskon alue jo supistunut niin, että se pääasiassa
käsitti vain Jänisjärven ja itäisen valtiorajan
väliset seudut; muualla Itä-Karjalassa oli
krei-kanuskon tunnustajia pienenä vähemmistönä
luterilaisen väestön keskuudessa. — Ison vihan
aikana ryhtyi Venäjän hallitus jo ennen
Uudenkaupungin rauhaa järjestämään Itä-Suomen
kreik. kirkkoa. V. 1717 alettiin rakentaa uudes
taan Valamon luostaria ja seur. v. Konevitsaa.
Seurakunnat alistettiin Pietarin pyhäu synodin
(per. 1721) hallituksen alle; 1743 perustettiin
sen alaiseksi Viipuriin erityinen ,,Hengellinen
hallitus" hoitamaan Suomen kreik.-kat. kirkon
asioita. Karjalan ja Laatokan piispan virka Iak
kautettiin 1763. Venäjän hallitus esti ankarasti
kaiken luterilaisen propagandan Vanhan Suomen
kreikanuskoisten keskuudessa, ja luterilaisia pap
peja kiellettiin 1751 kastamasta sellaisia lapsia,
joiden vanhemmista jompikumpi oli kreikan
uskoinen. Muutamia uusia kreikanuskoisia seura
kuntia muodostui myös, niin että niitä 1810
oli 21. Ruotsille jääneessä Pohjois-Karjalassa oli
lisäksi 2 kreik. seurakuntaa, jotka oikeastaan
olivat kirkollisessa suhteessa Vanhan Suomen
kreikanuskoisten hallinnon alaisia, mutta joissa
myöskin Porvoon hiippakunnan luterilainen
piispa piti tarkastuksia.
Nykyinen asema. Kun Viipurin lääni 1811
palautettiin Suomen yhteyteen, jäivät Suomen
kreik.-kat. seurakunnat ja luostarit toistaiseksi
entisen hallintonsa alaisiksi. Hallinnollisella
asetuksella 1827 annettiin tämän kirkon
jäsenille pääsy siviili- ja sotilasvirkoiliin Suomessa,
ja erinäisillä asetuksilla muitakin poikkeusetuja.
Myöhemmin ovat tämän kirkon olot järjestetyt
osaksi sen omalla, Suomen lainsäädännöstä
riippumattomalla kirkollisella lainsäädännöllä, osaksi
suom. asetuksilla, joista tärkeimmät ovat
vv:lta 1883 ja 1905. Tähän kirkkoon kuului
31 p. jouluk. 1910 52,004 henkeä (ilman
sotaväkeä ja tilapäisesti maassa oleskelevia
venäläisiä) ; eniten Viipurin läänissä (40,550) ja Kuo
pion läänissä (8,576). Suhteessaan koko maan
väestöön on kreikkalaiskatolisten lukumäärä
hitaasti vähentynyt (1860 2,s» %, 1890 1,90 %,
1910 1,97%). V. 1892 perustettiin Suomea var
ten erityinen „Suomen ja Viipurin piispan"
virka, jonka haltialla on arkkipiispan arvonimi;
hänen apulaisekseen asetettiin 1913 „Sortava!an
piispa". Hallintoa hoitaa 1895 järjestetty Vii
purin hengellinen konsistori (jäseninä 5 pappia)
Kirkkokuntaan kuuluu 4 rovastikuntaa, 33 kirk
koa (seurakuntaa), 54 vakinaista pappia ja 6 dia
konia (v:n 1916 valtiokalenterin mukaan).
Seurakuntien asioista päättää kirkkoseurakunta
kokous ja toimeenpanosta huolehtii
kirkkoneuvosto ja kirkonisännöitsijä. Papiston
palkkauksesta, virkataloista ja kirkkojen rakennuksesta
ovat voimassa pääasiassa samanlaiset määräyk
set kuin luterilaisissa seurakunnissa ennen nykyi
siä asetuksia; pappien palkkaukseen valtio antaa
tuntuvasti apua. .Jumalanpalvelus pidettiin ennen
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
