Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomi - Kasvi- ja eläinmaailma
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
526
Suomi (Kasvi-
ja eläinmaailma)
524
toinen toisensa jälkeen. Ancylus-ajan (ks. t.)
lopulla oli pääosa kasvistoamme jo saapunut.
Ainakin Litorina-ajau (ks. t.) alkupuolella oli
ilmasto nykyistä huomattavasti lämpimämpi
(G. Anderssonin mukaan keskilämpö Kuotsissa
2’/a0 C nykyistä korkeampi). Eräitä kasveja,
jotka eivät siedä nykyisiä ilmasto-oloja, kasvoi
tällöin maassamme. Tunnetuin näistä on
vesi-pähkinä (Trapa natana), jonka suuria,
sar-vekkaita pähkinöitä on tavattu soissa enemmän
kuin 40 paikassa, eniten Lohjan seutuvilla,
poh-joisinna Luopioisissa ja Savitaipaleella.
Bro-marvissa on tavattu jätteitä Cladium
mariscus-sarasta, jonka lähin nykyinen löytöpaikka on
Gotlanti. Useat kasvit olivat lämpimällä ajalla
levinneet nykyistä pohjoisemmaksi:
Ceratopliyl-lum demersum (ennen monessa paikassa
Etelä-Lapissa asti, nykyisin pohjoisimmat löytöpaikat
Kemissä ja Maaningalla), Najas flexilis, Carex
paeudocyperus, Lycopus europæus (3 jälkimäistä
ennen Kuhmoniemellä asti), pähkinäpensas
(ennen Keuruulla ja Petäjävedellä saakka).
Tammi oli levinnyt vain vähäisen nykyistä
kauemmas (Suvannon rannoille), mutta oli kuten
monet muutkin eteläiset kasvit yleisempi ja
runsaampi, muodostaen kenties laajahkojakin
lehtometsiä. Metsäraja oli todennäköisesti, kuten
varmasti Skandinaaviassa, n. 200 m nykyistä
ylempänä. Tämän lämpimämmän kauden
jäännöskas-veja ovat luultavasti monet pohjoisrajoillaan
nykyisin harvinaiset, vain erikoisen suotuisilla
paikoilla säilyneet kasvit (jalava Nilsiässä
j. n. e.). Paitsi pienemmässä määrin ilmaston
vähittäisen kylmenemisen vaikutuksesta, muuttui
maamme kasvipeite myöhemmin varsinkin
kuusen ilmestymisen johdosta. Se saapui vasta
muiden puiden jälkeen Ancylus-ajan lopulla
maahamme. leviten kuitenkin yleiseksi vasta
myöhemmin, jolloin se tunki tieltään männyn ja
lehdoissa jalot lehtipuut; täten muuttui metsiemme
pääosa kuusikoiksi. Soistuminen on samaten
aikaa myöten saanut paljon muutoksia aikaan,
täyttäen pienimpiä järviä ja lampia ja varsinkin
jatkuvasti soistuttaen laajoja metsäaloja. Etenkin
myöhempinä aikoina ihmisellä kulojen (näitä oli
varemminkin salaman sytyttäminä) aiheuttajana
ja metsien ja soiden raivaajana on ollut
valtavin vaikutus maamme kasvipeitteen
muuttumisessa.
Jääkaudella Jäämeren rannoilla säilyi kenties
yksityisiä tunturikasveja, sikäli kuin siellä oli
kesäisin lumettomia maita. Suurin osa maamme
kasveja, ehkä kaikkikin, saapuivat maiden
paljastuessa muualta, etelämpää. Tundrakauden
kasvit saapuivat kaakosta ja idästä, myöhemmin on
kasveja vaeltanut sekä näiltä suunnilta, että
varsinkin lounaasta Ahvenanmaan yli. Pienempi
määrä on tullut meren yli etelästä ja lännestä.
Useat kasvit saapuivat useammilta tahoilta,
toiset vain yhdeltä. Niinpä saapui tammi lounaasta
ja kaakosta, kuusi ja harmaa leppä vain
Venäjältä, leviten S:n kautta Ruotsiin. Lukuisat
kasvit ovat varsinkin ilmastollisista syistä
(kasvuaika lyhenee pohjoista kohti) pysähtyneet
leve-nemisessään Etelä- toiset Keski-S:een, useat
eten-ki n lauhkeita talvia (meri-ilmastoa) vaativat jo
Ahvenanmaalle. Monet mannerilmaston lajit
rajoittuvat levenemisessään itäosiiu aluetta.
Kylmiin ilmaston lajeja on paraasta päästä Lapissa. ;
Paitsi ilmastoa on maaperä meillä hyvin tärkeä
tekijä kasvilajien esiintymisen määrääjänä. Esim.
lihavan multamaan lajeja tavataan vain
seuduittain ja ne puuttuvat yleensä varsinkin
pohjoisempana, missä maaperä hidastuvau
bakteritoi-minnan y. m. tähden on karumpaa. Osa
kasveista (varsiukin kulttuurin levittämät) ei ole
vielä kerinnyt levitä kaikkialle, minne voisi. ■—
Lukuisat kasvit, esim. useimmat yleiset
metsä-kasvit, ovat levinneet laajana rintamana,
toisten on täytynyt noudattaa määrättyjä
kulkuteitä, joilla sijaitsee niille sopivia kasvupaikkoja.
Tällaisia ovat etenkin merenranta- ja jokien
tulvarantakasvit, mutta myös lehto- ja vaateliaat
suokasvit, hiekkamaiden lajit j. n. e. Osa ennen
harvinaisista kasveista (päivänkakkara,
pelto-ohdake y. m.) on myöhemmin kulttuurin avulla
levinnyt yleisiksi niityille, laidunmetsiin,
pelloille j. n. e. Suuri määrä on tullut vasta
ihmisen mukana. Kaikki nämä kasvit seuraavat
asutusta ja ovat yhä leviämässä. Varsinkin suuriin
asutuskeskuksiin, kaupunkeihin,
tehdaspaikkoi-hin j. n. e., samoin ulkolaisella siemenellä
kylvettyihin kaura- ja heinäpeltoihin y. m.
ilmestyy edelleen uusia lajeja, joista suuri osa on vain
tilapäisiä, toiset kotiutuvia. Täten saapuneista
on kuuluisa varsinkin keliräsaunio
(Matri-caria discoidea), joka S:een saapumisensa jälkeen
1849 (kasvi ilmestyi Eurooppaan 1840) on levin
nyt yleiseksi läpi maan, Lappia lukuunottamatta.
Nopeasti levinneitä ovat myös vesirutto
(ks. 11 e I o d e a), a 1 p p i t a s k u h e i n ä (ks.
T a s k u h e i n ä) y. m. -— Uusia lajeja ei
toistaiseksi varmuudella tiedetä maassamme syntyneen
muita kuin lukuisia keltanoita (ks. t.).
Jääkauden jälkeinen aika onkin kovin lyhyt uusien
lajien muodostumiselle.
Vallitseva ilmastollinen kasviyhdyskunta on
suurimmassa osassa maatamme havumetsä, jonka
peitossa S:n kuivat ja hikevät maat kulttuurin
koskemattomissa oloissa olisivat. Metsät voidaan
jaoitella joko vallitsevan puulajin mukaan tai
metsätyyppijaoitusta käyttäen. Mänty on meillä
yleisin puulaji, vaikkakin luonnostaan valtias
vain kuivilla ja laihoilla harju- ja hiekkamailla.
Kuusi on varsinkin asutustienoilla karkoitettu
entisiltä kasvusi joiltaan. Sen sijalla on mäntyä
tai sekametsiä, missä kuusi useinkin pyrkii
vähitellen entiseen asemaansa. Koivikoita ja
samaten lepikoita on etupäässä suhteellisesti nuorilla
kaskimailla ja kyläseuduissa, koivikkoa
sitäpaitsi Lapissa koivualueella. Haapaa on harvoin
metsinä, paitsi lihavalla maaperällä Äänisjärven
länsipuolella. Jalojen lehtipuiden muodostamia
metsiä on mitättömän vähän lihavimmilla mailla
Etelä-S:ssa, jossa niitä kuitenkin ennen
maanviljelyksen alkua oli nykyistä paljon
runsaammin; ne ovat väistyneet viljelyksen tieltä.
Metsämaan todellisen luonteen, varsinkin kasvuvoiman
ilmaisemiseksi käytetään meillä nykyään
met-sänhoitopiireissä yleisesti Cajanderin
metsä-tyyppijakoa (ks. Metsätyyppi).
Pääkasvi-yhdyskuntia ovat paitsi metsiä, suot, jotka
käsittävät n. 1/3 maamme pinta-alasta (ks. Suo),
ja kallioiden, rantojen ja vesien
kasviyhdyskunnat. Kallioilla, missä etenkin lukuisilla
sammalilla ja jäkälillä on kasvupaikkansa, on
kasvillisuus varsin vaihteleva. Kalkkikalliot ja
usein muutkin lihavaa vuoriperää olevat kalliot
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
