Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suoviljelys ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
629
Suoviljelys
635
sessä, jota vielä viime vuosisadan keskimaissa
yleisesti harjoitettiin kaikkialla maassa, ei
yleensä käytetty maanparannus- eikä
lannoitus-aineita, minkä vuoksi saatiin vain muutamia
viljasatoja, tav. ruista, minkä jälkeen „kytömaa"
jätettiin sikseen ja peittyi pian tiheällä
karhunsammalella (ks. K y t ö v i 1 j e 1 y s).
E t e 1 ä-P o h j a n m a a I 1 a on kehittynyt
tälle tienoolle omituinen viljelysmenetelmä, jonka
mukaan seudun laajoja soita viime vuosisadan
kuluessa suurimmaksi osaksi on viljelty. Näillä
soilla on pinnallaan ohuempi t. paksumpi
rahka-kerros ja tämän alla viljelykselle edullisempi
turve, jossa on pääasiassa saraheinän ja
kortteiden jätteitä. Pohja on kali rikasta savea, joka
tavallisesti sisältää runsaasti rikkirautaa ja
väriltään on tumma. Pohjanmaalaisen
viljelysmenetelmän tarkoituksena on rahkakerroksen
vähittäinen poispolttaminen, sekä satojen
ottaminen jo rahkasuomaalta, käyttämällä
maanparannusaineita. Kun tarpeelliset viemärit on
kaivettu. saa suo muutaman vuoden kuivua ja
las-kehtia. Sitten kaivetaan 00 cm :ti syvyisi t ja
levyiset, reunoiltaan pystysuorat sarkaojat; saranleveys
n. 10 m. Ojankaivuun ei käytitä lapioita, vaan
ojapiilua ja pitkävartisia kuokkia (Liitekuva I).
Kuu pinta on äestetty tai kynnetty, ryhdytään
polttamiseen, jota jatketaan useita vuosia
peräkkäin. Muutaman vuoden polton jälkeen
suoritetaan saveaminen (n. 600 pientä kuormaa ha:lle).
Savi otetaan talvella suon pohjalta ja levitetään
tavallisesti heti saroille (Liitekuva IT). Kun tämä
savi usein suurin määrin sisältää kasveille
vahingollisia rikkiyhdistyksiä (on
„alunan-pitoista"), ei samalla kertaa käytetä suuria
savi-määriä. Saveaminen jälkeen suota taas poltetaan
ja siihen kylvetään ruista tai nykyään tav.
kauraa, Sittemmin viljellään vuoroin kauraa ja
ruista tai yksinomaan kauraa, samalla kuin
polttamista jatketaan. Yleensä ei kalkkia eikä
lannoitusaineita käytetä. Niinkauan kuin
rahka-kerrosta on jäljellä, ovat sadot aivan vähäiset
ja tätä kestää usein 10-15 v. ja kauemminkin.
Usein onkin kymmenien vuosien hyödyttömän
työn jälkeen viljelys hylätty paksun
rahkakerroksen vuoksi. Kun ralikakerros on saatu
poistetuksi, suoritetaan tavallisesti uusi saveaminen,
toisen tai kolmannen kerran, ja huolellisen
muokkauksen jälkeen kylvetään timoteitä (tav.
suojus-viljatta) heinäkuun lopussa t. elokuun alussa.
Koska rahkakerroksen alla oleva saraheinän ja
kortteen muodostama turve on hyvää
viljelysmaata ja kun savi on kalirikasta, saadaan usein
hyviä satoja lannoitusaineita kävttämättäkin.
Timoteinurmet ovat siis ensi vuosina kauniit,
mutta lannoituksen ja hoidon puutteessa nurmi
pian huononee ja lauha pääsee valtaan. Kun
useinkin jo 10-vuotinen nurmi on kynnetty,
otetaan tav. kaksi kaurasatoa, minkä jälkeen uuden
saveamisen tapahduttua viljelys taas kylvetään
nurmeksi. Usein suoritetaan tällöin uusi poltto,
vaikkapa turve on parasta laatua ja jäljellä
oleva turvekerros aivan ohut. Arvokkainta tässä
menetelmässä on uusiutuva saveaminen, mikä
tekee mahdolliseksi rajoittaa lannoitusta
(eritoten kalisuolojen käyttöä). Sen varjopuolia on
kaiken lannoituksen laiminlyöminen sekä usein
liian pitkälle jatkettu polttaminen.
Muista kotimaisista menetelmistä on huomat-
tavin Pohjois-Pohjanmaalla ja Karjalassa
kehittynyt peittoviljelys menetelmä, jota
mainituissa seuduissa on toisistaan hieman
eroavia muotoja. Sitä käytetään pääasiassa
muta-soilla, mutta sitä on myös sovitettu rahkasoille
ja kovalle maalle. Olennaisinta tälle menetel
nnllle on, ettei maan pintaa kuokita eikä kyn
nctä, vaan ainoastaan tasoitetaan, ja että kiven
näismaata levitetään saroille. Sarat tehdään
8-10 m leveiksi, ojat 60-100 cm syviksi, joskus
syvemmiksikin, jotta saataisiin tarpeeksi peitto
maata. Kylvetään ruista t. kauraa, mikä peite
tään perusmaalla, samalla suoritetaan myös hei
nänsietnenkylvö ja jyrääminen. Maa pidetään
mahdollisimman kauan nurmena, usein 10-15 v.
minkä jälkeen kannot ja juuret poistetaan ja
maa kynnetään. Pohjanmaalla käytettiin var
liemmin polttoakin ja Karjalassa käytettyyn
tapaan kuuluu myös kylvön yhteydessä suoritettu
lannoitus sekalaunalla. Myöskin apulantoja on
viime aikoina ruvettu käyttämään. Esiviljelyk
senä käyvän peittoviljelysmenetelmän edukkuus
on siinä, että useinkin työläs ja kallis juurien
ja kantojen poistaminen si kä kuokkiminen ja
kyntö voidaan viljelykseen otettaessa jättää suo
rittamatta ja suorittaa vasta kun juuret ja
kannot ovat lahonneet.
Uudenaikaisessa järkiperäisessä
s:ssä pyritään käyttämään eri menetelmissä
saavutettua kokemusta ja sovittamaan sitä
erilaisiin suomaihin huomioonottamalla paikallisia
olosuhteita. Tärkeimmät toimenpiteet ovat seu
raavat:
1) Tarkoituksenmukainen ojitus ja pohjaveden
padouta (tarpeen vaatiessa viljelyksen vesitys)
sekä kosteuden järjestäminen muokkauksen
kautta, löyhällä maalla käyttämällä raskaita
jyriä (kun hiekkaa t. savea on suolle vedetty,
on jyräämisellä pienempi merkitys). Salaojitus
on useissa suhteissa avo-ojia edullisempi,
semminkin kun salaojilla kuivatus voidaan ulottaa
syvemmälle ja aikaansaada tasaisempi kosteus.
2) Huol Uinen muokkaus, mikä sovitetaan suon
laadun mukaan (tärkeimmät työkalut: lautas- ja
lapioäkeet; löyhällä maalla raskaat jyrät.
Pehmeällä suomaalla voidaan edullisesti käyttää
vetojuhtia kannattavia suojakenkiä.
3) Suomaan parantaminen hiekalla t, savella.
Näin parannettu maa voidaan muokata ja kylvää
aikaisemmin, se käy lämpimämmäksi ja kosteus
(S H ) Hevonen
suojusken-£issil, suoviljelyksen
koeasemalta Ilmajoella.
(S.H.) Nurmen jyrilltmmen
raskaalla iskosjyrilllfl
Tores-torpin koeasemalla Ruotsissa.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
