Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - XIII. Jylhä Tiibet
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
136 JYLHÄ TIIBET.
kova yskä ja kakominen , mutta sitten jatkettiin taas. Vihdoin
asettuivat ne pitkin pituuttaan, jalat suorina veteen maata, kävi-
vät välillä piehtaroimassa ruohossa, haukkuivat ilosta ja joivat
taas. Kunhan Maschka vaan olisi ollut mukana, olisi kaikki
ollut hyvin.
Karavaanimme nousi nyt hiljalleen kabdenkertaiselle Astin-
tagin vuorijonolle, joka on rajamuurina Keski-Aasian erämaitten
ja Tiibetin välillä. Raikas jlma, kirkas taivas, silloin tällöin
pientä virkistävää sadetta, ei ollenkaan paarmoja - kuinka iha-
naa! T emirlikissä, suuressa ja laajassa Tjimenla::iksossa olimme
jo 296 r metriä yläpuolella merta. Siellä tapaai meidät kaksi
lähettilästä pääkorttee1·istamme, jossa kaikki kuului olleen hyvässä
kunnossa. Molemmat olivat meille ennen näkemättömiä. Yhden
nimi oli Khodai Värdi, tyhmä pöllöpää, joka sittemmin oli tehdä
minulle onnettoman kepposen. Toinen, nuori afgaanilainen
Tjertjinistä, oli nimeltään Aldat. H än oli ollut talven vuoris-
tossa ampumassa jakeja, joitten nahat hiin tavallisesti möi Keri-
jan kauppiaille. Hän oli• nuori, kaunis ja komea mies, joka
vuosittain s::imoili niinkuin Nimrod näissä korkeissa vuoriseu-
duissa. Pyssy, turkki, veitsi ja tulukset olivat ainoat, mitä hän
kuljetti mukanaan; hän söi kaatamainsa jakie.n lihaa ja joi vettä
ikuisen lumen lähteistä.
Aldat oli miellyttävä ja harvinainen ihminen. Hän oli aina
vakava, ei puhunut tarpeettomasti, vastasi kysymyksiin lyhyeen
ja varmasti, kulki aina yksiniiän pyssy olalla. Hänen katseensa
oli surumielinen, mutta tutkiva ja ihmettelevä, hänen käyntinsä
oli kuin kuninkaan, hän näytti astuv::in maata koskettamatta niin-
kuin vuorikauris, eikä hän koskaan uupunut tässä keveässä ilmassa,
joka meille toisille vaikutti ankaraa sydämmen tykytystä. Empi-
mättä suostui hän seuraamaan minua ensimmäiselle retkelleni
Tiibetiin.
Mikä ihmeellinen elämä, käsittämätön, vaan samalla kertaa
viehättävä!
»Mitä teet sinä silloin, kun et saa saalista eikä sinulla ole
syötävää? » kysyin häneltä.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
