Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - XV. 5500 metriä yläpuolella merta
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
5500 METRIÄ YLÄPUOLELLA MERTA. 177
milläänkään . Ne olivat liiaksi uupuneita ja vaivatuita kääntääk-
seen huomiotaan mihinkään; ne näkyivät vaan kaipaavan lepoa,
ne kuolivat valittamatta, tuskiaan näyttämättä, ja minun vihloi
sydäntäni tunteissani itseni syypääksi niitten kuolemaan. Ka-
meelit makasivat ihmetelt:ivän rauhallisina samassa asemassaan,
johon illalla olivat paneutuneet. Ne olivat valkean huuran peit-
täminä ja heittivät ikävöiviä katseita alas laaksoon, josta me toi-
voimme pelastusta näille viimeisille, vielä elossa oleville vanhuk-
sille. Kuinka kauvan kestäisimme sitä menoa ? Päivänmatkat
tulivat yhä lyhemmiksi, pakkanen yhä kovemmaksi. Lokakuun
8 p:nä oli meillä jo - 18,3°. Laskeusimme alas jyrkkien kal-
lioitten reunustamaa, kaitaista laaksoa. Hautauskellot kaikuivat
kumeasti kallioissa ja kameelit astelivat horjahdellen kiviröyk-
kiöiden lomissa laakson pohjalla kuin kohti kuolemaa. Olimme
taas Mont Blancin korkuudella ja lumimyrsky ulvoi ympäril-
lämme. Yksi kameeli putoo jyrkånteestä alas, mutta ei sentään
vikuuta itseään; kuorma vaan menee pirstaleiksi ja pitkä viivytys
on seurauksena, sillä siinä täytyy lapioilla luoda polku, ennen-
kuin pudonnut saadaan pois pälkähästä. Toinen kameeli ei
jaksa enää kävellä. Se täytyy jättää niille tiloilleen makaamaan
ja aamulla aijomme käydä noutamaan sen. Puoliyön aikana oli
kellojen kaiku vihdoin vaijennut tuntureilla, ja kuu tullut taas
näkyviin lumipilvien· yöstä.
Kameeli oli jo kylmä ja jäätynyt, kun Turdu Baj aamulla
meni katsomaan sitä. Ei surua eikä moitetta näkynyt sen . sam-
muneessa silmässä, se oli vaan lyhyesti sanonut itsensä irti pal-
veluksestaan. Niinkauvan kuin hitunenkin voimia riitti, teki se
horjahdellen päivänmatkansa, koetti kantaa päätään korkealla ja
oli siksi ylpeä, ettei ruvennut etsimään ruokaa näitten alastomain
kallioitten keskellä. Se säilytti arvonsa ja ylevyytensä siihen
kohtaan saakka, jossa sen luut tulisivat vaikenemaan. Vasta sitten,
kun jalat pettivät, kun kuolon varjot painoivat pimentävän har-
sonsa sen silmille, heitti se viimeisen hyvästinsä pakenevalle
päivälle ja laskihe somerikolle lepäämään. Halveksuen ja valitta-
matta kesti se iskut, joilla sitä koetettiin saada vielä nousemaan;
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
