Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
19 <$-
neuvoa, kuin alkaa astua ja t aluttaa pukkia.
— Kovin se olikin väsynyt, eikä enää koko
matkalla vetänyt minua askeltakaan.
•Onneksi oli jotenkin hyvä tie, jotta kotiin
osasin. Vaan niin kau’an siellä pukkini
kanssa räntystelin, että jo oli iltapuoli
päivästä kotiin päästessäni. Väsyin
viimoin jo itsekkin ja niin ine molemmat
yhtä uupuneina pääsimme vihdoin
kotipihalle. — Tänne tullessani heräsi
mielessäni isän kieltävä käsky ja pahalla
omallatunnolla siitä syystä astelin ylös
portaita myöten. Kohta en isää nähnyt.
Jo olin syönyt ja ai’oin juuri mennä
levolle, kuin isä astui pirttiin. „Missä
olit?" hän heti kysyi. »Metsässä."
nivelien luvalla?" Minä en vastannut. Sitten
seurasi vielä muutama kysymys ja
vihdoin oikea kuritus.
Seumavana aamuna nousin ylös
tavalliseen aikaan. Puettuani pistiihen pihalle
Silloin — vasta silloin, yht’äkkiä
tunsin mieleni murtuvan. Sydämineni suli
.ja – minä itkin. Nyt vasta, näetsen.
muistin, että rangaistuksessa oli toinen
puoli, joka vasta vähitellen, pitkän
kärsimisen perästä poistui. Isäni määräsi,
ett’en sen päivän perästä, jolloin niin
rikoin hänen kieltonsa, koko viikon ajalla
saanut käydä pukkiani katsomassakaan,
sitä vähemmin sillä ajella. Tämä muisto,
.joka nyt alkavan päivän kanssa
rinnassani heräsi, mursi kyynelten sulkupuut.
Ormetonna, itseäni soimaavana niukkana
askartelin koko päivän. Tunsin olevuni
vanki, vaikka olinkin näöltäni vapaa. Sain
kyllä tehdä, mitä en halunnut, vaan juuri
sitä, jota kaikista eniiunin tahdoin tehdä,
en saanut. Voi mikä kova päivä! Ja
semmoisin päiviä seitsemän yhtä
mittaa. — Seitsemän yhtä surullista,
onnetonta aamua, yhtä monta synkkää,
ilotonta iltaa. Enhän voinut edes iloisesti
uneksia: sillä kaikkiin unelmiinikin liittyi
joku hullunkurinen kilpa-ajo, jossa
pukkini katkaisi säärensä ja minä itse kovin
loukkaantuneena tulla laahustin kotia —
hakemnan apua.
Näin oli saina onneton retki aina
muis-tossan; polttavana piikkiuä muistuttaen,
että kaikki tämä oh minun oma tyyni.
Ja mitähän pukki ajatteli, kun en minä
edes mennyt häntä katsomaan; ehkäpä
hän oli tullut kipeäksi —jos hän kuolee
— voi! tuo ajatus oli minut
sortumuisil-laan — silloin en voisi enää kestää; sillä
sekin olisi minun syyni.
Todellaan, tuo viikko oli minulle oikoa
kuritus- vankeuden aika, jolloin ensi
kerran tulin huomaamaan, mitä katumus
oikeastaan on. Silloin opin älyämään,
kuinka vähäpätöinen tottelemattomuus vie
ihmisen tielle, jolla hän ei ole omassa
vallassaan, vanu joutuu tekemään tekoja,
joitten seuraukset ulottuvat paljoa
avarammalle, ltuiu koskaan voi
aavistaak-kaan. Olinkin sentähden oikeen iloinen,
kun vihdoinkin kahdeksas aamu koitti. Nyt,
olin vapaa, nyt, sain mennä pukkiani
katsomaan, sain ajella sillä .ja hoitan sitä,
kuinka vaan tahdoin. Ensimmäiseksi
toimekseni aamulla aikaisin kävin pukiltani
anteeksi pyytämässä, lupasin sille, ett en
koskaan enää tekisi niin pahoin, ja
lepyt-telin häntä kaikin tavoin. — Pian
olimmekin jälleen parhaat, ystävykset, enkä
siitä aikain koskaan lupaustani rikkonut.
Mutta monasti ajellessani kaivotiellä
tunsin nvt olevani paljoa onnellisempi, kuin
tuolloin kaukuna metsätiellä. Siitä
ymmärsin, että todellinen onni tulee,
omantunnon ranltilSta. Sitä sitten selittelin
pu-killenikin ja ymmärtäväisesti nyökkäsi
tämä päätään. Ymmärsiliän se monta
muutakin asian, miks’ei se sitä olisi
ymmärtänyt: sillä olihan se oikeen olävii
Joulapultjä.
(Lieto.)
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
