Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
20
PIKKU LOHDUTUS.
(Satu.)
»ikien Lohdutus oli sunnuntailapsi ja
ystävällinen tyttönen, joka soi
kaikille ihmisille hyvää.
Sunnuntailapset, näet, kuulevat ja näkevät
e-nenimän kuin muut, ja pikku Lohdutus
sen-tähden näki paljon, mitä muut eivät
nähneet, ja kuuli ääniä semmoisia, joita muut
ihmiset eivät ikänänsä ole kuulleet! Hän
näki auringon loistavan synkimpänäkin
syyspäivänä ja kuuli tuhansien lintujen
liverryksen talvi-illan pakkasessakin. Hän
kutdi kukkasten rukoukset illan
hiljaisuudessa, ja mitä tähdet toisillensa
kuiskasivat syttyessään taivaankannelle. Pikku
Lohdutuksesta oli maailma niin ihmeen
ihana, sillä hän näki ainoastaan sen, mikä
oli hyvää, kaunista ja puhdasta, ja
kaikki tämä kuvastui hänen silmissään, niin
että se, joka vaan niihin katsoi, riemastui.
Pikku Lohdutus asui pimeässä pihassa,
niissä korkeat rakennukset estivät
näkemästä aurinkoa ja viheriöivää luoiitoa, ja
missä vaan kapea kaistale sinistä taivasta
näkyi kattojen väliltä. Mutta hänestä
piha oli kaunis ja miellyttävä sillä
kasvoihan siinä kivien välissä pieniä somia
vaaleanviheriäisiä kasvia ja taisihan hän
katsoa suoraan ylös sini-taivaasen. kuu
vaan päätään nosti. Sitä pui tse oli hän
likeisessä tuttavuudessa ja hyvässä
ystävyydessä varpusten ja kyyhkysten kanssa,
jotka asuivat katonräystään alla; hän oli
heidän uskottunsa ja rohkaisi heitä usein
heidän perheellisissä huolissaan.
Eräänä päivänä istui pikku Lohdutus
ulkona pihalla tehden puikoista
aitausta kitukasvuisten heinänkortten
ympäri, jotka hänelle palkitsivat koko
metsän. Kuinka onnellinen hän oli
puutarhastaan! Hän oli näkevinänsä lintujen
lentelevän puiden välillä, perkosteu lii—
hoittelevan. lähteiden kimaltelevan ja
itsensä noukkivan voiktikkasia nurmikolla.
Juuri paraikaa näin leikkiessään hän
kuuli askeleita vieressään ja näki pojan
samankokoisen, kuin hän itse oli, katselevan
luinen puutarhaansa kummastelevin
katsein. Hän oli vaalea kuin valkoinen
seinä vastapäätä ja silmänsä olivat itkusta
punaiset. Pikku Lohdutus hyppäsi
sei-soalleen ja kysäsi iloisesti: ,,Ren olet?" —
„01en Surun lapsi", vnstnai poika vienosti.
..Missä asut?1’ kysyi tyttö tarttuen
pojan käteen. — ..Kaikkialla eikä
missään. Kidjen talosta taloon Herrani
käskystä, mutta joka paikassa olen yhtä
vähän tervetullut. Ihmiset minua sysäävät
luotaan kuten vihollistaan, ja mielellään
sul-kisivat he minulta ovensa, jos voisivat." —
,,Mutta pikku Suru, miksi näytätkui
«lakidoiselta? Nauraisit ja leikittelisit
niinkuin minä, niin olisi sinun paljon
hauskempi."
— „En voi olla iloinen. Elämä on
niin surullista; näen niin paljon hätää
ja murhetta. Voin ainoiastaau itkeä." —
Ja hänen kyyneleensä .juoksivat
estämättä.
— - ..Sepä kummallista!" - sanoi pikku
Lohdutus, avaten iloiset silmänsä selälleen.
— „Miuulla ei ole ollut yhtäkään ikävää
hetkeä, oleu vaan niin iloinen, niin
iloinen. Minä en voi uskoa, että maailma
on niin stuTiilinen kuin sanot, onhan
siinä kuitenkin niin paljon hyvää ja
kaunista." —
— „Tahdotko minua seurata ja
nähdä kaikkea uiitä minä .joka päivä näen:
niiu kyllä myönnät, että minä olen
oikeassa?" sanoi poika, — „ Varsin
mielelläni", vastasi pikku Lohdutus ja niin he
lähtivät matkalle.
Poika vei hänet ensiksi hyvin köyhään
suojaan, kaukana syrjäisen kadun varrella.
Himmeä valo loisti liuoneesen sameista
ikkunaruuduista, joiden reiät olivat
tukitut kaikenlaisilla ryysyillä. Ainoat
esineet, jotka siellä löytyivät, olivat: ontuva
tuoli, sänky, pöytä sekä hiukan olkia
permannolla, jonka lisäksi takan liedessä
nokinen kahvipannu palkitsi muut keitto-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
