Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
ruususuullaan sen keltaista päätä ja tuli
sitte ikkunan luo, jossa seisoin jäykkänä
ja snruisena.
..Hemmi-kulta! minä olen niin
suruissani, niin suruissani — anna anteeksi
ja suutele minua Hemrni knlta!"
Hän kohotti ylös pieniä käsivarsiaan
.ja tahtoi kietoa käsivartensa kaulani
ympäri, sanoen yhä, „ Suutele minua,
Hem-mi. minä olen niin suruissani!"
Mutta minun jäykkä luontoni ei
sulanut. „Mene pois," sanoin ja käänsin
selkäni noille rukoileville silmille ja
tuskastuneille kasvoille.
Silloin äiti nosti poikansa syliinsä ja
he menivät pois yhdessä. Mutta ovella
pikku Yrjö tahtoi alns hänen sylistään.
Hän juoksi luokseni, katsoi vielä kerran
minuun ja nyyhkytti:
„Suutele minua. Hemnii! Suutele
minua!"
Ja — minä en tahtonut.’
Minulla ei ollut sisaria ja Yrjö oli
ainoa veljeni. Minä rakastin veljeäni;
rakastin häntä paljon, paljon: mutta kun hän
antoi kissan viedä pois pienen lintuni,
rakkaan keltaisen Sirkkuni, unohdin minä
kokonaan, miten Yrjö oli minulle rakas ja
kuinka hauskaa meillä oli yhdessä. Ja
ininä en antanut hänelle anteeksi; en
suudellut veljeäni.
Kun äiti poikansa kanssa oli mennyt,
rupesin itkemään, katkerasti itkemään.
Kyyneleeni nyt juoksivat enemmän
katumuksesta kuin surusta. Tunsin, että olin
kovuudellani pahoittanut äidin mieltä ja se tieto
oli katkera. Kenkään ei lähestynyt
huonetta pitkään aikaan; siellä istuin vaan
minä kyykistyneenä nurkassa ja pieni
Sirkku makasi pöydällä. Sitte kuulin, kuinka
palvelustyttömme viereisessä huoneessa puki
päällysvaatteet Yrjön päälle.
nNyt mennään, Yrjö", sanoi hän.
„ Minun täytyy vielä mennä Helmin
luo", puhui Yrjö.
„Mitä joutavia! En ininä jouda
odottaa, " vastasi palvelustyttö ja veti häntä
kädestä porstuaan. Yrjö ehti vaan
pilkistää minua oven raosta ja niin he
menivät.
Oi rakas veljeni, ainoa suloinen
veljeni! olenkohan taivaassa näkevä sinun
hellät kauniit silmäsi katsovan minuun
samallaisina kuin silloin?
Talomme oli suuren valtakadun
varrella. Ikkuna siinä huoneessa, jossa
istuin, oli kadulle päin. Minä näin heidän
molempain kävelevän kaupungille, en
tiennyt minne, ja pian he olivat sekaantuneet
ihmispaljouteen ja katosivat näkyvistäni.
Minä rupesin tuntemaan katumusta.
Kiivas luontoni alkoi asettua. En ollut
siltä vähemmin surullinen Sirkun
kuolemasta, se suru oli vielä sama kuin
ennen, mutta minä rupesin katumaan sitä,
että olin ollut niin kova Yrjölle. Muistin
hänen rukoilevia, kalpeita, surullisia
kasvojansa ja miten herttaisesti hän oli
pyytänyt anteeksi — ja ininä itkin ja
nyyhkytin.
,,Tahdon suudella häntä kohta, kun
hän tulee kotiin", ajattelin itsekseni, ja
samassa tuli äiti liuoneesen.
Taisin nähdä hänen silmistään, että
hän oli itkenyt. Hän istui viereeni ja
veti minut, likelle itseänsä.
„Hehni", sanoi hän, „kuinka olet
pahoittanut minua, lapseni! Sinä olet ollut
hi/fin kova Yrjölle. Hän teki tosin
pahasti laskiessaan linnun häkistä, mutta
hän ei tehnyt, sitä pahuudesta. Ja, oi!
Miten taisit, olla suutelematta tuota
rakasta, hyvää poikaa?"
Sumissani ja häpeissäni kätkin
kasvoni käsiini.
„Näen, että olet surullinen, rakkaani",
alkoi liän puhua, mutta minä heittäysin
polvilleni hänen eteensä ja painoin
nyyhkyttäen pääni hänen syliinsä.
Oi, kuinka hellä ja hyvä hiin oli,
mun oma äitini, kun liän siinä minua
rakastettavalla tavallaan puhutteli!
„ Tiedätkö, mihin Yrjö-veljesi on
mennyt,?" sanoi hän, kun olin vähän
tyyntynyt. „Hän pyysi minun avaamnan
sääs-töpankkinsa ja sieltä ottamaan kaikki hänen
kootut penninsfi ja sitte hän pyysi päästä
ostamaan kaupungista Helmi-siskolleen
toista kauari-lintua."
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
