Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
—S> 127
Nvt johdatti kaupiö Elsaa kapeata
polkua metsän läpi, sillä siellä oli faunalla
hänen veneensä, jolla he soutaisivat yli
lahden kaupunkiin. Ensin oli polku
mukava, vaan vähitellen tuli se ahtaaksi ja
Kisan täytyt kumartuen kulkea tuuheitten
puitten ja pensaitten alitse, joiden läpi ei
iltaruskokaan päässyt välkkymään.
Valkosia hämähäkin verkkoja oli pensaitten
välissä ja ne tarttuivat tytön kasvoihin,
hänen hiuksiinsa ja kaikkialle vaatteista.
Elsa aikoi pyyhkäistä pois tuota ilkeää
verkkoa, mutta kääpiö lausui:
„Ann’ olla vaan, ann’ olla vaan!
Ei huntua yhtä niin hienoakaan,
Ei ylitti niin kaunista silkkiäkään
Oo nähtykään, oo nähtykään!"
Silloin antoi tyttö vastustelematta
verk-koharsojeu kietoutua yiupärilleu. —
Sen-jälkeeu lankesi viileä iltakaste suurina
suurina pisaroina puitten ja pensaitten
lehdiltä hänen niskalleen, hiuksilleen ja
käsivarsilleen. Elsa aikoi puristaa pois
kastetta, mutta kääpiö huudahti:
„Ann" olla vaan, ann’ olla vaan!
Ei helmen kirkkain loistekaan,
Ei kalliin kiven kiiltokaan
Tiiu rinnair näytä loistettaan.’-
Ja tyttö antoi kastepisaroin olla. —
Sitte tulivat he kosteaan paikkuun, niin
että vesi liohosi yli hiilten jalkainsa. Hän
tahtoi pyyhkiä niitä, mutta kääpiö huudahti:
„Ann" olla vaan, ann’ olla vaan!
Sii siitä hopeakengän saat.1-
Ja todellakin! hänen jalassaan kimalteli
hopealta välkkyvä kenkä.
Vihdoinkin saapuivat he rannalle, jossa
oli kääpiön vene. Veden pinta oli tyyni
ja kirkas ja tähtöset tuikkivat niin
tai-vaollu kuin inerenkin syvyydessä.
Elsan poskin paahtoi kun hän oli
käynyt niin pitkiin matkan ja kääpiö käski
hiilien valella kasvojaan järven kirkkaalla
vedellä.
Elsa kumartui vettä kohti rannan
knk-kaisalla portaalla ja miten olikaan, niin
kukkaset tarttuivat känän hiuksiinsa: hän
aikoi irroittaa ne, mutta kääpiö huudahti:
„Anu olla vaan, ann’ olla vaan!
Oi katso veden pintahan:
Ei enää löydy kauniimpaa,
Ei hienompaa, ei jalompaa!"
Ja kun Elsa katsoi vesipeiliin, näki
hän itsensä kalliilla kivillä ja kullalla
koristettuna; hieno helmistä kimalteleva
valkea huntu vorhosi hänen hoikan
vartalonsa ja ympäri mustien hiuksien näkyi
kietoutuvan kukkaisseppele, jonka sisästä
diamantit tähtinä tuikkivat.
Vienosti hymyillen katseli Elsa
kuvaansa ja huudahti lapsellisella ilolla: „oi
kuinka kauniiksi olen tullut! Mutta
kääpiö kiiruhti lähtöä ja pian soulelivat he
kaupunkia kohti. (Jatk.)
HALTIJATAR.
(Jatkon.)
He tulivat avaraan luolaan, jonka
seiniä lukemattomat kiiltomadot valaisivat.
Seinät., katto ja lattia olivat kiiltävän
kiveä, joka heijasti tuota loistavan valoa.
Luolassa oli paljon eläimiä, jotka kaikki
ystävällisesti tulivat haltijatarta vastaan.
Kauniin niistä oli aivan valkea hirvi, joka
iloisesti hyppeli nähdessään haltijattaren
jn nuoli hänen jn Annin käsiä. Anni
pelkäsi ensiu, nähdessään nuo suuret
eläimet, sillä siellä oli susia ja karhinakin,
mutta nähdessään, että. ne olivat aivan
kesyjä, ei hiin peljännyt enää, vaikka ne
tulivat nuolemaan luinen käsiään.
Haltijatar istui pehmeälle
sammal-istuimelle jn veti Annin viereensä.
nMinä olen usein", sanoi hän,
nkatsel-lut sisään möldcinäe akkunasta. Sinii
olet istunut äitisi vieressä, kuunnellen
hänen kertovan jotakin. Kerroppa ninllekiu
tyttöseni, niitä niin hartaasti kuuntelit!"
„Äitini on kertonut umlle Jesuksesta
Kristuksesta, Jumalan pojasta", vastasi
Anni.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
