Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
—172
nikoilla hänen haudallaan, vaikka on
olisikaan Hannut nähdä hänen armaita
kas-vojanij, vaivasi minua yöt päivät. Minua,
kuteu muitakin seutumme talonpoikia
hallitsee muutamat taikaluulot. Yksi niitä on,
että ensimmäisellä kukkaisella, joka
kasvaa jonkun rakkaan henkilön haudalla, ou
erinomainen voima, - nimittäin että se,
joka sen poimii, aina pysyy tuon
kuolleen muistossa. Tämä on pyhä ja
lohduttava ajatus. Kun minulla oli tämä
usko sydänunessä, näytti minusta
kuolo-ma kadottaneen otansa, se tuntui
suloiselta unelta, levolta vaivojen jälkeen.
Toivoin saavani nähdä sen, voidakseni sen
poimia ja samalla saada vakuutuksen siitä
että ijäti pysyisin äitini muistossa, Sa
mana yönä, jona sotajoukko läksi
Strass-hurgista, minä pakenin. Kymmenen vuo
rokauden vaivaloisen matkan jälkeen
saavuin Foix’iin, siellä löytääkseni—haudan.
Iläu oli kuollut siunatessaan minua. Mau
oli vielä t.uoresta ja pehmeätä viheriän
turpeen alla, vaan kukkaista ei näkynyt.
Minä odotin ja viikkoja kului. Vihdoin
nousin eräänä aamuna päivän koittaessa
ja ohjaisin askeleeni kukkatarhaa kohti.
Taivas oli utuisten pi vien peitossa ja
aurinko nousi kultaisessa loistossaan, kuu
minä lankesin polvilleni haudalle. Siellä,
keskellä viheriää ruohoa, huomasin silloin
kukan: hennot lehdet olivat au’enneot ja
sinisellä kukalla loisti ikäänkuin suloinen
lupaus, säde aamu-auringon valoa. Se
oli pieni lemmen- eli muiston kukka.
Äitini henki näytti siitä ikäänkuin
katselevan silmiini, hiljaa kuiskahtaen: „muista
minua, Jules, muista minua." Luulin
olevani vainajan pyhässä läheisyydessä
poimin hiljaa aarteeni ja kiitollisuuden ja
toivon kyyneliin valmistauduin lähtemään.
Ei mi kitin enäii minua pidättänyt
Ediyiö-sa ja alati olin kuulevinani sanat: „«Ios
minua rakastat, ole velvollisuudellesi
uskollinen". Tämä velvollisuus se oli, joka
vaati minua antaumaau oikeuden haltuun.
Olin rikkonut sääntöjä vastaan ja olinhan
karkuri: Minä vastaan otin tyynenä
kuoleman tuomion ja olen valmis kuolemaan.
Te sanotte olevani ystäviini. Minulla on
U ainoastaan yksi toivo; jos sen täytätte,
kuolen rauhassa. Pienessä kotelossa, joka
minulla on nauhassa kaulani ympärillä,
011 tuo pieni kukka, jonka tähden
uhrasin henkeni. Luvatkaa että saan pitää
sen kuolemassakin."
„Seu lupaan", vastasi upseeri syvästi
liikutettuna.
Kuoleman tuomittu puristi lämpimästi
hänen kättänsä. »Kumppani", sanoi hän,
»Jumala siunatkoon teitä. Jos Hänen
tahtonsa olisi vielä lahjoittaa minulle
elämä, uhraisin sen teille ja osoittaisin
teille sita rakkautta ja kiintymystä mitä
myötä-tuutoisuutenne on minussa herättänyt,
vaan tätnä ei voi tapahtuu. Hyvästi!"
He erosivat.
Päivä valkeni ja pian kuului rumpujen
ääni ja aseiden kalske, ja aseilla
varustetut miehet astuivat; vaukihuoueesen.
Le Preux tervehti heitä mykkänä
kumartaen ja läksi tyynenä kuolemaa kohden.
Hänen käsivartensa oli pantu ristiin
rinnan yli: lauhkea tuuli liehutteli
kiharoita, jotka yinpärqivät hänen otsaansa.
Hänen silmiinsä olivat, kiintyneet itäiseen
tai vanu rantaan, jossa loistava aurinko
valoi kultahohdettann, kullaten pilvetkin,
ikäänkuin karkoittaakseen yön mustat
varjot., jotka häviämistään hävisivät
länteen.
Kuu hän kulki pitkän sotilasrivin ohi,
lausuivat nämä kaikki hiljaisella äänellä
kaipauksensa ja jäähy väiseusä; mutta
kuurona kaikelle ja ympärilleen
katsomatta kulki hän eteenpäin teloituspaikkaa
kohden. Hiin saapui paikalle. Hänen
oman pyyntönsä johdosta hänen
silmiänsä ei peitetty ja sill’uikaa kuu
kuolemantuomio luettiin, piti liiiu silmänsä hik
kaarnatta kiintyneinä ohirientäviin pilviin.
Vielä hetkinen, sitte lausuttiin ensimäiset.
sanat: „Valmistukaa!" Mutta ennenkuin
muuta ehdittiin sanoa, kajahti huuto:
»Eläköön keisari." Käden’ viittauksella,
joka esti kaikki toimet, astui Napoleon
ratsun selästä ja astui vangin luo, joka,
nähtävästi ajatuksiin vaipuneena, seisoi
kuolettavaa laukausta odottaen.
»Jules Le Preux!"
Nuori mies kääntyi äkkiä puhujan
puoleen. Hänen huulensa liikkuivat, vaau ,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
