Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
—187
Suostuisikohan äiti häueupyyutööusäfjosliäu
pyytftisi päästä lähtemään? Tuskiupa. Ja
jos liän olisikin saanut luvan mennä matkus-r
lamaan, niin oli arvattavaa, että matka
kävisi pitkin leveätä maantietä hevosilla ja
vaunuilla ja niin kulettaisiiu kestikievarista
loiseen; sen tiesi hän kyllä ja
noiduttuja prinsessoja ei hän luullut siellä
päin löytyvän. Ei. yksin täytyi hänen
olla. jos kerran mieli uros-töitä saada
toimeen, Sentähdeu päätti hän lähteä
matkalle heti päivällisen jälkeen, sillä hyvä
oli olla täysin ravittu ja täytyihän
hänellä olla uikaa valmistuksiinkin.
Äidilleen hän tahtoi jättää kuitenkin
tietoja hankkeistaan ja sen tähden päätti
liän kirjoittaa kirjeen ja [»anna sen
johonkuhun paikkaan, josta äidin sopisi
löytää se hänen pois mentyään ja siten ei
Itänen siis tarvitsisi olla levoton poikansa
tähden. Tämän kirjeen kirjoittaminen oli
hauen ensimmäinen huolensa. Hän
re-päsi lehden kirjoitusvihostaan ja
kirjoitti siihen:
«Armollinen rouva, äitini!
Minä menen ulos avaraan maailmaan.
Alit ole levoton. Päästyäni kuninkaaksi
tahi ritariksi tulen jälleen kotiin.
Armollisen rouvan, äitini, tottelevainen
poika
Kaarlo Kustaa."
Kirjoitettuaan ,,tottelevainen", tunsi hiin
hetken arveluita, vaan tämä epäilys oli
pian unhoitettu suurten tulevaisuuden
hankkeiden tähden. Kuinka varustautuisi
hän matkalle? Miekka piti hänellä
ken tiesi olla mukana, vattu sitä ei hänellä
itsellä ollut ja isänsä huoneesta ei hän
uskaltanut hakea.......Tie-
lysti voivut jalot ritarit hävittää ja
ryöstää vihollisten maata, vaan varastaa
jotakin isältään, sitä ei hän luullut
kelienkään ritarin tekeviin ja niin tyytyi
hiiu viimein siihen, että pisti oraan kynii
-veitsensä taskuunsa. Myöskin otti hän vähä
raluia multaan; hänellä oli hopea-rasia,
jonka hän oli saanut syntyiuä-päivänääu:
sen otti hiin mvös. Sitäpaitsi otti hän
mukaansa korean karamellin, sillii sopihan
niin hyväsii antaa sitii prinsessalle joka
tinisi häntä VHstugu, arv»!i hän.
Aamu-puciifiöt lukutuunit keskeyttivät
U|nen matka-varustuksiaau, vaan hänen ei
oUut koskaan ennen niin vaikeaa pitää
ajatnksiansa koossa kuin nyt. Äiti oh hyvin
tyytymätöin luinen lukuunsa ja antoi
hänelle ankaroita nuhteita, .joita häu
kuitenkin kuunteli jotenkin haja-mieliseuä.
Vihdoinkin tuli päivällinen, ja ratkaiseva
hetki lähestyi. Pienokainen oli kätkenyt
kirjeen äitinsä makuu-huoneeseu ja
asettanut sen rukouskirjan viereen.
Päivällinen tuntui hänestä niin juhlalliselta,
vaan koskeivät lapset siilien aikaan
saaneet puhua pöydän ääressä, niin ei
kukaan sattunut häntä ja hänen liikutettua
mieli-alaansa tarkastamaan, ja huomiota
herättämättä onnistuikin hänen jättää
kotitalonsa.
Kulkiessaan karja-pihan läpi, oli häu
tosin kohdannut yhden karjapiioista, joka
ihmetellen kysyi: rMinne aikonee häu
lähteä vaan kun pieni herra vaan
nosti ylpeästi nenäänsä ilmaan ja
vastaamatta, hämmästy m isestä kaukana,
kapusi aidan yli, ei karja-piika sen enempää
hänestä huolinut. „Ei hän kuulu minun
rykmenttiini", selvitti hän sittemmin, kun
tuli kysymys, oliko joku nähnyt pientä
pakolaista. Maantietä myöten kulkeminen
oli yhtä yksitoikkoista kuin ajaminen
vaunuisäa, tuumaili sillä välin Kaarlo
Kustaa, ja sentähden kääntyi hän
metsään tultuaan pienelle, kapealle
polulle, jonka hän toivoi pian vievän hänet
matkansa perille. Käin kulki häu tunnin
verran muuta kohtaamatta, kuin metsiin
yksinäisyyttä. Lopuksi sai häu nähdä
laihan, köyhästi puetun muijan, joka
katkoi vitsoja.
,.No, jopa vihdoin alkaa", ajatteli häu:
ja vaikka hän luuli itseään aika
sankariksi, hämmästyi häu kuitenkin kovasti.
Häu ryömi kahden kuusi-pensaan taakse
piiloon: se oli ensimmäinen uros-teko,jonka
Itiin loiniitti ja sieltä vakoili hän
velho-akkaa. sillä joku muu ei se voinut olla,
jonka hiin näki edessään, siitä oli häu
aivan varma. Sittenkuin muija «»li saanut
vitsa-kimppunsa kyllin isoksi, meni hän
hitaasti, sauvaansa nojaten pois. Kun
noita ’ihka oli kääntänyt selkiinsä hnnelle,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
