Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
—O 6 <5—
loei. tarinan joulukukista cli joulu-ukosta,
Läntänä jota joulu, odotatte niinkuin vanhaa
rakastettua ystävää. Kenties olette joskus
kuulleet, hänen vaimostaan joulu-akasta
puhuttavan, kuinka hän kotona leluja
lapsille-valmistelee. Mutta tiedänpä tarinan, jota
varmaan etto ole kuulleet. Pienen tarinan
tiedän joulu-ukon punaposkisesta tyttösestä
.ja hänestä tahdon tällä kertaa teille jutella.
Oli kerran pieni torpantyttö nimeltä
Anna Hän oli iloinen ja reipas, kuiu
lintunen metsässä. Iloiten kulki hän
joulu-aattona kotiansa kohden, kantaen kädessään
pientä myttyä ja vetäen pientä kelkkaa
perässään. Hänen kotonsa oli tuolla
hongikossa, noin pari virstaa komeasta
herraskartanosta, josta Anna jumi oli käjmyt
jouluvaroja saamassa. Hänen äitinsä oli
näet ollut työssä tuossa rikkaassa talossa
ja pikku Anna oli käynyt hänen palkkaansa
noutamassa. Vieläpä oli ystävällinen rouva
antanut hauelle pienen myttvsen
..joululahjoja." Ei ihme siis, jos Annan sydän oli
täynnä joulu-iloa. täynnä iloista
tyytyväisyyttä. _
Anna kyllä tiesi joulun pyhän
merkityksen, hän tiesi, että Vapahtaja silloin
syntyi kaikille ihmisille. Anua ajatteli tätä
kulkiessaan jylhän hongikon läpi, olipa
hänen mielestään kaikkialla omituinen pyhä
hiljaisuus.
— Kappaleen matkaa kuljettuaan näki
Anna pienen repaleisen lapsen tulevan
vastaansa. Lapsi itkien valitti nälkää ja
vilua. ,.Lähde kanssani-’, sanoi Anna, ,,meillä
saat pian ruokaa ja kas tässä saat liinan
ympärillesi.’1
Mentiin taas eteenpäin — mutta kotia
oi näkynyt ei kuuluut Synkkä metsä
oli kaikkialla. Ei Auna enää tiennyt missä
olikaan. Kyyneleet nousivat" Annan
silmiin hänen ajatellessa että häntä kotona
kaivattiin, että ainoat joulnvarat olivat hänen
kelkassaan. Hiljalleen kulki hitu
kumminkin eteenpäin taluttaen pientä, väsynyttä
toveriaan.
Vaan yht’äkkiä huomasivat edessään
komean näyn : suuren reen, oikean kuomureen,
jota moniväriset lyhdyt valaisivat ja jonka
eteen oli valjastettu koksi komeaa, mustaa
hevosta — nepäs vasta kauniita, nuo
hevoset, niillä helisi kulkusia, tiukusia ja
koristuksia. Entäs tao kummallinen ukko,
joka rekeä ajoi? Airanhan se oli pukin
näköinen.
Tytöt jäivät hämmästyneenä tätä
ihmettä katselemaan, pianpa tuo pukki
huomasi heidät ja tulla harppasi heidän
luokseen. ..Mitäs te metsässä teette lapset?’1
kysyi hän. Lapset kertoivat itkieu-kuinka
olivat eksyneet metsään, eivätkä enää
löytäneet kotiansa.
— „Eikö muuta", tuumasi pukki, ,.kyllä
sitten voin auttaa teitä, tidkaa rekeeni vaan,
lapsukaiset." Lapset tottelivat ja hei vaan,
kuinka siinä mentiin. Kylläpä torpassa
kummasteltiin, kun tämmöinen komea
ajopeli pihaan tuli, tämäkös oli jotain
katsottavaa. Torpan lapset seisoivat ihmeissään,
mutta kuka kuvaa heidän hämmästyksensä,
kun reestä astui esiin heidän oma Anna
siskonsa ja tuo pieni vieras tyttö.
Kytkös tuvassa riemu nousi, kim Anna
avasi myttynsä, sieltäkös vasta tavaraa
löytyi: Annalle uudet vaatteet, kauniita
kirjoja, niin myös toisille lapsille, Maijulle,
Leenalle, Antille ja Matille. Kaikki
saivat lahjoja niin kauniita, etteivät senlaisia
unissaankaan olleet ajatelleet. Iloinen leikki
alkoi tuvan lattialle levitetyillä oljilla — ei
niitä tosin paljon ollut, sillä torppa oli pieni
ja Mansikki, äidin punainen lehmä, tarvitsi
myös talvi-ruokaa. Tuo pieni
mierolais-tyttö hän se vasta leikkejä keksi, ja satuja
kuinka hän taisi lapsille tarinoida. Ja niin
hauskalta hän näytti takkavalkean
valossa! Silmänsä loistivat kuin tähdet, suu
hymyili, posket hehkuivat, kultaiset kutrit
ympäröivät hänen valkeaa otsaansa. Niin
— oikeen ilokseen häntä katseli, niin
suloiselta hän näytti.
Lasten leikkiessä oli äiti alkanut
valmistaa joulu-ateriaa, mutta niiksi muori noin
ihmeessään huudahtaa, kuu avaa Annan
tuoman koppasenV Sinä ei olekaan vaan
leipää ja lihaa, niinkuin hän oli luullut,
vaan jouluruokia niin monenlaisia, ettei
muori niiden nimeäkään tiedu. Nämä kaikki
luulee hän kartanon rouvan lähettäneen ja
iloiten siunaavat häntä mökin asukkaat.
Ruoka-rukouksen luettna istutaan pöytään
ja kyllä sanomattakin arvaat, että herkut
lapsille maistuivat. SyOtyä veisattiin
jouluvirsi ja isä luki kappaleen Raamatusta,
jonka luettua lapset taas alkoivat leikkinsä.
.,Tehdäänpäs joulupuu-’, sanoi vieras tyttö
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
