Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
-e- 12 <s-
S ti r vl.
(Jatkoa n:n 1.)
n.
Hauhatonna astuskeli Suru
matkojansa. Sattuipa tulomaan sntiren,
rauhaisan järven rannalle. Siellä oli niin
hiljaista. Illan henki liikkui järven
pinnalla varjoihin kääriytyneenä. Hänen
molemmilla puolillaan vedessä näkyi
ruusuisia juomtija ja siellä täällä putoili
tähtösiä kirkkahalle vesipinnalle. Suru
kastoi hentoa kättänsä veteen ja painoi sen
otsallensa. Silloin liiteli Ilta hänen
ohitsensa kuiskaten: „hyvää yötä, nuku
rauhassa unohda tuskasi!" Kauan katsoi
Suru hänen jälkeensä ja huo’aten lausui:
„Kerran oli minullakin rauha — silloin
kun olin metsässä, kun unohdin tuskat,
silloin kun auringon säde oli
sydäm-niessäni. mutta nyt on kaikki ohitse".
Unelmiinsa vaipuneena tuijotti lapsi parka
veteen. Viileä tuuli kävi järvellä ja
keijukaiset välkkyen vaelsivat sumun seassa.
Tuolla näki Suru punertavan valon
kuvastuvan järven pintaan. Se oli
suurempi ja hehkuvampi kuin yksikään tähti,
ja so levitti valoansa laajalle yön
pimeyteen. Kun Suru katsahti ylös. huomasi
hän, että valo tuli rannalla lelidikossa
olevasta mökistä. „Ihmeellistä", ajatteli
Suru „täällä en ole koskaan ennen
käynyt, — ja vielä on joku, joka istuu ja
valvoo." Hän astui tupaan. Siellä istui
katmis nainen. Hänellä oli
lumivolkoi-nen tukka. Pukuna oli pehmoinen,
maahan ulottuva vaippa ja päässä hänellä
oli hieno huntu. Suuri kirja oli hänen
edessään, johon hän ahkerasti kirjoitti.
Syvä, häviämätön ryppy oli hänen
kulmiensa välillä. Mutta huulien ympärillä oli
lempeimmän naisellisuuden ja
sydämmel-lisimmän ystävyyden vivahdus. - Suru
oli vaipunut häntä katselemaan, kun
vanhus nosti päätänsä ja katsoi
kummallisilla, harmailla silmillänsä Suruun ja
lausui syvällä, soiut.uisalla äänellä: ..Tule
lapseni, kauvan olen jo saanut sinua
odottaa". — Hämmästyneenä lähestyi Siu-u
häntä. Tällaista ei Suru parka ollut
koskaan kuullut. Yhfäkkiä sulki vanhus
hänet syliinsä, nosti hänet polvilleen,
suuteli häntä ja sanoi: „ Ra kas tyttöseni!
Se oli välttämätöntä, että sinä etsit ja
löysit uiinut, - sillä minä en saanut
sinua hakea. Minä en tule koskaan
kutsumatta. Minä olen Kärsivä’liisifys, joka
aina täällä istun odottaen, vaieten.
Järven aallot tuovat minulle kaipaavien äänet.
Usein olen kulkenut sinun jälkiäsi —
valitettavasti en aina," Näin sanoi bän
ja ryppy hänen otsallaan tuli vielä
syvemmäksi. — 8ura painoi päänsä hänen
äidillistä rintaansa vasten ja kuiskasi:
„Oi, seuraa minua aina."
„Lapsukaiseni, kun huudat minua, niin tuleu heti,
jos sinua väsyttää niin tule luokseni
levähtämään, mutta seurata en sinua voi,
sillä minulla on paljon tehtävää, paljon
kirjoitettavaa elämän kirjaan".
Pikku Kuru vietti koko yön
Kärsivällisyyden luona ja seuraavana aumana
hiin uudistetuin voimin taas läksi
matkalle. Koko maailma kukki ja vihannoi.
Oli elon korjuun aika. Hän katseli
uni-koita ja ruiskukkia ja ajatteli: „Pikku
kultaiset! Nyt te loistaen kukoistatte
päivän paisteessa iloisina, — ja jo tänään
teidät niitetään".
Tuolla niityllä seisoi kookas, pulskea
tyttö aivan yksin ja niitti niin
reippaasti kuin kolme miestä. „flyvää
huomenta, Olgaseni, tule auttamaan minua",
huusi hän vallattomasti. Liehuvin
hiussuortuvin juoksi hän sitten Surua
vas-taau.... näytti hämmästyvän hänen
mustia silmiään ja kysyi: ^Ktika sinä
olet?" — „Minä olen Suru... minun
täytyy aina vaeltaa. Mutta kukas sinä
olet?" —
,,Minä olen Työ, etkös sitä näekin!
Etkö näe kuinka terve ja reipas olen ja
kuinka jäntevät käsivarteni ovat?" Ja
hän otti Surun voimakkaille
käsivarsilleen ja kantoi häntä niinkuin pikku lasta
yli koko niityn ja nauroi ja lauloi vielä
päälle päätteeksi. Surun posket
punastuivat ja hymyillen hän sanoi: „Seuraa sinä
minua! Minulla ei ole koskaan lepoa ja
usein olen väsyksissä — niin
väsyksissä". —
,,Ei, se ei käy päinsä, siskoseni, sillä
minun täytyy nukkua, ollakseni taas ripeä,
kun päivä valkenee. Minä olen
kaikkialla, enkä missään .... ja naaran vaan!
mutta jos sintin silmäsi aina näkisin,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
